• Lukijalta: Suomen puolustusteollisuuden mineraalitarpeet on selvitettävä ja turvattava

    Nykytilanne on ongelmallinen paitsi eettisesti myös puolustuskykymme kannalta, kirjoittaa Jussi Lähde.
    Louhintaa kaivoksessa. Kuvituskuva.
    Louhintaa kaivoksessa. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Fali
    Mielipide|Politiikka
    13.3.202513:45
    Lukijalta
    Jussi Lähde

    Puolustusteollisuudelta vaaditaan tulevina vuosikymmeninä paljon. Suomi on harvoja maita, joka on paitsi pitänyt huolta puolustuksestaan myös panostanut tuotekehitykseen. Puolustusalan yrityksemme ovat hyvässä kunnossa ja ammattimaisesti johdettuja.

    Eurooppalaisen puolustusteollisuuden kehittämisessä EU komission tavoitteena on ohjata hankintoja enemmän Eurooppaan, myös eri maiden yhteishankintoina. Nato-jäsenyys antaa Suomen ja Ruotsin teollisuudelle nopeamman ja luontevamman pääsyn läntisille markkinoille.

    Sekä Yhdysvallat, EU että Nato ovat viime vuosina laatineet omat listansa kriittisistä ja strategisista mineraaleista. Nato-maiden oma kyky tuottaa osaa näistä mineraaleista on pienempi kuin niiden ilmailu- ja puolustusteollisuuden tämänhetkiset tarpeet ja tarpeiden arvioidaan kasvavan merkittävästi.

    Suomen hallituksen johdolla on syytä selvittää puolustusteollisuutemme mineraaliturvallisuuden tilanne. Mineraalien tuotannon – kaivostoiminnan – käynnistäminen on kallista ja hidasta. Onneksi Suomi on mineraalien jalostuksessa Kiinasta riippumattoman maailman supervalta.

    Suurin osa Suomessa jalostettavista kriittisistä ja strategisista mineraaleista on tuontitavaraa Venäjältä ja Kongosta.

    Selvityksen tulee pohjata puolustusteollisuuden arvioon seuraavien vuosikymmenten mineraalitarpeesta geopolitiikan erilaisissa skenaarioissa, myös kaikkein vaikeimmissa. Selvitystyön voivat toteuttaa esimerkiksi VTT, GTK ja puolustus- ja ilmailuteollisuutta edustava PIA. Kaikilta osin tällainen selvitys ei voi olla julkinen.

    Suomi, Ruotsi ovat geologiansa ja mineraalien jalostusosaamisensa vuoksi ratkaisevassa asemassa EU-alueen kriittisten ja strategisten mineraalien tuotannossa. EU tuottaa noin prosentin maailman koboltin tuotannosta, tämä määrä tulee kokonaisuudessaan Suomesta. Koboltti on kriittinen mineraali paitsi teräksen lujittamisessa myös jatkuvasti kasvavassa puolustusteknologian akkutarpeessa.

    Eurooppa on vuosikymmeniä ulkoistanut kaivostoiminnan maihin, joissa Kiina on pystynyt hankkimaan kontrollin strategisista ja kriittisistä mineraalivirroista. Tilanne on ongelmallinen paitsi eettisesti myös puolustuskykymme kannalta.

    Jussi Lähde

    Lapua

    Lisää aiheesta
    • Sotkamossa sijaitseva Terrafamen kaivos. Lähivuosina kriittisten mineraalien tarpeen arvioidaan vain kasvavan.

      Talous | Donald Trumpin rajuja ulkopoliittisia lausuntoja selitetään kriittisten mineraalien tarpeella – Suomikin on monen himoitun metallin suurtuottaja

      Tilaajalle
    • Politiikka | EU:n teollistamispolitiikka tarvitsee reipasta tuuletusta

    • Länsimailta ei olisi eettisesti kestävää ulkoistaa kaivostoiminnan vaikutuksia köyhien maiden kannettavaksi, kirjoittaa Mauri Pekkarinen. Kuvituskuva.

      Politiikka | Yliö: EU:n otettava vastuu kriittisistä raaka-aineista

    • Esimerkiksi kriittisen infrastruktuurin turvaaminen on yksi keskeisimmistä turvallisuusasioista tällä hetkellä läntisessä maailmassa, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Puolustusteollisuuteen kannattaa nyt panostaa, ja se on paljon muutakin kuin vain aseita ja ammuksia

    • Terrafamen kaivos Sotkamossa tuottaa akkukemikaalien lisäksi sinkki- ja kuparisulfideja, ammoniumsulfaattia sekä uraania.

      Talous | Suomen vältettävä Kongon kohtalo

    Artikkelin aiheet
    puolustusteollisuus
    mineraalit
    Suomi
    Nato
    EU
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa