• Lukijalta: Metsänomistajille pitäisi maksaa hiilensidonnasta miljardi euroa vuodessa

    Metsien hiilitaseen oikea laskenta on oikeudenmukaisuuskysymys, kirjoittaa Kimmo Hantunen.
    Kasvava metsä sitoo hiiltä. Kuvituskuva.
    Kasvava metsä sitoo hiiltä. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Mielipide|Politiikka
    25.3.202518:45
    Lukijalta
    Kimmo Hantunen

    Luonnonvarakeskuksen tutkijat väittävät metsien olevan kasvihuonekaasujen päästölähde. Luonnontilainen ojittamaton suo päästää ilmakehään runsaasti metaania, mutta ojitettu suo päästää ilmakehään vain vähän metaania. Metsien hiilitaseen laskennassa Luke ei ota huomioon ojittamisen seurauksena tapahtuvaa metaanipäästön pienenemistä.

    Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC on tärkein auktoriteetti ilmastoa koskevassa päätöksenteossa. Mielestäni Luken hiilitaseen laskennassa ei noudateta IPCC:n ohjeistusta, johon on kirjattu niin sanotun hoidetun maan periaate. Sen mukaan kaikki ihmisen muokkaaman maa-alueen päästöt ja nielut raportoidaan. Hoitamattoman luonnontilaisen maan päästöjä ja nieluja ei raportoida ollenkaan.

    Ojitetun suon metaanipäästö alkaa pienentyä vasta ojittamisen jälkeen. Ojitettu suo on IPCC:n ohjeistuksessa määritelty ihmisen muokkaama hoidettu maa-alue, jonka kaikki päästöt ja nielut pitäisi raportoida. Kun Luke jättää metaanipäästön pienemisen pois hiilitaseesta, se ei noudata IPCC:n ohjeistusta.

    Suomessa on ojitettuja suometsiä 4,7 miljoonaa hehtaaria. Niiden ojittaminen pienentää metaanipäästöjä hiilidioksidiksi muutettuna 15,86 miljoonaa tonnia vuodessa, mikä puuttuu Luken hiilitaseesta kokonaan.

    Vuonna 2023 Luken hiilitaseen mukaan metsät olivat 1,12 miljoonan hiilidioksiditonnin päästölähde. Kun metsien hiilitase lasketaan oikein siten, että ojittamisen aiheuttama metaanipäästön pieneneminen parantaa hiilitasetta, metsät ovat hiilidioksidiksi muutettuna 14,74 miljoonan tonnin hiilinielu.

    Minulle metsien hiilitaseen oikea laskenta on oikeudenmukaisuuskysymys. Vanha enoni on metsänomistaja ja hänen suometsiään on ojitettu lapiolla jo 1930- luvulla. Kun metsät ovat hiilinielu, minun vanha eno ja monet muut metsänomistajat ovat oikeutettuja suuriin päästökaupan korvauksiin.

    Vuoden 2024 päästökaupassa yhden hiilidioksiditonnin keskihinta oli 65 euroa, joten viime vuoden hinnoilla laskettuna metsänomistajille pitäisi maksaa päästökaupan korvauksia 958 miljoonaa euroa vuodessa.

    Metsien hiilinielu on hyvä uutinen myös vanhojen metsien suojelijoille. Kun metsänomistajalle aletaan maksaa päästökaupan korvauksia hiilinielun ylläpidosta, metsänomistajan kannattaa kasvattaa lisää vanhoja metsiä.

    Kimmo Hantunen

    kauppatieteiden maisteri

    Helsinki

    Lisää aiheesta
    • Ojitus muuttaa suometsän kasvihuonekaasupäästöjä, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Hiilitaselaskelma on vääristynyt – ei ota huomioon ojittamattoman suon metaanipäästöjä

    • Bioperäisen hiilidioksidin talteenotosta syntyvistä päästövähennyksistä pitää Tommi Peltovuoren mielestä saada tuloja myös metsänomistajille.

      Metsä | Lukijalta: Hiilidioksiditaloudesta saatava tuloa myös metsänomistajille

    • Ilmastonmuutos | Yritykset haluaisivat lisätä hiilensidontaa miljardeilla euroilla, mutta eivät valtion hyväksi – epäluulot ja vääntö pelisäännöistä tulppasivat metsien hiilikaupan

      Tilaajalle
    • Metsän eri-ikäiskasvatusta. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Lukijalta: Metsien hiilensidontaan tarvitaan kunnon kannusteet

    • Tommi Veltovuoren mielstä uusia ilmastoratkaisuja tarvitaan, mutta metsänomistajan ei synteettisistä polttoaineista kannata riemastua.

      Energia | Lukijalta: Sähköpolttoaineiden päästöt tilastoidaan metsänomistajan piikkiin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänomistajat
    hiilensidonta
    hiilitase
    Luonnonvarakeskus
    päästökauppa
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa