• Ensin työt, sitten loma – mutta entä jos työt eivät lopu koskaan?

    Ongelmat eivät katoa väistämällä, välttelyllä saatikka uuvuttamalla itseään jatkuvalla työnteolla.
    Jokaisen elämässä on varmasti muitakin arvokkaita asioita kuin pelkkä työ.
    Jokaisen elämässä on varmasti muitakin arvokkaita asioita kuin pelkkä työ. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Yhteiskunta
    5.7.202516:00
    Kolumni
    Linda Virkamäki

    Niskavillani nousevat pystyyn, kun kuulen loman tai pysähtymisen siirtämiseen liittyviä lausahduksia väsyneiden ihmisten suusta. Siinä missä nykyään osa vaalii omaa aikaansa ja huolehtii terveydelle ja hyvinvoinnille välttämättömästä levosta, on edelleen liikaa ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta halua tai uskalla pysähtyä. Sanonta ensin työt sitten huvi, elää vahvasti ja voi edelleen hyvin meidän suomalaisessa kulttuurissa.

    Mutta voimmeko me ihmiset rehellisesti sanottuna hyvin, tässä koko ajan enemmän suorituskeskeisyyteen nojaavassa kulttuurissamme? Joskus haluaisin vain huutaa näille aina kiireisille ihmisille ympärilläni, että PYSÄHTYKÄÄ! Ai miksi tekee mieli huutaa? No siksi, koska lempeät puheeni vapaa-ajan merkityksestä tuntuvat kaikuvan aina kuuroille korville.

    On ymmärrettävää, että luvatut asiat hoidetaan silloin kun on sovittu ja tietyt työtehtävät ovat yksinkertaisesti eri kausiin sidottuja. Peräänkuulutan kuitenkin kykyä olla sopimatta enää lisää töitä ja velvollisuuksia silloin kun mieli ja keho huutavat viimeisillä voimillaan taukoa kaikesta.

    Osalle tämä päättymätön oravanpyörä syntyy kyvyttömyydestä sanoa uusille työtehtäville ja koetuille velvollisuuksille ei. Toisille työ voi olla tehokas väline unohtamiseen, kun pään sisällä myllertää monenmoisia peikkoja tästä hetkestä ja osalla kaukaa menneisyydestä. Kunpa ihmiset uskaltaisivat pysähtyä ja puhua.

    Ehkäpä puolisosi, lapsesi tai ystäväsi sinun ympärilläsi kaipaavat lomaa juuri sinun kanssasi.

    Ongelmat eivät katoa väistämällä, välttelyllä saatikka uuvuttamalla itseään jatkuvalla työnteolla. Mieltä painavat asiat täytyy uskaltaa kohdata ja niistä on puhuttava joko läheisten tai ammattilaisen kanssa. Edellä mainitut keinot ovat ihan tutkitusti ainoa tapa päästä eteenpäin ja saada päänsisäinen sekä kokonaisvaltainen rauha elämään.

    Elämä on lopulta niin käsittämättömän lyhyt matka, toisille jopa monin verroin lyhyempi kuin sinulle, joka tätä nyt luet. Väittäisin, että jokainen tarvitsee säännöllisesti lomaa ja sellaista pysähtymisen paikkaa, jossa ei ole kiire mihinkään. Tässä kohtaa, jos kuitenkin olet edelleen sitä mieltä, että juuri sinä et koe vapaa-aikaa tarpeelliseksi, niin haluan muistuttaa, että ehkäpä puolisosi, lapsesi tai ystäväsi sinun ympärilläsi kaipaavat lomaa juuri sinun kanssasi.

    Suosittelenkin lämpimästi ihan jokaiselle raskaan arjen raatajalle kunnon lomaa, ajatuksella ensin lepo ja loma, sitten jaksaa taas tehdä töitä! Jokaisen elämässä on varmasti muitakin arvokkaita asioita kuin pelkkä työ. Yhtäkään hautakiveä en vielä ole nähnyt, jossa olisi lukenut ”Oli ahkera työntekijä”.

    Lisää aiheesta
    • Noin joka neljännellä suomalaisella on todennäköinen työuupumus. Ihminen pärjää työssään, mutta kärsii jatkuvasti uupumusoireista, selviää Työterveyslaitoksen sivuilta.

      Hyvinvointi | Työuupumus vastaa pahimmillaan masennusta, mutta tästä syystä sitä ei pidetä sairautena Suomessa

      Tilaajalle
    • Iida Lind työskentelee jo toista kertaa Björn Goopin tallilla. Kuvassa Lind lämmittää Roubinea vuoden 2023 Elitloppet-lauantaina.

      Ravit | Iida Lind huomaa työssään tallin vireen: ”Hyvä ilmapiiri vaikuttaa varmasti myönteisesti myös hevosiin”

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle