• Lukijalta: Itä-Suomi kuin lumiukko, joka sulaa keväällä

    Politiikassa on korostunut nykytilan puolustaminen ja muutosvastarinta tulevaisuustyön sijaan, kirjoittavat Jarmo Vauhkonen ja Aulis Tynkkynen. ”Rahat menevät nykytilan hallinnointiin eikä investoinneiksi kestävämmän Itä-Suomen rakentamiseen.”
    Pelkkä nykytilan hallinnointi ei riitä, etenkään Itä-Suomen kestävän kehityksen perustaksi, kirjoittajat toteavat.
    Pelkkä nykytilan hallinnointi ei riitä, etenkään Itä-Suomen kestävän kehityksen perustaksi, kirjoittajat toteavat. Kuva: Viestimedian arkisto
    Mielipide|Politiikka
    28.1.202516:58
    Lukijalta
    Jarmo Vauhkonen & Aulis Tynkkynen

    Laaja-alaisella rajat ylittävällä yhteistyöllä on ollut keskeinen rooli Itä-Suomen ja koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa ja kehittämisessä. Jo pitemmän aikaa politiikassa on kuitenkin korostunut vastakkainasettelu, tulevaisuustyön sijaan nykytilan puolustaminen ja muutosvastarinta sekä edunvalvonnan hajoaminen erilaisiin kuppikuntiin, kaikilla tasoilla.

    Loppusuoralla oleva, tällä kertaa maan hallituksen johdolla tehty itäisen Suomen ohjelma on ennakkoarvioiden mukaan farssi sekä yhteistyön että tulevaisuuden näköalattomuuden osalta.

    Sen seurauksena menetetyksi mahdollisuudeksi jää helposti myös Tahkolla pidetyssä Itä- ja Pohjois-Suomen huippukokouksessa esillä ollut EU:n uuden ohjelmakauden valmistelu.

    Yhteinen visio uudesta ja kestävämmästä hyvinvointi Suomesta ja Itä-Suomesta puuttuu, joten maakunnat kisaavat rakennekehitysrahoista vanhaan malliin. Rahat menevät nykytilan hallinnointiin eikä investoinneiksi kestävämmän Itä-Suomen rakentamiseen.

    Pelkkä nykytilan hallinnointi ei riitä, etenkään Itä-Suomen kestävän kehityksen perustaksi. Tulevaisuuden näköalattomuus tekee Itä-Suomesta kuin lumiukon, joka sulaa keväällä.

    Siitä huolimatta tekemisen painopisteenä on eri kuppikuntien oma etu ja riitely siitä, mitä nykyisestä säilytetään ja mitä leikataan. Missä ovat puheenvuorot, joissa tunnustetaan tosiasiat sekä kootaan joukot visioimaan ja rakentamaan kestävämpää Itä-Suomea?

    Ennakointitietoa tulevasta on, mutta siitä huolimatta valittu tilannekuva on jotain aivan muuta. Kukaan ei uskalla ainakaan ääneen ajatella mitään, mikä tarkoittaisi muutosta nykytilanteeseen.

    Ei voi kuin ihmetellä, kuinka kapeilla näköaloilla meidän päättäjämme porskuttavat eteenpäin. Miten olemme ajautuneet tällaiseen tilaan?

    Jarmo Vauhkonen

    Mikkeli

    Aulis Tynkkynen

    Loviisa

    Lisää aiheesta
    • Ei ole välttämätöntä jättää puolta Suomea oman onnensa nojaan. Tai laskea kaljaveroa ja kiristää lääkeveroa.

      Politiikka | Tässä maassa kasvavat nyt vain työttömyys ja velka – ei ole välttämätöntä jättää puolta Suomea oman onnensa nojaan

    • Töitä John Deeren tuotantolinjalla Joensuussa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Itä-Suomen kasvutavoitteet edellyttävät isoja investointeja – ja sitoutumista myös hallitukselta

    • Kirjoittajien mielestä professori Sami Moision evästys Itä-Suomen tulevaisuudesta on jäänyt liian vähälle huomiolle.

      Politiikka | Lukijalta: Katse itäisen Suomen tulevaisuuteen

      Tilaajalle
    • Seija Ekholm haluaisi laajentaa hyvinvointialan ja pitopalveluyritystään Joroisten Kuvansissa. Haave ei ole toistaiseksi onnistunut.

      Talous | Itä huutaa apua

      Tilaajalle
    • Tunnissa Helsingistä Turkuun? Vai jotain muuta? Investointien merkitys riippuu siitä, millaisella tulevaisuuden visiolla niitä perustellaan, kirjoittaja toteaa. Kuvassa Salon rautatieasema, jonka kautta Turun rata kulkee.

      Liikenne | Asiantuntijalta: Investointien hyöty riippuu tulevaisuuden visiosta – se Suomelta puuttuu

    • Arvokeskustelu ylipäätään ja erityisesti alueellinen yhdenvertaisuus ja koko Suomen säilyminen asuttuna on loistanut vaalitenteissä poissaolollaan. Koko Suomen elinvoima kun ei ole enää aluepolitiikkaa, vaan turvallisuuspolitiikan ydintä.

      Politiikka | Essayah: Alueellinen yhdenvertaisuus ja koko Suomen säilyminen asuttuna on loistanut vaalitenteissä poissaolollaan

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa