• PTT: Kuluttajat pitävät päästöjen kompensointia viherpesuna – hiilimarkkinat kaipaavat kehittämistä

    Maanomistajille kiinnostavimmat toimet voivat olla hyvin erilaisia kuin vapaaehtoisille hiilimarkkinoille parhaiten sopivat toimet.
    Metsänomistajia kiinnostavat hiilimarkkinoilla eniten toimet, jotka lisäävät puuntuotantoa.
    Metsänomistajia kiinnostavat hiilimarkkinoilla eniten toimet, jotka lisäävät puuntuotantoa. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsänhoito
    26.5.202312:21
    Anniina Jokinen

    Vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden toiminnassa on puutteita, selviää PTT:n tutkimushankkeesta.

    ”Erityisesti hillintätoimien pysyvyydessä, uskottavan perusuran määrittämisessä ja lisäisyyden osoittamisessa on selkeitä puutteita. Myös eri osapuolten tavoitteet ovat osittain ristikkäisiä, mutta on tärkeää löytää kompromisseja ja lisätä markkinoille osallistuvien tahojen määrää”, sanoo PTT:n vanhempi metsäekonomisti Jani Laturi tiedotteessa.

    Yritykset haluaisivat ensisijaisesti kompensoida jäljelle jääviä päästöjään, selviää tutkimuksesta. Kotimaisten ilmastoyksiköiden käytön estää kuitenkin niiden laskeminen myös valtion ilmastotavoitteen hyväksi.

    "Valtio kyllä haluaisi, että yritykset tukisivat vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista, mutta yritysten täytyisi kokea saavansa siitä riittävästi hyötyä, kuten ne kokevat saavansa omien päästöjensä kompensoinnista", sanoo metsäekonomisti Matti Valonen.

    Manomistajille vapaaehtoiset hiilimarkkinat tarjoavat keinon saada lisätuloja metsä- ja maatalouden harjoittamisen ohessa. PTT:n mukaan metsänomistajia kiinnostavat eniten toimet, jotka lisäävät puuntuotantoa. Viljelijöitä puolestaan kiinnostavat toimet, jotka nostavat raaka-ainetuotantoa.

    ”Tästä seuraa ristiriitoja, koska tuotannon lisääntyminen aiheuttaa ongelmia esimerkiksi suhteessa hillintätoimien lisäisyyteen sekä pysyvyyteen. Maanomistajille houkuttelevimmat hillintätoimet voivat siis olla varsin erilaisia kuin vapaaehtoisille hiilimarkkinoille soveltuvimmat toimet tai yritysten ja kuluttajien haluamat toimet”, varoittaa metsäekonomisti Laura Aalto.

    PTT:n teettämän kuluttajakyselyn mukaan päästöjen kompensointi voi vaikuttaa kuluttajien silmissä viherpesulta. Vastaajista 70 prosenttia on sitä mieltä, että kompensaatiolla viherpestään oman yrityksen aiheuttamia päästöjä. Samaan aikaan 67 prosenttia piti hyvänä, että yritykset vähentävät kompensoinnin avulla ilmastovaikutuksiaan.

    Myös hiilimarkkinoihin liittyvä epätietoisuus on suurta. Hiilineutraaliuteen ja kompensointiin liittvät väittämät herättävät kuluttajissa epäluottamusta.

    Suomalaisilla kuluttajilla on kuitenkin kiinnostusta vähentää omia päästöjään. Siinä omien päästöjen vähentäminen on selvästi kompensaatioiden ostoa houkuttelevampaa.

    Lisää aiheesta
    • Metsänsä hyvin tuntevien metsänomistajien joukko koontui Espoon Mankkaalla tällä viikolla. Heitä kiinnosti hiilensidonnan laskentamallit ja miten metsää voidaan hoitaa ilmastonkin kannalta mahdollisimman hyvin.

      Metsänhoito | Metsänomistajat kiinnostuivat hiilensidonnan laskennasta — ”Pitää osata päättää oman metsänsä puolesta”

      Tilaajalle
    • Metsä | Metsien kasvulle vauhtia ja hiilensidonnalle hinta

    • Maatalousmaan, metsätalouden ja muun maankäytön sisältävä maankäyttösektori on aiemmin ollut Suomessa merkittävä nettonielu, mutta ennakkotietojen mukaan sektori tuotti vuonna 2021 enemmän päästöjä kuin sitoi. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Politiikka | Suomen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2035 voi nykytoimin nipin napin toteutua, raportti arvioi – ratkaisuasemassa ovat hiilinielut, teräsyhtiön investointi sekä suunniteltu ilmastopolitiikka

    Artikkelin aiheet
    päästöjen kompensointi
    hiilimarkkinat
    viherpesu
    kuluttajakysely
    ilmastotavoitteet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla