• Lukijalta: Puun myyntiverotuksessa pitäisi ottaa käyttöön Vanhasen hallituksen malli

    Puun myyntiveron puolittamisella metsien hoito- ja uudistushakkuut sekä jatkuvan kasvatuksen hakkuut tulisivat tehtyä ja maaseutu ja koko kansantalous saisi metsistä kasvua, kirjoittaa Lauri Oinonen.
    Tukkipino. Kuvituskuva.
    Tukkipino. Kuvituskuva. Kuva: Jarno Mela
    Mielipide|Politiikka
    24.7.202616:30
    Lukijalta
    Lauri Oinonen

    Tällä hetkellä monet metsänomistajat siirtävät metsien hoito- ja uudistushakkuita tulevaisuuteen korkean puun myyntiveron takia. Aiemmasta pinta-alaverotuksesta siirryttiin pääomatuloverokäytäntöön 1990-luvun laman aikana enempiä harkitsematta.

    Tuolloin ei lainkaan otettu huomioon sitä, että ylisukupolvinen metsätalous poikkeaa jo lähtökohdissaan niistä liike-elämän vero-objekteista, joissa pääomatuloverotusta käytetään. Tässä toimittiin mielestäni varsin ajattelemattomasti metsätalouden luonnetta lainkaan tajuamatta.

    Metsämaan arvioituun kasvukykyyn perustuva pinta-alaverotus oli omiaan kannustamaan hyvään ja tuottavaan metsien hoitoon. Tämä perinteinen talonpoikainen malli ei soveltunut metsätaloutta tuntemattomille liikemiehille, jotka tuolloin istuivat hallituksessa.

    Ylisukupolvinen metsätalous poikkeaa jo lähtökohdissaan niistä liike-elämän vero-objekteista, joissa pääomatuloverotusta käytetään.

    Toki pinta-alaverotuksessakin oli ongelmansa, vaikka se lähtökohtaisesti motivoikin hyvään metsänhoitoon perinteisessä maatilataloudessa ja varsinkin, jos tilalla oli eri kehitysvaiheissa olevia metsiä.

    Onneksi löydettävissä on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä ratkaisu, mikä mielestäni osoittautui toimivaksi ja metsien hoito- ja uudistushakkuita kannustavaksi Vanhasen hallituksen aikana puolentoista vuosikymmentä sitten: puun myyntiveron veroprosentit puolitettiin.

    Ratkaisu sai hoito- ja kasvatushakkuut vauhtiin kautta maan. Kone- ja kuljetusyrittäjille ja kaikille metsäklusterin toimijoille teollisuutta ja vientilaivoja myöten tuli kovasti töitä kautta maan. Se vaikutti vahvasti maaseudulla ostovoimaan ja metsistä alkunsa saanut rahankierto elvytti kaikkia maaseudun toimintoja.

    Palkka- ja yritysveroja kertyi virkistyneen rahankierron ansiosta enemmän. Myönteinen vaikutus toi verojen kautta rahaa kunnille ja seurakunnille aluetalouksien toimintojen virkistyessä.

    Haluan nykyisen eduskunnan ja hallituksen toteuttavan saman.

    Metsien hoito- ja uudistushakkuut sekä jatkuvan kasvatuksen hakkuut tulisivat tehtyä ja maaseutu ja koko kansantalous saisi metsistä kasvua. Eri verojen kautta verotulojakin kertyisi yhteiskuntaan toimintojen virkistyessä enemmän, kun korkea puun myynnin verotus ei olisi esteenä puun myyntiveron puolituksen ansiosta.

    Nykyiset veroprosentit puolitettuna ilman määräaikoja olisi saatava pysyväksi käytännöksi.

    Olen varttunut "varrella virran". Järvien puulauttojen sulkupuomien avaaminen joen suulla sai puut virtaamaan. Siksi virta on nytkin avattava ja puunmyyntivero puolitettava.

    Lauri Oinonen

    Keuruu

    Lisää aiheesta
    • Puuston hakkaaminen nykyistä järeämpänä lisäisi metsien hiilinielua ja ylläpitäisi kasvua.

      Metsäpolitiikka | Hiilinielut nousuun ilman pakkokeinoja: Professori ehdottaa verohelpotusta järeän tukin myyntiin

      Tilaajalle
    • Pinta-alaverotuksen vuosina maan itsenäistymisen jälkeen periaatteessa kaikki metsän kasvu verotettiin. Nykyisin korjaamatta jäävät puut jäävät verottamatta.

      Maanomistus | Asiantuntijalta: Ruotsin malli osoittaa, että metsäomaisuus pitäisi vapauttaa perintöverosta

    • Metsäverotuksen muutokset vaikuttavat metsänomistajien käyttäytymiseen.

      Metsäpolitiikka | Metsävähennys kasvaa – verotus ohjaa edelleen metsänomistajien päätöksiä

      Tilaajalle
    • Metsitettyä aluetta. Kuvituskuva.

      Kauppa | Lukijalta: Huonosti tuottavien peltojen metsittäminen parantaisi maatalouden kannattavuutta

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    puunmyyntivero
    metsänhoito
    verotus
    maaseutu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa