• Lukijalta: Kunnia lapinlehmän pelastamisesta kuuluu pohjoisen tytöille

    Millaista oli evakkomatkalla lehmien ruokahuolto, lypsäminen maastossa tai yöpaikan etsiminen laumalle, pohtii Leena Neitiniemi-Upola Lapin sotaa paenneiden matkasta Ruotsiin. ”Jos pakolaiskriittisyys alkaa Suomessa nostaa päätään, on hyvä muistaa, miten meitäkin on autettu 80 vuotta sitten.”
    Lapinlehmä on utelias, avoin ja pitkäikäinen, ja se poikii helposti, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.
    Lapinlehmä on utelias, avoin ja pitkäikäinen, ja se poikii helposti, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva. Kuva: Kai Tirkkonen
    Mielipide|Historia ja perinne
    13.11.202514:30
    Lukijalta
    Leena Neitiniemi-Upola

    Lokakuun alussa järjestettiin matka Kittilästä Lapin sodan evakkopaikoille Västerbotteniin.

    Ruotsi oli vuonna 1944 lupautunut ottamaan vastaan Suomen hallituksen pyynnöstä Lapin sotapakolaisia. Tuon vuoden syyskuussa pakolaisvirta olikin suuri ja nopea, Västerbotteniin ja Norrbotteniin lähti 56 000 evakkoa.

    Lappilaiset ottivat evakkoon mukaan tärkeimmän omaisuutensa, piilottivat loput, mutta lehmiä, jotka olivat rodultaan pääasiassa lapinlehmiä, he eivät suostuneet jättämään. Muut kotieläimet joko teurastettiin tai jätettiin selviytymään talvesta itsekseen.

    Jos lehmätkin olisi teurastettu, olisivat lapinlehmät olleet lähellä sukupuuttoa. Sen sijaan 20 000 lehmää lähti vaellukselle kohti Ruotsin rajaa.

    Lehmät saatettiin jalkaisin esimerkiksi Muonioon, pääasiassa nuorten tyttöjen ajamina, metsien ja maanteiden kautta. Matka kesti päiviä.

    Millaista oli ruokahuolto, lypsäminen maastossa tai yöpaikan etsiminen? Lehmä on laumaeläin ja seuraa jossain määrin johtajaa, mutta varmaan muutama jäi syömään tievarsille. Mitä nuori ajaja silloin teki, jättääkö lehmä vai jatkaako matkaa, kun muut menevät jo kaukana?

    Toivottavasti kaikki lehmät olivat edes kevätpoikivia!

    Ketterän ja pienikokoisen lapinlehmän sijaan mikään nykyinen lehmärotu ei olisi selvinnyt matkasta, ja kovilla oli lapinlehmäkin. Valtaosa lehmistä sijoitettiin talveksi Ruotsin Pajalaan. Ne hoidettiin keskitetysti muutamilla paikkakunnilla.

    Maataloudesta perillä oleva varmasti miettii, miltä tuntuisi saada talven alla hoidettavakseen ja ruokittavakseen navettaansa edes paria ylimääräistä lehmää, saati kymmeniä. Ruotsi selvisi siitä, ja osa lehmistä tuli takaisin kotinavettoihinsa seuraavan vuonna.

    Jos pakolaiskriittisyys alkaa Suomessa nostaa päätään, on hyvä muistaa, miten meitäkin on autettu 80 vuotta sitten.

    Pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä on uhanalainen, ainoastaan Suomessa elävä alkuperäisrotu. Vuonna 2020 lypsyikäisiä puhdasrotuisia lapinlehmiä oli 865 kappaletta.

    Sen parhaat puolet ovat hyvä terveys ja tyytyminen vaatimattomaan ruokaan, minkä hintana on pienempi tuotantomäärä: keskituotos noin 5 500 kiloa. Lapinlehmä on utelias, avoin ja pitkäikäinen, ja se poikii helposti.

    Leena Neitiniemi-Upola

    Kittilä

    Lisää aiheesta
    • Suomalaislapsia matkalla Ruotsiin 30.12.1939. Kuvaaja Hugo Sundström.

      Historia ja perinne | Sotalasten lähettäminen Ruotsiin jakoi suomalaispäättäjät kahteen leiriin

    • Tallilla pyörinyt lapinpöllö toipuu hyvää vauhtia koettelmuksistaan. Kuvan hevoset eivät liity tapaukseen.

      Luonto | Lapinjärvellä hevosihmiset bongasivat erikoisesti käyttäytyvän vieraan: Pöllö pelastui, mutta moni sen lajitoveri on nyt vaikeuksissa

    • Pikkulapset leikkivät ateriaa odotellessa kansakoulun pihalla kesäkuun 25. päivänä 1944 Taavetissa, jonne oli järjestetty evakkojen muonituspaikka.

      Historia ja perinne | Katso koskettavat kuvat 400 000 karjalaisevakon taipaleelta – moneen kuntaan heitä ei olisi haluttu taloudellisista tai kielellisistä syistä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lapinlehmä
    lapin sota
    evakkomatka
    Ruotsi
    pohjoissuomenkarja
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää