• Lukijalta: Maataloustukien vaikuttavuudesta kannattaa keskustella

    Ympäristökuormituksen vähentämiseen tähtääviä tukia voidaan kehittää nykyistä tulosperusteisemmiksi ja paremmin kohdennetuiksi, kirjoittavat Jyrki Niemi ja Päivi Kujala. ”Erityisesti maaperäpäästöjen vähentämiseen tähtäävien kannustimien kehittämisessä olisi huomattavaa potentiaalia.”
    Apilanurmi sitoo maahan typpeä. Kuvituskuva.
    Apilanurmi sitoo maahan typpeä. Kuvituskuva. Kuva: Juha Sinisalo
    Mielipide|Politiikka
    17.6.202615:30
    Lukijalta
    Jyrki Niemi & Päivi Kujala

    Kalevi Sorsa -säätiön tuore raportti maataloustukien ympäristövaikutuksista sekä sitä seurannut keskustelu osoittavat, kuinka vaikeasta mutta tärkeästä aiheesta on kyse.

    Lisää aiheesta
    • Raportin mukaan ympäristötuet ovat nykyisellään tehottomia. Samalla tukijärjestelmä kannustaa päästöjä lisäävään tuotantoon.

      Maatalouspolitiikka | “Tuet ovat lähinnä toimeentuloturva viljelijöille” – Ajatuspaja esittää muutoksia maataloustukiin, MTK pitää esitystä yksipuolisena

    • Kestävä ympäristö on koko alan elinehto, kirjoittaja korostaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Viljelijöiden toimeentuloa ja ympäristötavoitteita ei pidä asettaa vastakkain

    Raportin suurin ansio on siinä, että se nostaa esiin kysymyksen maataloustukien vaikuttavuudesta.

    Suomen maataloutta tuetaan vuosittain noin 1,9 miljardilla eurolla. Julkisen talouden kiristyessä on perusteltua arvioida, miten tämä rahoitus edistää sille asetettuja tavoitteita. Vaikuttavuuden tarkastelu on tavallista kaikilla politiikan sektoreilla, mutta maatalouspolitiikassa siitä keskustellaan verrattain vähän.

    MT:n pääkirjoitus (8.6.) muistuttaa perustellusti, että maatalouspolitiikan tavoitteet ovat ympäristökysymyksiä laajemmat. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tehtäviin kuuluvat niin viljelijöiden toimeentulon turvaaminen, ruokaturva, markkinoiden vakaus, kuluttajien kohtuullinen hintataso kuin maaseudun elinvoimakin.

    Lisää aiheesta
    • Esimerkiksi heikommilla viljelyalueilla tuotantoa turvaava luonnonhaittakorvaus luokiteltiin Kalevi Sorsa -säätiön raportissa ympäristölle haitalliseksi. Kuvituskuva

      Politiikka | Viljelijöille on nyt luvassa saksia ja sapiskaa ‒ tukijärjestelmän riepottelu alkoi

    Raportin esittämät suositukset ansaitsevat silti huolellisen käsittelyn. Ne tarjoavat perustellun näkökulman siihen, miten maatalouspolitiikka voisi nykyistä tehokkaammin edistää ilmasto- ja ympäristötavoitteita.

    Nykyinen maatalouspolitiikka sisältää verrattain vähän sellaisia ohjauskeinoja, jotka kannustavat tehokkaasti päästöjen vähentämiseen tai luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen. Samalla ympäristö- ja ilmastotavoitteet ovat usein yleisluonteisia, eikä niiden toteutumista aina seurata riittävän tarkasti mitattavien indikaattorien avulla.

    Ympäristökuormituksen vähentämiseen tähtääviä tukia voidaan kehittää nykyistä tulosperusteisemmiksi ja paremmin kohdennetuiksi. Erityisesti maaperäpäästöjen vähentämiseen tähtäävien kannustimien kehittämisessä olisi huomattavaa potentiaalia.

    Maatalouspolitiikkaan tarvitaan ohjauskeinoja, jotka turvaavat ruoantuotannon jatkuvuuden mutta palkitsevat nykyistä paremmin myös luonnon monimuotoisuudesta, hiilensidonnasta, eläinten hyvinvoinnista ja muista julkishyödykkeiden tuottamisesta.

    Samalla on huolehdittava siitä, että uudet ohjauskeinot ovat viljelijöille ennakoitavia, hallinnollisesti kohtuullisia ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia.

    Jyrki Niemi

    tutkimusprofessori

    Luonnonvarakeskus (Luke)

    Päivi Kujala

    vanhempi maatalousekonomisti

    Pellervon taloustutkimus PTT

    Lisää aiheesta
    • Äestämässä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Viljelen, siis olen ympäristölle haitaksi

    • Jokainen syö ruokaa, mutta vain viljelijää syyllistetään, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Syömisestä aiheutuvat päästöt kaadetaan aina tuottajan niskaan

    Artikkelin aiheet
    maataloustukien vaikuttavuus
    ympäristötavoitteet
    maatalouspolitiikka
    maaperäpäästöt
    Kalevi Sorsa -säätiö
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa