• Työuupumus vastaa pahimmillaan masennusta, mutta tästä syystä sitä ei pidetä sairautena Suomessa

    Noin joka neljäs suomalainen pystyy olemaan töissä, mutta kärsii jatkuvista uupumusoireista.
    Tilaajalle
    Noin joka neljännellä suomalaisella on todennäköinen työuupumus. Ihminen pärjää työssään, mutta kärsii jatkuvasti uupumusoireista, selviää Työterveyslaitoksen sivuilta.
    Noin joka neljännellä suomalaisella on todennäköinen työuupumus. Ihminen pärjää työssään, mutta kärsii jatkuvasti uupumusoireista, selviää Työterveyslaitoksen sivuilta. Kuva: Timo Filpus
    Koti|Hyvinvointi
    22.2.202509:00
    Janica Pörhönen

    Työuupumuksen oireet ovat käytännössä samat kuin masennuksessa. Burnoutin ajatellaan johtuvan työn aikaansaamasta uupumustilasta, kertoo psykiatri ja Turun yliopiston emeritusprofessori Jyrki Korkeila.

    ”Työuupumus ei ole Suomessa virallisesti sairaus. Tämä johtuu siitä, että Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut sen z-koodin alaiseksi”, Korkeila sanoo.

    Z-koodi on hänen mukaansa terveyspsykologinen käsite ja tarkoittaa terveyspalvelun käyttösyytä. Jos ihminen menee verikokeeseen, hän saa sairauskertomukseensa z-koodin, jos muuta syytä käynnille ei ollut.

    Ruotsissa työuupumus luokitellaan sairaudeksi ainoana maailmassa. Siellä työuupumuksesta käytetään sairauskoodia F43.8., jota kutsutaan sanalla utmattningssyndrom.

    ”Kyseinen koodi tarkoittaa mielenterveyden häiriötä, ja vastaava nimike on Suomessa ’muu vaikea reaktio stressiin’. Tällainen koodikirjauksen muutos on Suomessa mahdollinen, jos työnantajat ja THL katsoisivat sen aiheelliseksi. Tosin koodi voi viitata muuhunkin vaikeaan stressiin.”

    Korkeilan mukaan Suomesta ei voida mitenkään muuttaa työuupumusta sairauskoodiksi, sillä se on WHO:n päätettävissä.

    ”Fyysisiä oireita alkaa tulla siinä vaiheessa, kun uupumus on vakava.”

    Jyrki Korkeila

    Suomen Työterveyslääkäriyhdistyksen puheenjohtaja Aulikki Juntunen ei näe työssä kuormittumista sairautena, vaikka liiallinen kuormittuminen voi johtaa sairastumiseen. Turhaa medikalisaatiota kannattaa hänen mukaansa välttää.

    ”Jos syy työkyvyttömyyteen on työolosuhteissa, niitä tulee pyrkiä muuttamaan. Sairauspäivärahan maksu ei välttämättä ole ratkaisu tähän. Jos ihminen on objektiivisesti työkyvytön, tulisi hänen toimeentulonsa kuitenkin turvata.”

    Kelan asiantuntijalääkäri Johanna Revon mukaan Kela voi maksaa työuupumuksesta sairauspäivärahaa omavastuuajan jälkeen, jos henkilö on sairauden vuoksi kyvytön omaan työhön, vakuutettu Suomessa ja iältään 18–67-vuotias.

    ”Eri sairauksille ei ole omia ratkaisukäytäntöjä, vaan sairauspäivärahan myöntämisedellytykset ovat yleiset”, Repo kertoo.

    Vuonna 2024 Kelassa tehtiin työuupumuksen diagnoosilla noin 900 sairauspäiväraharatkaisua.

    Revon mukaan näistä alle 10 prosenttia hylättiin sen vuoksi, ettei hakijaa voitu pitää sairausvakuutuslain tarkoittamalla tavalla työkyvyttömänä.

    ”Jos Kela saa A-todistuksen pelkällä työuupumuksen diagnoosi-koodilla, pyydämme lisäselvitystä, esimerkiksi kopion sairauskertomuksesta. Iso osa lääkäreistä kirjoittaakin todistukseen jonkin muun kuin työuupumuksen.”

    ”Viljelijän työssä on monia eri paineita, jotka tuottavat stressiä.”

    Jyrki Korkeila

    Tyypillisiä ammatteja, joissa esiintyy työuupumusta, ovat sellaisia, joissa ollaan runsaasti tekemisissä ihmisten kanssa, psykiatri Korkeila kertoo.

    ”Esimerkiksi hoitoalalla ja opetusalalla riski on muita suurempi. Myös kognitiivisia kykyjä vaativa työ, kuten tietokoneella työskentely, on riskitekijä.”

    Korkeilan mukaan maanviljelijät ovat myöskin kovilla.

    ”Viljelijän työssä on monia eri paineita, jotka tuottavat stressiä. Kysymykset siitä, saako riittävästi rahaa, mitä kauppa maksaa, millaiset kulut tilalla on ja saako aputyövoimaa, voivat saada uupumaan.”

    Työuupumuksen ensioireisiin kuuluu se, ettei työ tunnu enää palkitsevalta. Ihminen kokee kyynistymistä työtä kohtaan kokemalla sen turhaksi tai tarpeettomaksi. Hän tuntee itsensä myös ahdistuneeksi, voimattomaksi ja epätoivoiseksi. Työtehtävien aloittamisessa voi olla vaikeuksia.

    ”Myös väsymys voi lisääntyä, eikä lepo rauhoita.”

    Stressi on lisääntynyt erityisesti eläintilallisilla. Psykiatrin mukaan viljelijöiden uupumisriskiä nostaa muun muassa toimeentulo- ja kustannuskysymykset.
    Stressi on lisääntynyt erityisesti eläintilallisilla. Psykiatrin mukaan viljelijöiden uupumisriskiä nostaa muun muassa toimeentulo- ja kustannuskysymykset. Kuva: Jarno Mela

    Kun työssään uupunut tulee lääkärin vastaanotolle, hän saa papereihinsa työuupumuksen lisäksi yhden tai useamman diagnoosin. Tyypillinen diagnoosi on masennus tai ahdistuneisuushäiriö.

    Burnoutin kohdalla lääkäri voi kirjata papereihin myös elimellisoireisen autonomisen toimintahäiriön, joka on eräänlainen hermoston yliviritystila.

    ”Vireystila voi olla haitallisen koholla, verenpaine ja syke kohonnut ja voi kokea sisäistä vapinaa. Usein ihminen kokee itsensä ylistressaantuneeksi, eikä kykene rauhoittumaan tai saamaan unen päästä kiinni”, Korkeila kertoo.

    Psykiatrin mukaan fyysisiä oireita alkaa tulla siinä vaiheessa, kun uupumus on vakava.

    Papereihin voi saada burnoutin vuoksi myös sopeutumishäiriön. Siinä ulkoinen olosuhde haastaa ihmistä, eikä hän pysty itse rauhoittumaan.

    Tavallisia oireita sopeutumishäiriössä ovat masennus, ahdistuneisuus ja väsymys sekä tunne-elämän ongelmat. Toisaalta sopeutumishäiriö menee myös nopeasti ohitse.

    ”Jos mikään ei työpaikalla muutu, työuupumus johtaa masennukseen ja siitä toipuminen kestää pitkään”, Korkeila toteaa.

    Psykiatrin vinkit stressin lievittämiseen

    Liikunta on tutkitusti paras keino purkaa stressiä.

    Tee vapaa-ajalla asioita, jotka tuottavat mielihyvää.

    Television tai älylaitteen katselu ei rentouta, vaikka voi tuntua siltä. Laitteet lähettävät sinivaloa, joka häiritsee normaalia melatoniinin tuotantoa ja vaikuttaa haitallisesti uneen.

    Nauti Välimeren tai skandinaavista ruokavaliota.

    Lisää aiheesta
    • Liikunta auttaa masennukseen todennäköisesti hormonaalisten ja sosiaalisten tekijöiden vuoksi.

      Hyvinvointi | Tämä liikuntalaji toimii kaikista tehokkaimmin masennukseen – tutkijat vaativat liikuntaa osaksi masennuksen hoitoa

      Tilaajalle
    • Ähtäriläisellä Aki Syrjälällä on noin 70 lehmää ja nuorkarja päälle. Lypsyn hoitaa robotti.

      Maatalousyrittäjät | Maidontuottaja sinnitteli, kunnes keho petti: Puhuminen vaikeista asioista auttoi toipumaan työuupumuksesta

    • Moni väsyy hevosalan kovassa oravanpyörässä.

      Hevoset | Onko hevosalan pakko olla tekijälle armoton?

    • Vesantolainen Johannes Korhonen aikoo luopua sukutilasta mielenterveysongelmien vuoksi.

      Hyvinvointi | Vastoinkäymiset ajoivat viljelijä Johannes Korhosen yrittämään itsemurhaa – nyt hän aikoo luopua sukutilasta: ”On tehtävä valinta, jatkanko tilaa vai säilytänkö henkeni”

    Artikkelin aiheet
    työuupumus
    masennus
    työterveys
    Kela
    mielenterveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 6

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa