• Asiantuntijalta: Ennallistaminen ei pelasta Suomen luontoa

    Ainoa järkevä tapa käyttää ennallistamiseen varatut miljardit on ilmaston muutoksen torjunta, kirjoittaa Seppo Vuokko. ”Elävään luontoon kajoamalla ilmastonmuutosta ei voida pysäyttää. Se edellyttää talouselämään ja kulutukseen puuttumista.”
    Ennallistettavaa suota. Kuvituskuva.
    Ennallistettavaa suota. Kuvituskuva. Kuva: Timo Heikkala
    Mielipide|Politiikka
    7.9.202607:30
    Asiantuntijalta
    Seppo Vuokko

    Kansallisen ennallistamissuunnitelman luonnoksen yhteenveto on 47 sivua virkamieskieltä, sanahelinää, jossa ei sanota mitään konkreettista. Hyvä esimerkki virkamieskielen tyhjyydestä on sivulta 4: ”Vesien- ja merenhoidon suunnitelmat toimenpiteineen sisältävät keskeisiä toimenpiteitä luontotyyppien ennallistamistavoitteiden saavuttamiseksi, eikä tavoitteita voida saavuttaa ilman vesien- ja merenhoitosuunnitelmien tehokasta toimeenpanoa.”

    Sanoja pyöritellään, mutta perin vähän sanotaan siitä, mitä aiotaan tehdä. Sekään vähä, esimerkiksi tekopökkelöt, ei ole mitään uutta.

    Ajatus ennallistamisesta on unelma, jolle ei ole tieteellisiä perusteita. Vikahan on jo ennallistamisasetuksessa, jossa pohjana ovat aivan eri tarkoituksiin laaditut ja keskenään osaksi ristiriitaiset suojelusuunnitelmat ja direktiivit.

    Mitään kokonaisnäkemystä ekosysteemien toiminnasta suunnitelmassa ei ole. Asetusta laadittaessa kuunneltiin lähinnä suojelijoiden kannanottoja.

    Suunnitelmassa ei edes esitellä käytännön toimia. Silti kuvitellaan, että valtiovalta sitoutuisi vuosikymmeniksi miljardien kustannuksiin, vaikka ei tiedetä, mitä rahoilla saadaan.

    Voin kyllä ymmärtää, että poliitikot saadaan tällaisen kaikkea hyvää lupaavan hankkeen taakse, mutta ihmettelen, etteivät tutkijat näe sen tyhjyyttä. Ennallistamisvaatimuksilla sekä virkamiehet että luonnonsuojeluaktivistit turvaavat oman työllisyytensä ja vaikutusvaltansa, vaikka tähän itsestään selvään motiiviin ei kiinnitetä missään huomiota.

    Ainoa järkevä tapa käyttää ennallistamiseen varatut miljardit on ilmaston muutoksen torjunta.

    Jotakin toki voidaan tehdä. Virtavesien patoja purkaa, istuttaa metsiä sinne, mistä metsät on hävitetty, korvata metsän vieras puulaji istuttamalla sinne alkuperäisiä lajeja.

    Vaikka metsien ennallistaminen sivuutetaankin vielä ympäristöministeriön tuoreessa esityksessä, muualta käy ilmi, mitkä ovat tavoitteet: vanhojen metsien ja lahopuun määrän kasvattaminen, avohakkuista luopuminen ja siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen.

    Jos joku vielä on sitä mieltä, että samat ohjeet ja käytännöt luonnon suojelussa pätevät koko Euroopassa, voi mennä Etelä-Eurooppaan ylistämään kulotusta metsäluonnon monimuotoisuuden lisääjänä.

    Ennallistamisasetuksen laatijoilla sen paremmin kuin Suomen lausuntoluonnoksen laatijoilla ei tunnu olevan käsitystä siitä, miten luonto toimii. Muutamalla mekaanisella toimella ei palauteta luontoa pysyvästi johonkin ”hyvään” tilaan.

    Sitä, mikä on kunkin elinympäristön hyvä tila ja miten se saadaan palautettua, ei kerrota.

    Mitä lajeja tai lajiryhmiä käytetään ”hyvyyden” arvioinnissa?

    Vahvimmin suunnitelmissa ovat esillä linnut, mutta ne eivät ole ekosysteemien rakentajia, vaan ne asettuvat sinne, missä elinympäristö on kullekin lajille sopiva.

    Mikä laji silloin määrittäisi elinympäristön hyvyyden? Jokin taantuva tai uhanalainen laji? Jos toimet suunnitellaan yhden lajin perusteella, monet muut lajit kärsivät siitä. Entä kun sudet syövät metsäpeurat, merikotka haahkat, merimetsot ahvenet, metsäkauriit niittyjen ruohot? Kataja antaisi suojan haahkan pesille, mutta turmelee niityn.

    Ekosysteemi on erilaisten vuorovaikutusten verkosto, jota ei voi suunnata yhden tai muutaman avainlajin perusteella.

    Nämä ennallistamisen kohteina olevat elinympäristöt eivät ole aina olleet sellaisia kuin miksi niiden ”hyvä tila” kuvitellaan. Ne ovat monituhatvuotisen kehityksen tuloksia ja jatkavat muuttumistaan omilla ehdoillaan, vaikka ihminen yrittäisikin pysäyttää kehityksen.

    Ennallistamisen kohteiksi nostetut elinympäristöt ovat välivaiheita tässä pitkässä kehityksessä, jota määrittelevät niin nykyinen lajisto kuin ympäristötekijätkin – topografia, ilmasto, erityisesti lämpötila, sademäärä, sateiden jakautuminen mutta myös poikkeukselliset sääolot. Lajisto ei pysy vakiona vaan muuttuu koko ajan, osaksi satunnaistenkin tekijöiden vaikutuksesta.

    Nykyisen suon pinnan alla olevat turvekerrokset kertovat sen historian. Ehkä se alkoi kehityksensä pohjavesien ruokkimana lähdelettona, muuttui sitten korveksi ja turvekerroksen paksutessa ympäröiviltä kukkuloilta valuvien pintavesien ruokkimaksi nevaksi ja turvekerroksen yhä paksutessa nykyiseksi sadeveden varassa eläväksi rahkarämeeksi – ja tulevaisuus riippuu ilmaston kehityksestä.

    Järvet liettyvät, mataloituvat ja kasvavat umpeen ja muuttuvat lopulta metsiksi tai soiksi. Lintuharrastajien mielestä heikentyneessä tilassa oleva lintuvesi on luontaisen kehityksensä mukaisesti luhta ja muuttumassa suoksi tai metsäksi. Sen luonnontila on siis erinomainen, mutta se ei miellytä lintuharrastajia.

    Rantojen ruovikoituminen ei ole seurausta yksinomaan vesien rehevöitymisestä, vaan rantojen normaali kehityskulku, joka on saanut vauhtia rantalaidunnuksen päättymisestä.

    Luonnon muutoksiin kannattaisi etsiä syitä muualtakin kuin metsätaloudesta.

    Viime aikojen nopeat muutokset lajien runsaudessa ja levinneisyydessä ovat useimmiten seurausta ilmaston lämpenemisestä ja säiden oikuttelusta. Peipon ja pajulinnun kaltaisten nuorten metsien lintujen kannan romahdus johtuu pesimäaikaan sattuneista koleista säistä. Maan rajassa talvehtivien niittyperhosten kato on seurausta lauhoista talvista, kun maan pinta vuorotellen kastuu ja jäätyy.

    Ainoa järkevä tapa käyttää ennallistamiseen varatut miljardit on ilmaston muutoksen torjunta. Elävään luontoon kajoamalla ilmastonmuutosta ei voida pysäyttää. Se edellyttää talouselämään ja kulutukseen puuttumista.

    Seppo Vuokko

    tietokirjailija

    Lisää aiheesta
    • Noin 20 hehtaarin suoalueen ennallistamistöitä Pieksämäen Paltasella. 20 hehtaarin suoalueen ennallistaminen tarkoittaa aikanaan tehtyjen ojien patoamista tai tukkimista sekä ojituksen jälkeen syntyneen puuston poistoa.

      Metsäpolitiikka | Luonto joustaa ja sopeutuu aika paljon, mutta ei loputtomiin

    • Kirjoittajat muistuttavat, että luonnonsuojelun rahoituksen pitäminen ennallaan ei riitä.

      Luonto | Lukijalta: Ympäristön tilan parantaminen vaatii resursseja

    • Seppo Vuokon mielestä esimerkiksi uittoa varten peratut purot ja joet olisivat järkeviä ennallistamiskohteita.

      Luonto | Lukijalta: Poliitikot keskittyivät väärään asiaan, kun he vetosivat ennallistamisen kustannuksiin

    • Kosteikoksi ennallistettu suo. Kuvituskuva.

      Politiikka | Ennallistaminen on suuri kupla

    Artikkelin aiheet
    ennallistaminen
    ilmastonmuutos
    luonnonsuojelu
    ekosysteemi
    metsätalous
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa