Valuvatko maatilat pian sijoittajien omistukseen?

Rahoitus ja etenkin sen puute on jatkuvasti yleistyvä puheenaihe maaseutuyrittäjien keskuudessa. Ehdot ovat yhä tiukemmat, ja menestyvienkin tilojen laajennussuunnitelmat kaatuvat yhä useammin siihen, ettei rahoitusta kerta kaikkiaan irtoa. Vakuuksien painoarvo on pienentynyt ja maksuvalmiuden sekä kannattavuuden merkitys korostuu, kertoo talousasiantuntija Juha Nivala. Maksuvalmiuden on oltava sellainen, että velat pystytään tarpeen vaatiessa maksamaan ilman realisointia. Vaatimus on kova etenkin nuorten yrittäjien ja isoa laajennusta suunnittelevien kohdalla.

Tilanne on paitsi surullinen investointihaluisten tilojen kannalta, myös huolestuttava maan ja maaseutualueiden tulevaisuuden kannalta. Puheissa esimerkiksi asuttu ja elävä itäinen Suomi on turvallisuustekijä, mutta käytännössä rahoittajien silmissä täynnä kohteita vailla vakuusarvoa.

Tätä tekstiä kirjoittaessa julkaistiin Osuuspankin ennätyksellinen tulos. Rahaa siis on, mutta maaseudulle sitä heruu surkeasti. Maa- ja metsätalousministeri totesi Helsingin maatalouskonemessuilla, että suomalaiset pankit on pidetty vaikeinakin aikoina pystyssä, jotta meillä olisi tahoja joista saada rahoitusta, kun tarve on. Nyt näyttää siltä, että huoltovarmuus ja suomalainen ruuantuotanto eivät juuri pankkien arvokorissa paina. Ilmeisesti tärkeämpää on kuuliaisuus Euroopan keskuspankin suuntaan.

Yksi ongelmista liittyy osakeyhtiömuotoisten tilojen sukupolvenvaihdoksiin. Esimerkin tällaisesta kertoo tässä lehdessä Karhumaan tila, jossa edellinen sukupolvi päätyi lopulta käytännössä tilakaupan rahoittajiksi. Jos rahoittajia joutuu tällä tavalla hakemaan, ei olla enää kaukana MTK:n Juha Marttilan väläyttelemästä kauhukuvasta, jossa suomalaiset tilat valuvat ulkomaalaisten sijoittajien omistukseen. Toivottavasti tilanteeseen herätään ennen kuin näin oikeasti tapahtuu.

Toivon, että saamme jatkossakin kuulla ja lukea suomalaisten perheyritysten onnistumista. Tässä lehdessä niitä edustavat esimerkiksi pienessä Rääkkylässä toimiva yksityinen rautakauppa, musta valkosipulista bisneksen kehittänyt yksinyrittäjä sekä Kolarissa isältä pojalle siirtynyt palvaamo. Ne muistuttavat, että maalla eletään ja yritetään edelleen, synkästä puheesta huolimatta.