
Takana on mittaushistorian kuumin toukokuu. Kuivuus ja pitkät hellejaksot ovat aiheuttaneet ongelmia niin maanviljelylle kuin ikäihmisten terveydelle.
Kenellekään ei liene enää epäselvää, että työtä ilmastokriisin torjumiseksi tarvitaan enemmän, nopeammin ja tehokkaammin. Avainkysymys on päästöjen vähentäminen ja fossiilisista eroon pääseminen. Yhtä lailla tärkeää on huolehtia hiilinielusta eli hiilivaraston kasvusta.
Vähemmälle keskustelulle on jäänyt, että pelkkä fossiilisista irtautuminen ei riitä, vaan lisäksi on puututtava luonnonvarojen ylikulutukseen.
Pystymme taklaamaan ilmastokriisin ja luonnon köyhtymisen ainoastaan puuttumalla juurisyihin eli siihen, että kulutamme enemmän mitä maapallon resurssit uusiutuvat.
Meidän suomalaisten ylikulutuspäivä eli päivä, jolloin olimme laskennallisesti käyttäneet kaikki meille varatut luonnonvarat, oli jo ennen huhtikuun puoliväliä. Nyt kesäkuun alkuun tultaessa ylikulutuspäivänsä ovat ohittaneet muutkin Euroopan maat. Koko maailman ylikulutuspäivä saapuu joka vuosi aina aiemmin, tänä vuonna jo 2. elokuuta.
Vallalla tuntuu olevan käsitys, että kulutus voisi jatkua kuten ennenkin, jos energia ei ole fossiilista.
Vihreä siirtymä – tai puhdas siirtymä hallituksen uuskielen mukaan – on välttämätön.
On myös välttämätöntä ymmärtää, että se ei tarkoita ainoastaan energian muuttamista päästöttömäksi.
Vihreä siirtymä tarkoittaa muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin.
Puhetta luonnonvarojen kulutuksen vähentämisestä, energiansäästöstä ja kiertotaloudesta kuulee aivan liian vähän, vaikka ne ovat yhtä tärkeässä roolissa vihreän siirtymän toteuttamisessa.
Päinvastoin vallalla tuntuu olevan käsitys, että kulutus voisi jatkua kuten ennenkin, jos energia ei ole fossiilista. Tämä ei tietenkään pidä paikkansa.
Suojelualueet ovat kriittisen tärkeitä luonnon arvokohteita, joiden merkitys vain kasvaa luontokadon edetessä.
Vihreän siirtymän nimissä meille kaupitellaan monenlaisia hankkeita, joista on vihreys kaukana. Sellaiset hankkeet, jotka aiheuttavat peruuttamatonta haittaa luonnon monimuotoisuudelle tai pilaa vesistöjemme, eivät ole vihreitä tai puhtaita.
Aiheellisesti paljon keskustelua ovat synnyttäneet esimerkiksi lukuisat kaivos- ja akkutehdashankkeet. On selvää, että vihreä siirtymä vaatii mineraaleja ja uusiutuvan sähkön varastointiin tarvitaan akkuja. Toiminnalle on kuitenkin asetettava tiukat ehdot, jotta ympäristöhaitat jäävät mahdollisimman pieniksi. Teknologia tähän on jo olemassa.
Vihreiden investointien haalimishuumassa ympäristöministeri Mykkänen on jo spekuloinut tuplasuojellun Viiankiaavan suojelun purkamisella ikään kuin luonnonsuojelualueet olisivat jonkinlaisia reservialueita odottamassa tähdellisempää käyttöä.
Näin ei ole, vaan suojelualueet ovat kriittisen tärkeitä luonnon arvokohteita, joiden merkitys vain kasvaa luontokadon edetessä.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.