• Lukijalta: Hässäkkäverhosta huolimatta hallituksen vastuu ei sosiaali- ja terveyspalveluiden alasajosta katoa mihinkään

    Hallituksen tekemät leikkaukset suomalaisten terveydestä jäävät helposti huomaamatta, kirjoittavat keskustan kansanedustajat Hanna Kosonen ja Vesa Kallio. ”Hässäkkäverhosta huolimatta hallituksen vastuu ei sosiaali- ja terveyspalveluiden alasajosta katoa mihinkään.”
    Hyvin nopealla aikataululla tulee voimaan myös muutos lääkkeiden korvausoikeuksiin, mainitsevat kirjoittajat. Kuvituskuva.
    Hyvin nopealla aikataululla tulee voimaan myös muutos lääkkeiden korvausoikeuksiin, mainitsevat kirjoittajat. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Mielipide|Politiikka
    13.7.202616:30
    Lukijalta
    Hanna Kosonen & Vesa Kallio

    Otsikoissa pyörivät lähes pelkästään ministeri Rydmanin sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskriteerit ja leikkauslistat. Yhteensä Orpon kaudella näiltä järjestöiltä leikataan puolet niiden rahoituksesta ja asia on toki merkittävä.

    Samaan aikaan unholaan jää lukuisa määrä muita hyvinvointialueille tulevia leikkauksia. Aluepäättäjät, lääkärit ja muu hoitohenkilökunta on joutunut Orpon hallituksen päätösten takia todella vaikeaan asemaan.

    Juhannuksen jälkeen hallitus vei eduskunnassa läpi 390 miljoonan euron leikkaukset sosiaali- ja terveyspalveluista. Hyvinvointialueiden velvollisuuksia ei muutettu, joten päättäjät joutuvat nirhaamaan lakisääteisistä palveluista eli esimerkiksi vanhustenhoidosta ja syöpähoidoista, neuvolapalveluista, yleislääkärille pääsystä ja potilaille tehtävistä tutkimuksista.

    Aiemmin hallitus jakoi ensihoidon rahoituksen uudelleen. Erikoista oli, että rahoitusta lisättiin niille alueille, joilla tarve oli vähäisempi ja vähennettiin sieltä, missä olisi rahoitusta tarvittu enemmän. Hallitus alensi tai lopetti aiemmin eri puolilta Suomea yöpäivystyksiä, joka lisäsi liikkuvan ensihoidon tarvetta. Kuitenkin juuri päivystyksiä menettäneiltä Pohjois-Pohjanmaalta ja Etelä-Savolta leikattiin eniten, jolloin nämä alueet pakotetaan vähentämään myös ensihoitoyksiköitä.

    Hyvin nopealla aikataululla tulee voimaan myös muutos lääkkeiden korvausoikeuksiin. Hyvinvointialueet eivät saa enää kaikista lääkehoidoista Kela-korvausta, mikä tulee nostamaan alueiden lääkekustannuksia 100 miljoonalla eurolla. Summa on suoraan pois muiden potilaiden hoidosta ja hoitamatta jättäminen pitää tehdä nopeasti kesken budjettikauden. Uusi ohje on annettu hyvinvointialueille parin viikon varoitusajalla kesälomakauden keskellä.

    Hyvinvointialueilta leikataan Orpon kaudella yhteensä kaksi miljardia euroa. Aluepäättäjät on alijäämämenettelyuhan alla pakotettu tekemään lopulliset leikkauspäätökset. Alueiden hallinto, lääkärit ja muu hoitohenkilökunta joutuu noudattamaan päätöksiä ja näkemään käytännössä kuinka käynnit vanhusten luona vähenevät, syöpää ei ole varaa hoitaa uusimmilla hoitomuodoilla tai kuinka odottavaa äitiä ei ehditä seurata ja tutkia aikaisemmalla tarkkuudella.

    Hallitus käy tällä hetkellä identiteettikiistaansa ja se hyödyttää poliittisesti kaikkia hallituksen tahoja. Edellä mainitut leikkaukset suomalaisten terveydestä jäävät nimittäin helposti huomaamatta. Hässäkkäverhosta huolimatta hallituksen vastuu ei sosiaali- ja terveyspalveluiden alasajosta katoa mihinkään.

    Hanna Kosonen

    kansanedustaja (kesk)

    Savonlinna

    Vesa Kallio

    kansanedustaja (kesk)

    Mikkeli

    Lisää aiheesta
    • Kunnan taloustilanne ei määritä sitä, minkä verran valtionosuuksia sille maksetaan. Espoon saamat valtionosuudet ovat tänä vuonna Suomen suurimmat.

      Yhteiskunta | Espooseen lapioidaan verorahaa, että sote-lupaukset voidaan pitää – Vastuuministerikin kritisoi

      Tilaajalle
    • Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasen mukaan kokoomukselle ei käy, että yksi ministeri sorvaa Stea-avustusten jakokriteerit sellaisiksi, että joillain identiteettipoliittisilla perusteilla tietyt järjestöt suljetaan tyystin ulos avustusten piiristä. LEHTIKUVA.

      Politiikka | Sosiaaliturvaministeri Partanen: Sote-järjestöjen avustuskriteerien tulee olla avoimet ja reilut

    • Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps.) esittämät uudet STEA-avustusten kriteerit ovat herättäneet närää hallituskumppaneissa. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.

      Politiikka ja talous | Hallitus ajautui ilmiriitaan STEA-avustuksista, Rydmanille esitetään epäluottamusta

    • Tiina Reunanen saapui hammaslääkärin vastaanotolle Säkylään hammaskivun takia. Hammaslääkäri Jenna Kompuinen tarkasti tilannetta suussa.

      Yhteiskunta | Äiti ja tytär jatkavat hammaslääkärin vastaanottoa tästä syystä, vaikka maaseudun yksikkö jo lakkautettiin − ”Asiakkaita on edelleen jonoksi asti”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sosiaali- ja terveyspalvelu
    hyvinvointialue
    leikkaus
    hallitus
    Kela
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa