Hyvinvointiyhteiskunta voidaan pelastaa lisäämällä kuntien määrää

Pieni yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa. Tietävät ja tunnistavat toistensa vahvuudet ja heikkoudet.

Vanhimmista ja heikoimmista pidetään yhdessä huolta – kannetaan yhdessä vastuu koko porukasta. Lapset käyvät lähellä koulua ja saavat rauhan oppia pienissä luokissa.

Koko yhteisö nauttii lähiluonnosta. Naapurien lomareissun ajan huolehditaan postit ja kastellaan tomaatit.

Jokainen tuntee olevansa tärkeä ja merkityksellinen osa yhteisöä. Jokainen myös tuntee velvollisuutensa ja vastuunsa yhteisen hyvän aikaansaamiseksi.

Kuulostaa melko idylliseltä, eikö? Sellaiselta yhteiskunnalta, josta suurin osa varmasti haaveilee.

Entä jos kuvailemani arki olisi todellisuutta kaikkialla, ihan kaikkialla, Suomessa?

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on vaakalaudalla. Hyvinvointiyhteiskunta määritellään usein niin, että elintaso ja sosiaalietuudet ovat korkeat ja jäsenet voivat hyvin.

Voidaanko enää kauaa Suomea määritellä hyvinvointivaltioksi, mikäli yhteiskunnan kehitys jatkuu nykyistä rataa?

Tällä hetkellä Suomessa yksinäisyys lisääntyy. Lasten ja nuorten ahdistuneisuus kasvaa. Palveluiden piiriin ei pääse kaikkialla lainkaan niin nopeasti kuin tarve vaatisi. Lääkärille pääsy kestää välillä kohtuuttoman pitkään eikä työllisyyspalvelutkaan ole ongelmattomasti toimineet.

Radikaaleja uudistuksia on siis tehtävä. Suomessa ei voida jatkaa kehitystä, jossa hyvinvointiyhteiskunta murenee pala kerrallaan.

Ratkaisuna voisivat olla pienemmät yhteisöt – pienemmät kunnat.

Luodaan uusi moderni hyvinvoinnin perusta yhteisöjen ympärille.

Pitäisikö siis vaihtaa kuntaliitoksista ja suurista kuntakomplekseista haaveilu päinvastaiseen ajatteluun?

Väitän, että mitä pienempi kunta ja yhteisö, sen tarkempaa olisi myös taloudenpito. Taloutta hoidettaisi kuin omaa. Jokaisen euron käyttäminen pohdittaisiin tarkkaan, eivätkä kustannukset lähtisi nousuun kuin lentokone kiitoradalla.

Joku voi sanoa, että byrokratian määrä kasvaa väkisin. Ei, ei lisää byrokratiaa tai lisää hallintoa vaan lupaus siitä, että jokaisesta pystyttäisiin aidosti pitämään huolta.

Hyvinvointialueuudistuksen jälkeen olisi varmasti paikallaan tarkastella myös yhteiskunnan rakenteita ja velvoitteita uudelleen, uudella näkökulmalla. Pohdittaisiin, mikä palvelu kuuluu kenenkin vastuulle.

Ja pohdittaisiin asiaa hyvinvointi edellä, mikä loisi pitkällä aikavälillä myös merkittäviä taloudellisia säästöjä.

En väitä, että pienemmissä yhteisöissä eli pienemmissä kunnissa olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiin, mutta välillä voisi tuulettaa tunkkaista suuruuden ihailua ja keskittämisen vimmaa.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.