• Lukijalta: Keskittynyt Suomi ei ole turvallinen Suomi

    ”Turvallisuustilanne ympärillämme on muuttunut, mutta se ei näytä keskittämisen ihailijoita haittaavan”, kirjoittaa Jari Leppä.
    Maaseudun ja maakuntien tyhjeneminen ei luo turvallista tulevaisuutta, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva.
    Maaseudun ja maakuntien tyhjeneminen ei luo turvallista tulevaisuutta, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Mielipide|Politiikka
    27.9.202515:30
    Lukijalta
    Jari Leppä

    Suomi on keskittynyt yhä kiihtyvää tahtia ja äskettäin julkaistut ennusteet povaavat entistäkin kovempaa maan elinvoiman kahtiajakoa. Ennusteessa ani harvat kaupungit kasvavat ja valtaosa maakunnista menettää rajusti väestöään ja elinvoimaansa.

    Kriteerit tutkimuksissa on tietenkin valittu sopivasti niin, että kuvatun kaltainen kehitys näyttää vääjäämättömältä.

    Näin ei tietenkään ole, emmekä voi jäädä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa vain voivottelemaan yhden ”totuuden” tuottamaa lopputulosta. Voimme tehdä paljonkin, ja meidän täytyykin, jotta tuo synkkä ennuste ei toteudu.

    Tiedämme, että keskittynyt yhteiskunta on haavoittuva ja sen kriisinsietokyky on heikko.

    Turvallisuustilanne ympärillämme on muuttunut, mutta se ei näytä keskittämisen ihailijoita haittaavan. Alueelliset turvallisuustyhjiöt ovat valtava riski kokonaisturvallisuudellemme. Näiden tyhjiöalueiden muodostuminen on estettävä.

    Maaseudun mahdollisuuksia, metsien ja maatalouden merkitystä ja kylien elämänlaatua eivät keskittäjät näe merkityksellisinä.

    Tulevaisuudentutkija Tuomas Kuhmonen on tehnyt vertailun Suomesta hyvin erilaisin kriteerein. Siinä tulevaisuus- ja elinvoimavertailu on paljon lähempänä ihmistä ja koko maan mahdollisuuksia, kuin mitä olemme tottuneet näkemään keskittämistä ihannoivissa ennusteissa.

    Alueelliset turvallisuustyhjiöt ovat valtava riski kokonaisturvallisuudellemme.

    Jatkuva ”maailmanlopun maalailu” maaseudulle ja maakuntien Suomelle syö erityisesti nuorten uskoa tulevaisuuteen. Tästä seuraa sekä negatiivinen elinvoimakehitys että kokonaisturvallisuuden heikkeneminen.

    Hallituksella on erityinen vastuu koko maasta. Itäinen Suomi on jäänyt vaille konkreettisia toimia, vaikka lukuisat tahot ovat niitä vaatineet muuttuneen talous- ja turvallisuustilanteen johdosta. Hallituskin on toimia luvannut, mutta mitään ei ole ainakaan vielä tapahtunut. Päinvastoin, Itä-Suomen aluekehitysvarojen suuntaamista muualle on väläytelty.

    Vastuuta on tietysti meillä jokaisella. Vastuuta on esimerkiksi pankeilla, miten ne näkevät ja toimivat yritysrahoituksen ja rakentamisen rahoituksen suhteen maaseudulla. Nyt linja on liian yksioikoinen. Pankit eivät tunnista eivätkä tunnusta riittävästi yritysten ja kotitalouksien tarpeita ja halua yrittää ja asua maaseudulla.

    Pankkien ohella paikallistuntemus on huolestuttavasti ohenemassa muiltakin elinvoimaan vaikuttavilta toimijatahoilta.

    Maaseutu ja koko Suomi on mahdollisuus, ei uhka, eikä vähäisimmässäkään määrin menneisyyttä. Maaseutu on turvallisen ja elinvoimaisen Suomen peruspilari.

    Jari Leppä

    maanviljelijä

    Lisää aiheesta
    • Hallituksen budjetti-info 3.9.2024. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Nykyinen hallitus näivettää toimillaan Suomen – tarvitsemme kansaa yhdistävää ja toivoa herättävää politiikkaa

    • Rahoituksen saamiseksi maaseutuyrityksen maksuvalmiuden on oltava sellainen, että velat pystytään tarpeen vaatiessa maksamaan ilman realisointia. Kuvituskuva.

      Maatalous | Valuvatko maatilat pian sijoittajien omistukseen?

      Tilaajalle
    • Pelkkä nykytilan hallinnointi ei riitä, etenkään Itä-Suomen kestävän kehityksen perustaksi, kirjoittajat toteavat.

      Politiikka | Lukijalta: Itä-Suomi kuin lumiukko, joka sulaa keväällä

    • Entinen keskustan kansanedustaja ja maa-ja metsätalousministeri Jari Leppä on huolissaan Itä-Suomen tulevaisuudesta.

      Yhteiskunta | Jari Leppä: Itä-Suomeen ei saa muodostua turvallisuustyhjiöitä

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa