• Lukijalta: Sepelkyyhkyjen metsästystä ei pitäisi aloittaa pesinnän ollessa kesken

    Kukaan ei voi varmasti tietää, onko parvessa emolintu, jonka kuolema tarkoittaa poikasten kuolemista pesään, kirjoittaa Kaarina Davis.
    Kyyhkysjahdissa. Kuvan henkilö ei liity kirjoitukseen.
    Kyyhkysjahdissa. Kuvan henkilö ei liity kirjoitukseen. Kuva: Pentti Vänskä
    Mielipide|Erä
    19.8.202521:30
    Lukijalta
    Kaarina Davis

    Kuuntelin 9. elokuuta sepelkyyhkyn soidintelua metsässä. Seuraavana päivänä alkoi sepelkyyhkyjen metsästys. Ei ole oikein, että metsästysaika alkaa, kun sepelkyyhkyllä on pesintä kesken.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan sepelkyyhkyn metsästyskausi 10.8.–31.10. on ongelmallinen pesimäkierron kannalta, koska osalla pareista on edelleen poikaset ruokittavinaan.

    Metsästäjät koettavat perustella toimintaansa väittämällä keskittyvänsä "pelloilla parvissa oleviin lintuihin". Mutta kukaan ei voi varmasti tietää, onko parvessa emolintu, jonka kuolema tarkoittaa poikasten kuolemista pesään. Nuorten lintujen tunnistaminen aikuisista on nopeissa metsästystilanteissa vaikeaa.

    Kun tutkimustieto osoittaa käytännön olevan haitallinen, sitä on muutettava.

    Birdlife Suomen mukaan syyskuun puoliväliin mennessä lähes kaikki sepelkyyhkyt ovat lopettaneet pesintänsä. Ei siis ole mitään perusteltua syytä aloittaa metsästystä pesinnän ollessa kesken.

    Voisiko Suomen riistakeskus selittää, millä perusteilla metsästysaika on määritelty näin varhaiseksi? Mikä painaa enemmän päätöksenteossa: metsästäjien toiveet vai lintujen pesimärauha?

    Nykyisin tiedämme sepelkyyhkyn pesinnästä huomattavasti enemmän kuin metsästysaikoja alun perin määriteltäessä. Kun tutkimustieto osoittaa käytännön olevan haitallinen, sitä on muutettava. Eettinen metsästys tarkoittaa sitä, että lajin lisääntymistä ei vaaranneta. Tämä periaate ei toteudu, kun metsästys aloitetaan kesken pesinnän.

    Kaarina Davis

    tietokirjailija

    Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piirin hallituksen jäsen

    Hämeenkyrö

    Lisää aiheesta
    • Nuorelta sepelkyyhkyltä puuttuu kaulan valkea laikku.

      Erä | Birdlife haluaa rajoittaa sepelkyyhkyn metsästystä – alkukaudesta saisi ampua vain nuoria lintuja

    • Sepelkyyhkyjä voidaan houkutella houkutuskuvien eli kaaveiden avulla. Kaaveet asetellaan sinne, minne linnut muutenkin ovat tulossa ruokailemaan.

      Erä | Sepelkyyhkyn metsästys alkaa taas 10. elokuuta – lyijyhaulikiellon varoetäisyys tulee pitää mielessä myös kuivalla maalla

    • Eurajoella asuva viljelijä Tero Tuominen tekee tiivistä yhteistyötä paikallisen metsästysseuran kanssa.

      Erä | Kyyhkysjahtia yhteistyössä viljelijöiden kanssa – ”Käsiä yhteen lyömällä saa parvet poistettua, mutta vain hetkeksi”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sepelkyyhky
    metsästys
    pesintä
    luonnonsuojelu
    Kaarina Davis
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle