• Lukijalta: Ilmastokriisin torjunta ja kilpailukyvyn parantaminen kulkevat käsi kädessä

    Vahva ilmastopolitiikka on myös teollisuuden etu, muistuttaa Silja Keränen. ”Suomella on tässä enemmän mahdollisuuksia kuin menetettävää.”
    Jatkuvan kasvatuksen metsää. Kuvituskuva.
    Jatkuvan kasvatuksen metsää. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Ympäristö
    24.7.202412:17
    Lukijalta
    Silja Keränen

    Maaseudun Tulevaisuus on ansiokkaan ahkerasti raportoinut uuden EU-parlamentin ensiaskeleista sekä komission puheenjohtajan valinnan koukeroista. Henki näissä raportoinneissa on kuitenkin ollut vihreän siirtymän sekä ympäristösääntelyn kannalta aika negatiivinen.

    Tilanne tällä maapallolla on nyt sellainen, että ilmastoteoissa ei voi ottaa yhtään takapakkia. Tällä hetkellä kolkutellaan jo 1,5 asteen lämpenemistä, jonka ylittämisen tiedetään lisäävän erilaisia haittoja merkittävästi. Nyt jo Etelä-Eurooppa kärsii neljänkymmenen asteen helteistä, ja monilla väkirikkailla alueilla elinolosuhteet alkavat käydä oikeasti mahdottomiksi.

    Onkin todella vastuutonta tässä tilanteessa edistää ympäristösääntelyn purkamista ja ilmastotekojen takapakkia.

    Etenkin kun vahva ilmastopolitiikka on myös teollisuuden etu. Näin ainakin Suomessa, ja miksei Euroopassakin. Esimerkiksi polttomoottoriautojen kiellon viivästyttämistä tunnutaan toivovan. Sehän olisi siis tulossa kymmenen vuoden päästä, ja vain uusille polttomoottoriautoille. Polttomoottoriautoilla ajettaisiin tästä hetkestä vielä muutama vuosikymmen eteenpäin.

    Autokannan sähköistyminen vähentää liikenteen päästöjä merkittävästi. Lisäksi parhaimmillaan – ja kestävästi tehtynä – tämä on eurooppalaisen teollisuuden etu. Biopolttoaineita tullaan tarvitsemaan muihin liikennevälineisiin ja -kohteisiin sen verran, mitä niitä kestävästi pystytään tuottamaan. Henkilöautoliikenteen sähköistymistä ei kannata jarruttaa.

    Maatalouden puolella taas viljelijöiden toimeentulon kohentaminen on yksi keskeinen EU:n uuden komission ja parlamentin tehtävä. Samalla ruoantuotannon ympäristövaikutuksia tulee vähentää, koska tällä hetkellä sektori tuottaa ison osan päästöistämme. Tämäkin kokonaisuus on lopulta suomalaisen tuottajan ja koko elintarvikesektorin etu. Halutessamme me kyllä osaamme parantaa ruoantuotannon kestävyyttä merkittävästi.

    Metsiin liittyen tunnutaan erityisesti toivottavan vähemmän sääntelyä. Kuitenkaan tässä ilmastokriisin ajassa sekä luonnon monimuotoisuuden koko ajan heikentyessä ei asioita voi myöskään jättää tekemättä. Suomella on tässä enemmän mahdollisuuksia kuin menetettävää. Pystymme hakkuita lisäämättä lisäämään metsäsektorin arvonlisän lähes kaksinkertaiseksi.

    Ilmastoteot ja vihreän siirtymän edistäminen kulkee käsi kädessä kilpailukyvyn kohentamisen kanssa. Euroopan ei pidä jäädä ilmastotoimien jarrumieheksi tilanteessa, jossa maapallo kuumenee ennätystahtia. Meidän pitää huolehtia siitä, että ilmastotyötä jatketaan niin EU:ssa kuin globaalistikin. Muuhun meillä ei ole varaa.

    Silja Keränen

    diplomi-insinööri

    vihreiden varapuheenjohtaja

    Kajaani

    Lisää aiheesta
    • Liian kireiksi koettu maa- ja metsätalouteen kohdistuva ilmastopolitiikka on johtanut kapinaliikkeisiin ja ilmastoteeman polarisoitumiseen. Suomessa metsien hyötykäyttö on saanut arveluttavan leiman, kirjoittaa Petteri Taalas.

      Ilmastonmuutos | Epäoikeudenmukaisiksi koetut ilmastotoimet ja -suunnitelmat nostavat kapinamieltä

    • Uusiutuva energia voi lisätä EU:n riippuvuutta Kiinasta, kirjoittaa Katriina Hiippavuori. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Lukijalta: Tulevan EU-parlamentin ja komission otettava tolkullisempaa linjaa ilmastopolitiikkaan

    • Ilmastopolitiikka ei voi Vesa Kallion mielestä olla sen varassa, että metsien hiilinielu kasvaisi rajattomasti. Ilmastopolitiikan ja julkisen keskustelun keskiöön on hänen mielestään nostettava päästöjen vähentäminen.

      Ympäristö | Lukijalta: Yhteiskunnassa paheneva polarisaatio vaikuttaa myös tieteelliseen keskusteluun − ilmastopolitiikassa on turvattava Suomen edut

    • Hollannin vaalivoittaja, EU-kriittinen oikeistopopulisti Geert Wilders voi olla yksi uusi jarruttaja, kun unioni yrittää viedä eteenpäin vihreän siirtymän lainsäädäntöä.

      Ilmastonmuutos | EU riitelee vihreää siirtymäänsä riekaleiksi vaalien lähestyessä – tulevaisuus voi olla tyly kaikille ilmastokohkaajista avohakkuita puolustaviin metsäjääriin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ilmastopolitiikka
    kilpailukyky
    vihreä siirtymä
    ilmastokriisi
    teollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä