Yritykset haluaisivat lisätä hiilensidontaa miljardeilla euroilla, mutta eivät valtion hyväksi – epäluulot ja vääntö pelisäännöistä tulppasivat metsien hiilikaupan

Yhtälö kuulostaa houkuttelevalta. Hiilidioksidin sitominen metsien kasvua lisäämällä maksaa noin 30 euroa tonnilta. Vertailun vuoksi: auton tankkaajat maksavat ilmastopäästöjen vähentämisestä kymmenkertaisen hinnan eli 300 euroa hiilidioksiditonnilta biopolttoaineosuuden aiheuttamina lisäkustannuksina.

Kysyntääkin metsien hiilinieluille pitäisi riittää.

Viime vuonna vapaaehtoista hiilikauppaa käytiin maailmanlaajuisesti kahden miljardin dollarin arvosta.

Vuoteen 2030 mennessä vapaaehtoisen hiilimarkkinan ennustetaan kasvavan 50 miljardiin ja vuoteen 2050 mennessä jopa tuhanteen miljardiin dollariin.

Potti perustuu kansainvälisten konsulttitalojen arvioihin, jotka on johdettu yritysten ilmastotavoitteista.

Lukuisat yritykset ovat sitoutuneet nettonollapäästöihin osana pyrkimystä rajata maailman keskilämpötilan nousu Pariisin sopimuksessa sovittuun 1,5 asteeseen.

Markkinoiden ennustetaan kasvavan siitä huolimatta, että yritykset ovat sitoutuneet ensisijaisesti vähentämään päästöjään niiden hyvittämisen sijaan.

”Ihan nollaan päästöjä vähentämällä ei päästä. 5–10 prosenttia päästöistä pitää kumota poistamalla hiiltä ilmakehästä”, selittää Compensate-säätiön puheenjohtaja Niklas Kaskeala.

Samaa nimeä kantava, kansainvälisesti päästöhyvityksiä tarjonnut kasvuyritys hakeutui konkurssiin kesällä rahoituksen puutteessa. Compensate-säätiö ei käy yrityksen tavoin kauppaa hiiliyksiköillä eikä rahoita hiilensidontahankkeita vaan edistää vapaaehtoisen hiilimarkkinan vaikuttavuutta viestimällä ja sääntelyyn vaikuttamalla.

Entisten turvetuotantoalueiden metsitys on yksi tapa lisätä hiilensidontaa. Kuva: Johannes Tervo

Pariisin sopimuksen toteuttamiseksi ilmastopäästöjen vähentämisen ohella ilmakehästä pitäisi poistaa vuosittain noin kuusi gigatonnia hiilidioksidia vuoteen 2050 mennessä. Se vastaa koko ihmiskunnan kahden kuukauden nykyisiä päästöjä. Valtiot eivät päästöjen vähentämisessä ja nielujen lisäämisessä yksin onnistu, edes luvatut aikeet eivät riitä tavoitteen saavuttamiseksi, Kaskeala sanoo.

”Määrä on valtava. Hiilen poistamiseen tarvitaan myös markkinoita, ei sitä voi organisoida tehokkaasti muuten kuin että on maksavia ostajia ja palvelun myyjiä.”

Lupaavista markkinoista huolimatta ani harva suomalainen metsänomistaja hyötyy taloudellisesti metsiensä hiilensidonnasta.

Viime vuonna suomalaismetsien hiilensidontapalveluita tarjoavat yritykset myivät päästöhyvityksiä 835 000 euron arvosta. Tieto perustuu alan etujärjestön Hiilensidonta ry:n PTT:llä teettämään selvitykseen. Tammi-kesäkuussa 2023 hiiliyksiköitä myytiin vain reilu viidennes alkuvuoden 2022 määrästä, mutta hinnat kolminkertaistuivat.

”Volyymit ovat vielä pieniä. Epäilen että kaikki toimijat tekevät vielä tappiota, pioneerityötä tässä tehdään”, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja ja Green Carbon -yrityksen toimitusjohtaja Matti Toivonen.

Kasvua on tulpannut epäselvyys pelisäännöistä. Merkittävä este metsien hiilikaupalle on nielujen kaksoislaskenta. Kyse on siitä, kenen ansioksi hiilensidonta luetaan ja mistä ostajat ovat valmiita maksamaan.

Suomella on muiden EU-maiden tapaan tavoite maankäyttösektorin päästöille. Jos jokin yritys haluaa hyvittää ilmastopäästöjään sitomalla lisää hiiltä Suomen metsiin, se törmää ongelmaan. Yritys ei voi uskottavasti väittää kumonneensa omia päästöjään, koska sen maksama hiilensidonta luetaan Suomen valtion hiilitaseeseen. Yritykset eivät ole toistaiseksi halunneet maksaa talkoilusta valtion tavoitteiden hyväksi.

”Suomen kaltaisen maan hiilinielutavoitteen tukeminen voi olla hyvinkin arvokas ilmastoteko, mutta markkina ei ole sopeutunut siihen. On epäselvää, alkaisivatko isot toimijat maksaa tällaisista hankkeista. Toisaalta markkina voi muuttua. Neljä vuotta sitten kukaan ei puhunut nettonollatavoitteista”, Kaskeala pohtii.

Kaksoislaskennan takia yksityinen hiiliraha on päätynyt enimmäkseen kehittyviin maihin, joissa ei ole aikaisemmin ollut vastaavia valtion hiilinielutavoitteita kuin Suomessa ja muissa EU-maissa. Pariisin sopimuksen kautta tilanne muuttuu vähitellen myös kehittyvissä maissa.

EU:ssa vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla on rahoitettu metsänielujen sijaan esimerkiksi biohiilen tuotantoa ja lisäämistä maahan. Biohiilen sitomaa hiiltä ei ole toistaiseksi laskettu valtioiden hiilitaseisiin.

Kaksoislaskennan ongelma voitaisiin ratkaista kahdella tavalla. Ensimmäinen olisi yritysten sopeutuminen valtioiden hiilinielutavoitteiden tukemiseen. Toinen vaihtoehto on, että valtiot vähentäisivät vapaaehtoisilla markkinoilla aikaansaadut nielut omasta hiilitaseestaan. Silloin yritykset voisivat uskottavasti väittää kumonneensa omat päästönsä maksamillaan hankkeilla.

Toivosen mukaan suurempien yritysten kanssa käydään jo keskustelua, voisivatko ne tukea jatkossa Suomen ilmastotavoitteita ja ostaa suomalaismetsiin sidottuja hiiliyksiköitä.

Toistaiseksi esimerkiksi Kaupan liiton ohjeistus on rajoittanut alan yritysten mahdollisuuksia osallistua metsähankkeisiin.

EU-lainsäädäntö ei toistaiseksi salli kansallisten hiilitaseiden mukauttamista yksityisen hiilikaupan hyväksi. Valtiot eivät välttämättä edes ole tähän halukkaita, koska niillä on vaikeuksia omienkin tavoitteidensa saavuttamisessa.

Toivonen huomauttaa, että ongelma on ainakin Suomessa teoreettinen, koska vapaaehtoinen markkina on niin pieni.

”Koko markkinan hiilensidontavolyymi on sadasosa valtakunnan metsien inventoinnin virhemarginaalista, puhutaan siis häviävän pienestä määrästä.”

Lannoittaminen lisää metsien kasvua ja hiilensidontaa nopeasti. Hiilikaupassa lannoitushankkeiden haasteena on talousmetsän hiilinielun väliaikaisuus. Kuva: Kari Lindholm

Kotimaiset hiilensidontayritykset toivovat hallituksen jatkavan yksityisten markkinoiden kasvun mahdollistamista. Viime vuosina tärkeää on ollut Hiilestä kiinni -hankerahoitus, jolla on tuotettu tietoa erilaisista hiilensidonnan mahdollisuuksista.

”Emme ole menossa valtion kukkarolle, vaan haetaan toimintaedellytyksiä yksityisille markkinoille, joilla on halua edistää asioita.”

Toivonen kiittelee maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön viime talvena julkaisemaa opasta alan hyvistä käytännöistä.

”Opas selkeytti markkinaa. Se aiheutti ensin jonkin verran kysymyksiä esimerkiksi terminologiasta, mutta kesän jälkeen on alkanut näkyä virkistymistä. Kun opas on luettu ja sisäistetty, kauppa on jälleen virinnyt.”

Toivosen mukaan hiilensidonnan markkinat ovat Suomessa hyvin tasapainossa, eli sekä maitaan hiilen sidontaan tarjoavia metsänomistajia että maksavia asiakkaita löytyy sopivassa suhteessa.

Pääasiallisia suomalaismetsien hiiliyksiköiden ostajia ovat pienet ja keskisuuret yritykset. Ne haluavat usein tehdä konkreettisia ilmastotoimia omalla alueellaan.

”Esimerkiksi Kouvolan lakritsin kohde on 50 kilometrin päässä heidän tehtaastaan. Ennen katsottiin vain hintaa ja ulkomaiset, kyseenalaiset yksiköt nähtiin kiinnostavina. Nyt etusijalla on kotimaassa tapahtuva, läpinäkyvä tekeminen.”

Kiertoajan pidennys kuuluu joidenkin hiilensidontapalveluita tarjoavien yritysten valikoimiin. Kuva: Lari Lievonen

EU:n ilmastopolitiikan lisäksi muutkin epäselvyydet rajoittavat metsien hiilikauppaa.

Vaikka metsät sitovat hiiltä verraten halvalla, hankkeiden todellisen ilmastovaikutuksen mittaaminen on kiistanalaista. Puuston kasvu ja hakkuut voidaan mitata tarkkaan. Ikuisuuskysymys on, missä määrin kasvu olisi tapahtunut joka tapauksessa ilman lisätoimia ja hiilensidontarahan tarjoamaa kannustetta. Myös niin sanottu hakkuuvuoto on vaikeaa mitata: Paljonko hakkuut lisääntyvät muualla, jos metsän hakkuita rajoitetaan hiilinielujen lisäämiseksi?

Suomessa toimivat yritykset tarjoavat metsien hiilensidontahankkeissa pääasiassa puuttomien alueiden kuten peltojen ja entisten turvesoiden metsitystä, talousmetsän kiertoajan pidentämistä sekä metsän kasvun lisäystä lannoittamalla.

Kaskealan mukaan tällaiset hankkeet eivät olisi täyttäneet Compensaten laatukriteerejä, koska maanomistajan varallisuus ja tulot lisääntyvät muuta kautta kuin hiilensidonnasta kertyvillä korvauksilla. Silloin herää aina epäilys, että toimet olisivat kannattavia ilmankin hiilikauppaa.

Yritys kävi toiminta-aikanaan läpi 170 laadukkaimpien sertifikaattien alaista kansainvälistä metsähanketta, joista alle kymmenen prosenttia kelpuutettiin kumppaneiksi.

”Kaikkein kestävimmissä metsähankkeissa metsitetään joutomaita tai ennallistetaan metsiä, mutta ne jätetään talouskäytön ulkopuolelle. Lisäisyys on aitoa, kun hankkeelle ei ole muita motiiveja kuin hiilensidonnasta saatava tulo.”

Compensaten seulan läpäisi esimerkiksi mangrovemetsien ennallistaminen tropiikissa. Ne sitovat runsaasti hiiltä, eikä ennallistamiseen ole mitään muuta taloudellista kannustetta kuin hiilensidonnasta saatava korvaus.

Talousmetsien hiilensidonnan ongelma on myös väliaikaisuus: lopulta puut hakataan ja valtaosa niiden sitomasta hiilestä vapautuu taas ilmakehään.

Suojeluhankkeissa metsien hiili varastoituu pysyvästi, ellei metsä tuhoudu esimerkiksi palossa. Suojelunkaan ilmastohyöty ei silti ole aina selvä. Hiiliyksikköjä yritetään Kaskealan mukaan usein kaupata sellaisista metsistä, joita eivät todellisuudessa uhkaa mitkään hakkuut.

Metsityshankkeiden haaste on hitaus. Tänään istutettu taimi sitoo kunnolla hiiltä vasta parinkymmenen vuoden päästä. Hiiliyksikön ostaja voi väittää hyvittäneensä päästönsä vasta silloin.

Vain pieni osa metsien hiilensidontahankkeista lisää hiilensidontaa aidosti ja pysyvästi. Monesti esimerkiksi suojeluhankkeissa on metsiä, joita hakkuut eivät uhkaa. Kuva: Satu Lehtonen

Toivosen mielestä kaikilla hiilensidontakeinoilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Esimerkiksi metsänlannoituksen etuna on hiilensidonnan nopeus. Kaikkinensa Toivonen pitää metsien kasvatusta hyvänä hiilensidontakeinona.

”Tarvitaan erilaisia tapoja sitoa hiiltä. Ei ole yhtä hopeanuolta, joka täyttää kaikki kriteerit. Metsä on volyymiltaan suurin hiilensidontatapa. Tutkimustietoa, kokemusta ja osaamista on vuosikymmenten ajalta.”

Hankkeiden riittävä laatu on Toivosen mukaan tärkeää, jotta asiakkaat voivat luottaa saavansa sitä, mistä ovat maksaneet. Liian tiukoiksi kaupallisen hiilensidonnan kriteerejä ei kuitenkaan tulisi vetää. Hiilensidonta ry:n jäsenyritykset uskovat alan itsesääntelyyn.

”Kun toimiala on uusi, tarvitaan riittävästi väljyyttä, että innovaatiot lähtisivät kehittymään. Äärimmilleen viedyt kriteerit esimerkiksi hiilinielun pysyvyydestä ovat haitallisia. Mieluummin lähdetään alhaisemmilla vaatimuksilla liikkeelle. Kun toiminta laajenee ja opitaan, nähdään, onko tarvetta uusille rajoituksille.”

Suon ennallistaminen lopettaa turpeen hajoamisen hiilidioksidiksi. Joillakin soilla metaanipäästöt voivat kuitenkin lisääntyä. Kuva: Timo Haikkala

Osin hiilikaupan ehdot ovat kuin liikkuva maali. Vielä muutama vuosi sitten päästöhyvityksiä myytiin uusiutuvan energian hankkeilla. Kun tuuli- ja aurinkovoimasta on tullut kannattavaa liiketoimintaa, niihin perustuva hiilikauppa on yhtäkkiä hataralla pohjalla.

Samasta syystä väite siitä, että puuperäisillä tuotteilla korvataan fossiilisia raaka-aineita, on vaikea todentaa ja myydä.

”Metsätuotteillehan on olemassa selvä markkinakysyntä. Ne eivät tarvitse lisätukea fossiilisten korvaamiseen”, Kaskeala sanoo.

Kaskealan mukaan Suomessa laadukas hiilimarkkinakohde voisi olla esimerkiksi turvemaiden ennallistaminen. Siihen voisi liittyä hiilikaupan lisäksi monimuotoisuuden suojelua.

”Hiilimarkkinan rinnalle on syntymässä myös biodiversiteettimarkkina. Suomessa luonnonsuojelulaki mahdollistaa ensi kerran ekologisen kompensaation.”