

Yhteensattuma oli symbolinen.
Reilut kaksi viikkoa sitten EU-komission yritys vähentää kemiallisten kasvinsuojelaineiden käyttöä kaatui EU-parlamentissa. Lähes samalla hetkellä hankkeesta komissiossa vastannut varapuheenjohtaja Frans Timmermans kärsi kotimaassaan Hollannissa kirvelevän vaalitappion.
Kasvinsuojeluaineita koskeva laki kaatui, koska punavihreä leiri ei hyväksynyt laitaoikeiston vaalivoittoa pelkäävän keskustaoikeistoryhmä EPP:n muutosesityksiä.
Hollannissa sosiaalidemokraatti Timmermans yritti torjua ulkomaalaisvastaisten ja EU:n ilmastopolitiikkaa jarruttavien voimien vyörytyksen, mutta epäonnistui. Oikeistopopulisti Geert Wildersin PVV-puolue kiilasi maan suurimmaksi.

Samaan aikaan, kun Dubaissa pyörähtää käyntiin globaalia ilmaston lämpenemistä jarruttava ilmastokokous, EU:ssa riidellään ankarasti vihreän kehityksen ohjelmasta eli ilmastonmuutoksen jarruttamisesta ja luontokadon pysäyttämisestä. Riita näkyy jäsenmaiden vaalituloksissa ja sen odotetaan kulminoituvan EU-vaaleissa 9.kesäkuuta.
Miksi? Pääasiassa siksi, että komission ja parlamentin muodostama EU:n lainsäädäntökoneisto on vienyt hyvää asiaa huonosti eteenpäin.
Neljässä vuodessa on yritetty puoluerajat ylittävällä konsensuksella runnoa läpi yli 70 kunnianhimoista lakipakettia, joilla Euroopan unionista tehdään ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. 34 niistä on viety maaliin.
Käytännössä on haviteltu massiivista ja nopeaa käännettä teollisuustuotannossa, liikenteessä, maa- ja metsätaloudessa sekä energiantuotannossa. Ylimitoitettu kunnianhimo on johtanut huonoon valmisteluun. Se hiertää Brysselin ja jäsenmaiden välejä.
Useamman jäsenmaan diplomaattilähteet ovat ihmetelleet MT:lle Brysselissä, miten ja miksi komissio on kuluneella vaalikaudella kuunnellut ”vain ilmastokohkaajia”. Kaikki komissiossa eivät kiistä tätä. Toisaalta taustakeskusteluissa on annettu ymmärtää, että välit metsätalouttaan puolustavaan Suomeen ovat kiristyneet, koska ”avohakkuita puolustaville” suomalaisjäärille ei kelpaa mikään.
Oleellisinta on kuitenkin se, että Green Deal, eli vihreän kehityksen ohjelma, näyttäytyy tavallisille eurooppalaisille ennen muuta kieltoina, jotka mullistavat nykyisen elämänmenon ja rokottavat elintasoa. Eikä EU ole tehnyt riittävästi työtä sen eteen, että uhka muuttuisi kansalaisten mielissä mahdollisuudeksi.
Viime huhtikuussa brittiläisen YouGovin kyselyssä lähes puolet kuuden EU-maan kansalaisista joko vastusti jyrkästi tai oli taipuvaisia vastustamaan polttomoottoriautojen myynnin kieltämistä. Juuri tällainen äänestäjien tyytymättömyys on muuttanut EU:n ilmasto- ja ympäristölakien tietä kiviseksi viime keväästä lähtien.
EU ei ole tehnyt riittävästi työtä sen eteen, että uhka muuttuisi kansalaisten mielissä mahdollisuudeksi.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron vaati toukokuussa EU-koneistoa pitämään tauon säädösten suoltamisessa. Macron itse kumosi kotitalouksien kaasupoltinkiellon. Saksassa hallitus oli kaatua, kun vastaavaa lakia säädettiin.
Samalla, kun jäsenmaissa vastakkainasettelu on kärjistynyt, EU-parlamentin poliittinen konsensus vihreästä siirtymästä on sulanut. Kesällä ennallistamisen käsittelyssä oltiin lähellä välirikkoa. Marraskuussa kasvinsuojeluaineiden kanssa se tapahtui.

Komissio yrittää silti puristaa mahdollisimman monta vihreän siirtymän lakia läpi ennen vaalitaukoa. Parlamentin punavihreä leiri haluaisi myös hoitaa ilmastosavotan loppuun, mutta halua kompromisseihin on yhä vähemmän. Keskustaoikeiston EPP taas jarruttaa kaikkia ilmasto- ja ympäristölakeja, jotta kimpaantuneita äänestäjiä ei valuisi laitaoikeistolle
Näin riidellään riekaleiksi myös vihreän siirtymän vaalien jälkeistä jatkoa. Parlamentin voimasuhteet saattavat muuttuvat: vanha konsensus voi vaihtua kitkerään taisteluun siitä, miten ja missä aikataulussa ilmastonmuutosta jarrutetaan.
Viimeisimpien tietojen mukaan Eurooppa on maailman nopeimmin lämpenevä maanosa. Sen seuraukset näkyvät vuosi vuodelta dramaattisemmin: jäätiköt sulavat ja sään ääri-ilmiöt yleistävät.
Vanha konsensus voi vaihtua kitkerään taisteluun siitä, miten ja missä aikataulussa ilmastonmuutosta jarrutetaan.
Pariisin ilmastokokouksessa 2015 naulatuista tavoitteista tinkiminen tarkoittaisi asiantuntijoiden mukaan vääjäämättä sitä, että siirtyminen ilmastoneutraaliin ja mahdollisimman fossiilittomaan talouteen olisi erityisesti loppuvaiheessa EU-maille paljon ennakoitua tylympi. Ja se olisi sitä kaikille: ilmastoaktivisteille, Euroopan kilpailukyvystä huolehtivalle teollisuudelle, maa- ja metsätaloudelle sekä varsinkin tavallisille eurooppalaisille.