• Yliö: Perunasyöpä, koloradonkuoriainen ja karviaishärmä – pelätyt tuontiuhat olivat kimmoke sata vuotta sitten säädetylle laille

    Euroopan ensimmäiset koloradonkuoriaislöydökset aiheuttivat 1800-luvulla laajalti huolta, mutta kasvinterveyslakia saatiin havaintojen jälkeen odottaa vielä useamman kymmenen vuotta, kirjoittaa viestinnän asiantuntija Paavo Ihalainen Ruokavirastosta.
    Koroladonkuoriaisen toukkia. Kuvituskuva.
    Koroladonkuoriaisen toukkia. Kuvituskuva. Kuva: Ruokavirasto/kasvintarkastus
    Mielipide|Kasvintuotanto
    22.10.202510:54
    Yliö
    Paavo Ihalainen

    Ensimmäinen kasvinsuojelulaki astui Suomessa voimaan vuonna 1925. Se oli alku määrätietoiselle työlle kasvien terveyden suojelemiseksi – sata vuotta kestäneelle työlle, joka jatkuu edelleen.

    Nykyään kasvinterveys on yhä tärkeämpi osa ruokaturvaa, kestävää maataloutta ja kansainvälistä kauppaa.

    Kehittyvien kauppayhteyksien myötä 1800–1900-luvun vaihteessa myös kasvintuhoojat saivat uusia leviämistapoja.

    Kaavailut kasvinsuojelulaista alkoivat ensi kerran jo 1800-luvulla, kun ensimmäiset Euroopassa tehdyt koloradonkuoriaislöydökset aiheuttivat laajalti huolta. Varsinaista lakia ei säädetty, mutta perunan tuonti jopa kiellettiin 1870-luvulla muualta paitsi Venäjältä. Sittemmin lakia lievennettiin, kunnes kielto lopulta kumottiin 1910.

    Vuonna 1907 tehtiin ensimmäinen ehdotus Suomen kasvinsuojelulaiksi amerikkalaisen karviaishärmän leviämisen estämiseksi. Lakiehdotus kuitenkin vielä tuolloin hylättiin, koska maatalousvaliokunta piti ehdotusta puutteellisena ja liian yleisenä.

    Vakavin Euroopassa 1900-luvun alussa levinnyt kasvintuhooja oli perunasyöpä. Nykyään perunasyöpää aiheuttava Synchytrium endobioticum -sieni on listattu karanteenikasvintuhoojaksi ja se kuuluu Euroopan unionin kasvinterveyslainsäädännön piiriin. Tauti on erityisen haastava, sillä sen kestoitiöt voivat säilyä maaperässä jopa vuosikymmeniä.

    Perunasyöpää havaittiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 1924 Kirkkonummella. Vuoden 1930 loppuun mennessä taudin saastuttamia maa-aloja oli yhteensä noin 24 hehtaaria, pääasiassa Uudenmaan, Hämeen ja Kymen lääneissä.

    Perunasyövän leviämistä edisti erityisesti perunoiden kuljetus ja kaupankäynti sekä tiheästi asuttujen alueiden viljelykäytännöt.

    Perunasyöpä oli keskeisin syy, miksi Suomen ensimmäinen kasvinsuojelulaki laadittiin 1925. Lainsäädännön avulla viljely kiellettiin saastuneilla alueilla ja ne voitiin eristää piikkilanka-aidoin. Lisäksi alueilla tuli kasvattaa nurmea muutaman vuoden ajan.

    Torjunnassa kiinnitettiin erityistä huomiota syövänkestäviin perunalajikkeisiin ja taudille arkojen perunalajikkeiden viljely kiellettiin. Viljelijöitä ohjattiin siirtymään syövänkestävien lajikkeiden käyttöön, ja valtio tuki kestävien lajikkeiden jakelua viljelijöille.

    Perunasyövän torjunta vaati vuosikymmenten ajan kestänyttä sitkeää työtä. Kiitos kasvinsuojelulain ja kattavien torjuntatoimenpiteiden perunasyövän leviäminen Suomessa pysähtyi 1950-luvulla, eikä sitä ole todettu täällä enää 2000-luvulla.

    Tautia esiintyy kuitenkin yhä muualla Euroopassa ja sen leviämisriski Suomeen on yhä olemassa. Sitä valvotaan nykyään vuosittain silmämääräisillä tarkastuksilla ja perunaerien laboratoriotesteillä.

    Sadan vuoden aikana Suomi on rakentanut vahvan kasvinterveysjärjestelmän.

    Toinen merkittävä edistysaskel vuosien saatossa on ollut rengasmädän torjunta.

    Vielä 2000-luvun alussa tautia esiintyi Suomessa useammin, mutta terveiden siemenperunoiden käytön yleistyminen on parantanut tilannetta merkittävästi.

    Siemenperunatuotanto on nykyään tarkasti valvottua, ja Suomi on onnistunut pitämään rengasmädän esiintymisen vähäisenä.

    Samoin myös perunasyövän leviämisen estämiseksi on tärkeää käyttää kotimaista, sertifioitua siemenperunaa sekä taudinkestäviä lajikkeita. Tämä on tärkeää paitsi sadon laadun myös vientimahdollisuuksien kannalta.

    Sadan vuoden aikana Suomi on rakentanut vahvan kasvinterveysjärjestelmän, joka suojaa viljelykasvejamme ja varmistaa puhtaan, turvallisen ruoan tuotannon myös tulevaisuudessa.

    Ilmastonmuutos, kansainvälinen kauppa ja uudet tuholaiset asettavat jatkuvasti uusia haasteita. Siksi kasvinterveyden edistäminen vaatii yhä enemmän yhteistyötä, tutkimusta ja valvontaa. Ruokavirasto toimii tässä työssä keskeisessä roolissa, yhdessä viljelijöiden, tutkijoiden ja viranomaisten kanssa.

    Kasvinterveyden 100-vuotisjuhlaa vietetään tänään keskiviikkona 24.10. seminaarilla Helsingissä. Tilaisuuden järjestävät Ruokavirasto ja Kasvinsuojeluseura ry.

    Paavo Ihalainen

    viestinnän asiantuntija

    Ruokavirasto

    Lisää aiheesta
    • Tavallisen kuluttajan tekemien verkko-ostosten lisäksi myös puutavaran sisämarkkinakauppaan eli EU:n sisällä tapahtuvaan tuontiin liittyy kasvinterveydellisiä uhkia.

      Luonto | Yliö: Globaalissa verkkokaupassa vaanii vaara metsille

      Tilaajalle
    • Luonnonvarakeskuksen kasvitautitutkimuksen koeruutuja. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Kasvintuhoojien uhka on todellinen

    • Kasvintuotanto | Asiantuntija: Ukrainan sota haastanut omavaraisuuden ja muokannut suomalaista kasvintuotantoa

      Tilaajalle
    • Varhaiset perunalajikkeet olivat ihmiselle myrkyllisiä.

      Ruoka | Tiesitkö, että ihmiset oppivat syömään perunoita savikastikkeen kera? Aluksi perunoita jopa pelättiin

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle