
Saksassa vaaditaan jyrkin sanakääntein tuntuvia muutoksia EU:n komission torjunta-aineasetukseen. Erityisesti historiallisten viininviljelyalueiden, kuten Moselin ja Rheingaun tuottajat ovat käärmeissään.
Jos asetus toteutuu komission esittämässä muodossa, noin kolmannes Saksan viininviljelyalasta joudutaan ajamaan alas.
Asetuksen tavoitteena on vähentää kemiallisten kasvinsuojeluaineiden käyttöä 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Suojelualueilla käyttö halutaan kieltää kokonaan. Kielto koskee myös ns. luonnonmukaisia torjunta-aineita.
Saksan viinintuotantoalueista yli 30 prosenttia sijaitsee juuri tällaisilla luonnonsuojelualueilla, joihin kohdistuisi totaalikielto.
Viinintuotannon lopettaminen olisi kuolinisku Rheingaun ja Moselin kaltaisille historiallisille kulttuurimaisemille.
”Se tarkoittaa käytännössä, että tuotanto on lopetettava näillä alueilla kokonaan”, Saksan viinintuottajien keskusliiton (DWV) pääsihteeri Christian Schwörer muistuttaa liiton julkaisemassa kannanotossa. Viininviljely täysin ilman torjunta-aineita on käytännössä mahdotonta.
Asetus vaikeuttaisi huomattavasti myös hedelmien ja vihannesta viljelyä Saksassa. Ekologiseen aluekehitykseen keskittyvän Leibniz-instituutin arvion mukaan asetus tarkoittaisi, että noin 31 prosenttia Saksan koko viljelyalasta pitäisi pyhittää luomutuotannolle.
Luomuruuan kysyntä on Saksassa laskenut viime vuosina huomattavasti ja siksi luomutuotantoa on jouduttu ajamaan päinvastoin alas.
Saksan maa- ja metsätaloutta harjoittavien perhetilojen liiton puheenjohtaja Max von Elverfeldt varoittaa iltapäivälehti Bild-Zeitungissa, että ”väestön turvallinen ja riippumaton ruokahuolto” on vaarassa, sadot supistuvat ja ”tuotanto siirtyy ulkomaille”, jos asetusta ei muuteta.
Sekä opposition että hallituspuolueiden, erityisesti liberaalipuolue FDP:n kansanedustajat ovat vaatineet tuntuvia muutoksia asetusesitykseen, joka uhkaa maatalous- ja erityisesti viinintuotantoa.
Viininviljelyalueiden parlamentaarikot ovat lisäksi muistuttaneet, että tuotannon lopettaminen olisi kuolinisku Rheingaun ja Moselin kaltaisille satoja vuosia vanhoille historiallisille kulttuurimaisemille, missä viini tuotetaan pääsääntöisesti jyrkillä joenrinteillä.
Torjunta-aineasetus on osa EU:n komission räätälöimää ”pellolta pöytään” -strategiaa. Komissio on korostanut, että asetuksella pyritään suojelemaan sekä ympäristöä että jäsenmaiden kansalaisten terveyttä. Brysselistä on lisäksi muistutettu, että suojeluaineiden käytön vähentämisellä halutaan varmistaa eurooppalaisen maataloustuotannon tulevaisuus ja pitkän tähtäimen ruokaturva.
EU-parlamentti ei vielä ole äänestänyt asetuksesta eikä jäsenmaiden muodostama neuvosto ole linjannut omaa lopullista kantaansa.
Saksan vihreä maatalousministeri Cem Özdemir on eri yhteyksissä korostanut liittokansleri Olaf Scholzin johtaman hallituksen kannattavan periaatteessa kemiallisten torjunta-aineiden käytön vähentämistä. Özdemirin ministeriöstä on kuitenkin painotettu, että asetukseen pitää tehdä muutoksia, joissa otetaan huomioon Saksan erityisolosuhteet.
Özdemir kävi heinäkuun alussa Hessenin osavaltion viinialueilla kuulemassa tuottajien huolia. DWV:n edustajat tekivät Özdemirin vierailulla selväksi, että Saksan ei pidä missään tpaauksessa hyväksyä toruunta-aineiden totaalista käyttökieltoa suojelualueilla.
Torjunta-aineasetusta on arvosteltu myös Suomessa. Meillä torjunta-aineita on jo pitkään käytetty selvästi vähemmän kuin monissa muissa jäsenmaissa. Tavoiteltu 50 prosentin vähennys kohtelee siksi Suomen maataloutta epäoikeudenmukaisesti.
Tavoitetta vääristää lisäksi se, että EU laskee Suomessa metsätaloudessa juurikäävän torjuntaan käytettävän urean osaksi maatalouden torjunta-aineita.