• Tuliko maataloudesta huippukannattavaa?

    Maatiloja on vaikea verrata muihin yrityksiin monestakin syystä.
    Kasvihuoneyritykset ovat Luken vertailuissa parhaiten kannattavia maatilayrityksiä.
    Kasvihuoneyritykset ovat Luken vertailuissa parhaiten kannattavia maatilayrityksiä. Kuva: Kimmo Haimi
    Mielipide|Maatalous
    24.7.202620:30
    Kolumni
    Niklas Holmberg

    Keskustelu maatalouden kannattavuudesta otti kierroksia jälleen tiistaina. Kauppalehti kertoi tilinpäätösselvityksensä osoittavan, että maatalousyritykset pärjäävätkin yllättävän hyvin. Ne ovat jopa kasvattaneet osuuttaan ruokaketjun kakusta. Sama selvitys on tehty ennenkin. Siinä on omat ansionsa, mutta myös isot puutteet.

    Ansio on, että maatalousyrityksiä verrataan samoilla mittareilla kaupan ja teollisuuden yrityksiin. Sijoitetun pääoman tuotto ja liikevaihdon kasvu ovat siihen tarkoitukseen ihan päteviä mittareita. Vertailun isoin puute on tietysti, se että tilinpäätöstietoja on saatavilla vain osakeyhtiömuotoisista tiloista, jotka tyypillisesti ovat isoimpia ja kannattavimpia tiloja. Se ei kuitenkaan ole vertailun ainoa ongelma.

    Maatalousyrityksillä on usein muita yrityksiä enemmän korottomia velkoja, kuten rehu- tai lannoitelaskuja. Ne saavat sijoitetun pääoman tuoton näyttämään paremmalta. Yleensä yritykset myös maksavat palkkaa työntekijöilleen. Maatalousyrittäjät eivät välttämättä maksa palkkaa itselleen. Ainakin maatalousyritysten toimitusjohtajat ovat surkeasti palkattuja. Kyse on verotuksen optimoinnista, mutta sekin saa sijoitetun pääoman tuoton näyttämään paremmalta kuin monissa elintarviketeollisuuden ja kaupan yrityksissä.

    Kauppalehden vertailussa ruuan vähittäiskaupan kannattavuus oli aavistuksen laskenut. Suuntana se varmasti pitää paikkansa ja on ollut nähtävissä muissakin selvityksissä. Kaupan luvuissa on kuitenkin ongelmansa. Puolet Suomen ruokakaupasta tapahtuu S-ryhmän osuuskuntien kautta. Osuuskaupat maksoivat viime vuonna ennätykselliset bonukset ja investoivat lähes 700 miljoonaa euroa. Ne ovat pois tuloksesta ja sijoitetun pääoman tuotosta. Tukkukauppa oli viime vuonna huikean kannattavaa. Se on pitkälti S- ja K-ryhmien hallinnassa.

    Yrittäjien pitäisi itsekin saada palkkaa.

    Luonnonvarakeskus laskee kokonaispääoman tuottoa kaikille maatiloille. Se oli viime vuonna negatiivinen, vaikka hieman paranikin. Kannattavuuskertoimet ovat viime vuosina heikentyneet myös isoimpien tilojen joukossa. Vuosi 2024 oli poikkeuksellisen surkea. Siihen verrattuna viime vuosi toki oli parempi. Luken kertoimia on usein kyseenalaistettu. Ne kuitenkin ottavat huomioon maatalousyritysten erityispiirteet paremmin kuin muut vertailut. Yrittäjien pitäisi itsekin saada palkkaa ja kyetä investoimaan tuotannon kehittämiseen. Viime vuonna se onnistui kohtuullisesti vain kaikkein isoimmilla tiloilla. Ne taas saavat apua tappiota tekeviltä sivutoimisilta viljelijöiltä, jotka pitävät rehuraaka-aineiden hinnat kohtuullisina.

    Vertailutavasta riippumatta maatilayritysten kannattavuus riippuu tuottajahinnoista. tehokkuudesta ja kustannuksista. Korkotasolla on pääomavaltaisella alalla iso merkitys. Moni selvitys näyttää osoittavan, että ruokaketjun tulonjako ei enää mene epäreilumpaan suuntaan. Siitä on kuitenkin pitkä matka reiluun tulonjakoon. Rohkaisevaa on, että maatalous voi kannattaa ihan mukavastikin.

    Lisää aiheesta
    • Hemmilän mukaan yhtiömuotoisten tilojen tuloksen paraneminen on rohkaiseva esimerkki varsinkin nuorille, mutta antaa väärän kuvan koko elinkeinon tilanteesta.

      Talous | Kauppalehti: Yhtiömuotoiset maatilat ketjun suurimpia voittajia – Hemmilän mukaan analyysi antaa valheellisen kuvan koko alan tilanteesta

      Tilaajalle
    • Maitotilojen kannattavuus koheni viime vuonna Luken tuoreen ennusteen mukaan.

      Maatalousyrittäjät | Maatalouden kannattavuus 2000-luvun heikointa viime vuodet – vaikeinta sika- ja kasvinviljelytiloilla

      Tilaajalle
    • 22-vuotias Eemil Uusitalo pitää maatalousyhtymää Laitilassa yhdessä vanhempiensa kanssa.

      Maatalousyrittäjät | Nuoret viljelijät uskovat tulevaisuuteen mutta taloudellinen epävarmuus huolestuttaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalous
    kannattavuus
    ruokaketju
    maatilayritys
    tuottajahinta
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen