Tiesitkö, että ihmiset oppivat syömään perunoita savikastikkeen kera? Aluksi perunoita jopa pelättiin

Tietokirjailija Mari Koistinen esittelee uudessa Lautasmatka-kirjassaan ruoan mielenkiintoista historiaa. Mukana on esimerkiksi suomalaisille todella tärkeä peruna, jonka matka suomalaispeltoihin on ollut värikäs.

Inkat alkoivat kasvattaa perunoita Andeilla noin 8 000 vuotta sitten. Alkujaan villiperunat olivat kitkeriä ja sisälsivät myrkkyjä. Inkat näkivät, miten villit paikalliset kamelieläimet guanako ja vikunja nuolivat savea ennen myrkyllisten kasvien syömistä. Kasvien myrkyt imeytyivät ruoansulatuksessa savihiukkasiin aiheuttamatta suurempia ongelmia.

”Ilmeisesti Inkat oppivat eläimiltä tämän keinon ja upottivat villiperunoita savesta ja vedestä valmistettuun ”kastikkeeseen” ja välttivät näin ainakin merkittävät myrkytysoireet”, Koistinen kirjoittaa.

Perunan villimuodot sisälsivät solaniinia, joka on tuttua nykypäivänä valon viherryttäneistä perunoista. Tarkemmin solaniinista voit lukea MT:n sivuilta.

Perunat alkoivat jalostua parempaan suuntaan, kun inkat valitsivat käyttöönsä perunoita, jotka aiheuttivat vähiten oireita. Vanhat lajikkeet eivät ole kaikki kuitenkaan kadonneet, sillä ne kestävät paremmin pakkasta. Perussa ja Boliviassa savipölyä myydään nykyäänkin markkinoilla perunoiden oheistuotteena.

Kun eurooppalaiset saapuivat Peruun 1500-luvulla, oli perunalajikkeita siellä 4 000. Lautasmatka-kirjassa kerrotaan, että Eurooppaan peruna saapui valtameripurjehdusten ja Amerikan-valloituksen myötä 1400–1500-luvuilla. Kanariansaarilla perunaa on viljelty jo ilmeisesti vuonna 1562.

Kylmemmässä varhaisemmat perunalajikkeet eivät viihtyneet, mutta ajan saatossa perunasta saatiin kehitettyä myös paremmin kylmyyttä kestäviä lajikkeita.

Perunaa ei otettu ensin avosylin vastaan. Mukuloista maan alla kasvavaa juuresta pidettiin likaisena ja tauteja levittävänä. Hämmennystä aiheutti myös se, pitikö kasvista syödä varsi vai mukulat.

Euroopassa perunan voittokulkuun vaikutti paljon Irlanti, jossa myöhäiset pakkaset eivät tuhonneet satoa. Irlannista ja Englannista peruna alkoi levitä myös Suomeen.

Ensimmäiset tiedot perunasta Ruotsi-Suomessa ovat vuodelta 1658. Ensimmäinen suomenkielinen perunanviljelyn opas julkaistiin vuonna 1729 ja vuotta tätä myöhemmin perunan laajempi viljely alkoi Inkoossa, jonne saksalaiset sepät olivat tuoneet perunoita. Talonpojat löysivät perunan kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin, vaikka se olikin mauttomampaa, kuin makeampi nauris.

Peruna oli Euroopassa todella tärkeä osa ravitsemusta ja laskelmien mukaan se tuplasi eurooppalaisten saamat kalorit. Kalorit jäivät kuitenkin 1800-luvun puolivälissä Irlannissa saamatta, kun perunarutto aiheutti vuosien 1845–1851 nälkävuodet.

Toinen suuri uhka perunalle on ollut koloradonkuoriainen, joka vaikutti varsinkin 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa. Viljelijä keksi heittää perunoiden päälle vihreää maalia, joka karkotti kuoriaiset. Tämä keisarinvihreä sisälsi kupariarsenaattia ja -asetaattia, joiden myrkyllisyyttä ei tajuttu.

Perunan viljely on vaikuttanutkin suuresti torjunta-aineteollisuuden kehittymiseen. 1900-luvulle tultaessa kuoriaiset kestivät jo keisarinvihreää ja torjunta-aineista tehtiin yhä vahvempia. Toisen maailmansodan jälkeen esiin nousi hyönteismyrkky DDT, jota vastaan koloradonkuoriainen kehitti vastustuskyvyn vain seitsemässä vuodessa.

Ottamatta huomioon tauteja ja tuholaisia, on perunan voittokulku ollut huima. Sitä voi viljellä monenlaisissa olosuhteissa. Suomessa peruna kuuluu oleellisesti ruokavalioon, vaikka sen kulutus onkin vähentynyt.