• Suomi tarvitsee uuden asennon ‒ puolueiden on avoimesti kerrottava suunnitelmansa

    Uuden hallituksen väistämätön tehtävä on remontoida hyvinvointiyhteiskunta velkaantuvassa, keskittyvässä ja ikääntyvässä Suomessa, kirjoittaa Seppo Kääriäinen. ”Toivo paremmasta syntyy teoista.”
    Kuva: Sanne Katainen, Ville Multanen / Puolustusvoimat, Jarkko Sirkiä, koonnut: Jarkko Sirkiä
    Mielipide|Politiikka
    7.5.202606:00
    Kolumni
    Seppo Kääriäinen

    Puolueiden puheet käyvät jo kovilla vaalikierroksilla. Keskustelut hallituksen viimeisen kehysriihen tuloksista huipentuivat opposition tuttuun vaatimukseen: pääministeri, eroa!

    Oppositio syyttää Petteri Orpon (kok.) hallitusta talous- ja työllisyyspolitiikan epäonnistumisesta ja vähäosaisten kurittamisesta. Hallitus puolestaan muistuttaa oppositiota Sanna Marinin (sd.) hallituksen holtittomasta velkaantumisesta.

    Kaikki eduskuntapuolueet ‒ Harkimon puoluetta lukuunottamatta ‒ ovat osallistuneet 2000-luvulla hallitusvaltaan ja ovat vastuussa julkisen talouden nykytilanteesta. Syyllisten etsiminen ja keskinäinen nokittelu myrkyttävät yhteistyöedellytyksiä.

    Suomessa on viimeisen neljännesvuosisadan aikana toiminut neljänlaisia hallituksia.

    Porvarihallituksia on ollut kolme, Vanhanen II (2007‒2011), Sipilä (2015‒2019) ja nyt Orpo (vuodesta 2023).

    Sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen akselin varaan rakentuneita sinipunahallituksia on ollut vallassa kaksi: Lipponen II (1999‒2003) ja Katainen/Stubb (2011‒2015). Vasemmiston, keskustan ja vihreiden hallitus (Rinne/Marin) toimi vuosina 2019‒2023.

    Perinteinen punamulta eli demareiden ja keskustan hallitus (Jäätteenmäki/Vanhanen I) oli vallassa 2003‒2007.

    Jos mielipidetutkimukset pitävät kutinsa, hallituspohja ja pääministeripuolue vaihtuvat keväällä 2027: nykyinen oikeistohallitus häviää, ja SDP:n Antti Lindtman nousee pääministeriksi.

    Puolueiden on kerrottava venkoilematta suunnitelmansa siitä, miten Suomen talouden kurssi ja työllisyys käännetään nousuun.

    Vuodessa voi tapahtua mitä tahansa.

    Selkeää hallitusvaihtoehtoa ei ole näkyvillä. Tavoitteena on pidettävä laajapohjaista toimintakykyistä enemmistöhallitusta, joka rakentuu luottamuksen ja yhteistyön varaan ja joka ei pelkää seuraavia vaaleja.

    Noiden neljän hallituskoalition lisäksi tarjolla on periaatteessa kaksi muutakin vaihtoehtoa: yhtäältä SDP:n, vasemmiston ja vihreiden hallitus ja toisaalta kolmen vanhan eli SDP:n, kokoomuksen ja keskustan hallitus. SDP on ilmoittanut, ettei se tee hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa. Keskusta on puolestaan kertonut, että hallituskumppanuus vasemmiston ja vihreiden kanssa vuosien 2019‒2023 tapaan ei käy.

    Puolueiden on kerrottava venkoilematta suunnitelmansa siitä, miten Suomen talouden kurssi ja työllisyys käännetään nousuun. Vääntö leikkauksista ei riitä nousuun, vaikka ne onkin tehtävä. Talouskasvua on vireytettävä, työpaikkoja saatava rohevasti lisää, ja julkista taloutta sopeutettava siten, että yhteiskunta ei jakaudu eivätkä laajat alueet tyhjenny.

    Uuden hallituksen väistämätön tehtävä on remontoida hyvinvointiyhteiskunta velkaantuvassa (puolustus-, sote- ja korkomenot), keskittyvässä ja ikääntyvässä Suomessa. Toivo paremmasta syntyy teoista.

    Suora puhe on eri asia kuin syyttely ja nälviminen. Nyt on kysyntää kokoavalle ja yhteistyöhakuiselle politiikalle. Mutta kuka ja mikä hallitus näyttää suunnan ja kokoaa ?

    Suomen politiikkaan tarvitaan uusi asento. Äänestäjä on keväällä 2027 paljon vartijana.

    Kolumnin kirjoittaja on ministeri.

    Lisää aiheesta
    • Kun nähdään, ketkä toukokuussa Säätytalon ovista astuvat sisään, tiedetään jo pitkälle, millaista politiikkaa Suomessa lähivuodet tullaan tekemään.

      Politiikka | Eero Heinäluoma: Hallituspohja määrää Suomen suunnan

    • Kootaanko vai jaetaanko kansaa – se on aina poliittisten ja yhteiskunnallisten ratkaisujen taustalla, olipa maan johdossa minkävärinen hallitus tahansa.

      Politiikka | Suurtyöttömyys ja hurja velkaantuminen jäävät seuraavankin hallituksen päänvaivoiksi

    • Perussuomalaiset nykymuodossaan on katsomaton kortti hallituspolitiikassa, kirjoittaa Seppo Kääriäinen.

      Politiikka | Toimivan hallituksen perustana on pääministerin ja valtiovarainministerin yhteistyö: Orpon ja Purran akseli

    Artikkelin aiheet
    suomen politiikka
    hallitus
    vaalit
    hyvinvointiyhteiskunta
    talouspolitiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa