• Lukijalta: Päätösvalta metsätiedoista on palautettava metsänomistajalle

    Avoimen tiedon äärellä maanomistajan rooliksi jää arvailla, kuka oman metsän tietoja käyttää ja mihin tarkoitukseen, kirjoittaa kenttäpäällikkö Jouni Väkevä MTK:sta. ”Toimintamalli murentaa vakavasti metsänomistajan luottamusta omaisuuden- ja henkilötiedonsuojaan.”
    Metsäpalstoja. Kuvituskuva.
    Metsäpalstoja. Kuvituskuva. Kuva: Pasi Leino
    Mielipide|Politiikka
    11.3.202619:30
    Lukijalta
    Jouni Väkevä

    Metsävara- ja luontotiedot ovat muuttuneet digitaalisiksi ja siirtyneet yhä enemmän avoimiin verkkopalveluihin. Maanomistajalle metsätieto on omaisuus- ja elinkeinotietoa, jonka käytöstä hänen tulee voida itse päättää.

    Suomen metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelu on toimiva ja laajasti käytössä oleva kanava, jossa metsänomistaja antaa luvan eri toimijoille tietojensa käyttöön.

    Metsänomistajan oikeuksia kuitenkin haastaa sen rinnalle rakennettu metsätiedon avoin jakelukanava, jonka kautta samat julkisin varoin tuotetut tiedot ovat kenen tahansa ladattavissa. Maanomistajan nimeä tai yhteystietoja ei rajapinnan kautta jaeta, mutta nekin voi halutessaan selvittää kiinteistötunnuksen avulla.

    Maanomistajan rooliksi jää arvailla, kuka oman metsän tietoja käyttää ja mihin tarkoitukseen.

    Keskeisenä perusteluna tietojen avoimuudelle on julkisin varoin tuotetun tiedon käytön tehostaminen. Uusia palveluja onkin kehittynyt, mistä esimerkkeinä metsäkiinteistön arvon määritys, luontoarvojen pisteytys tai kuviotason tietojen selailu ja lataaminen. Palvelut eivät edellytä tunnistautumista, kiinteistötunnus riittää ja sen avulla voi selata ja ladata tietoja kenen tahansa metsäkiinteistöstä.

    Avoimen tiedon äärellä maanomistajan rooliksi jää arvailla, kuka oman metsän tietoja käyttää ja mihin tarkoitukseen. Toimintamalli murentaa vakavasti metsänomistajan luottamusta omaisuuden- ja henkilötiedonsuojaan.

    Metsätietojen käsittelyä ohjaavassa lainsäädännössä tulee jatkossa selkeästi kirjoittaa auki, että tietojen yhdistäminen kiinteistötunnukseen tekee niistä yksiselitteisesti henkilötietoja. Tällöin tietojen käyttäjällä pitää olla laillinen peruste niiden käsittelyyn, esimerkiksi suostumus, asiakassuhde, jäsenyys tai muu vastaava lain mukainen peruste.

    Metsätiedon hyödyntämisessä on vielä paljon potentiaalia ja kehittyvän teknologian mahdollisuudet tulee jatkossakin ottaa käyttöön, mutta työ on tehtävä maanomistajan perusoikeuksia kunnioittaen.

    Jouni Väkevä

    Kenttäpäällikkö

    MTK

    Lisää aiheesta
    • Muut maat voisivat ottaa mallia valtakunnan metsin inventoinneista, kirjoittaa Maria Pohjala. Kuvituskuva.

      Metsäpolitiikka | Metsien valvonta ei kuulu EU:lle – komissio on luomassa valvontajärjestelmän jäsenmaiden metsänhoidolle

      Tilaajalle
    • EU-komissio haluaa rakentaa metsille kattavan valvontajärjestelmän.

      Metsäpolitiikka | MTK tyrmää EU:n suunnitteleman metsien valvontajärjestelmän – ”metsänomistajien tiedot eivät kuulu komissiolle”

    • Puun arvokkainta osuutta lahottava juurikääpä on Suomen suurimmat taloudelliset vahingot aiheuttava metsätuhon syy.

      Metsänhoito | Metsätilan myyjän kannattaa reilusti kertoa tyvilahosta ostajalle

      Tilaajalle
    • Suojeltu metsä. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Lukijalta: Vertailukelpoinen tieto luonnon tilasta on kaikkien etu, siksi metsien monitorointiasetusta tarvitaan

    Artikkelin aiheet
    metsätieto
    maanomistajan oikeudet
    tietosuoja
    MTK
    avoin data
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa