• Tyrivätkö pihit kansalaiset Suomen talouskasvun?

    Taloudessa on käynnissä kuluttajien ja yritysten välinen tuijotuskilpailu, kirjoittaa MT:n päätoimittaja Jussi Orell.
    Ostovoiman parantuminen ei ole siirtynyt kulutukseen.
    Ostovoiman parantuminen ei ole siirtynyt kulutukseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Talous
    3.3.202607:00
    Analyysi
    Jussi Orell
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Suomen talous ei kasva, vaikka edellytykset olisivat olemassa. Kuluttajat karttavat kulutusta ja yritykset pelkäävät investointeja. Varovaisuus näkyy myös haluttomuutena lähteä Ukrainan jälleenrakennukseen.
    Kuva: Sanne Katainen

    Kituliekillä lepattavassa Suomen taloudessa vallitsee omituinen tilanne. Kansalaisilla olisi laskeneiden korkojen, nousseiden palkkojen ja maltillisen inflaation ansiosta mahdollisuus kuluttaa. Näin he eivät kuitenkaan tee.

    Monilla yrityksillä olisi tasepuskurien ja tarjolla olevan työvoiman ansiosta mahdollisuus investoida ja kasvaa. Näin ne eivät kuitenkaan tee. Seurauksena on kierre, jonka takia ketsuppipullon korkki pysyy tukevasti paikoillaan.

    Julkisessa keskustelussa nimenomaan kansalaisia on patisteltu kaupoille sen sijaan, että nämä makuuttavat käyttötileillään yhteensä kymmeniä miljardia euroja. Pahan päivän varalle säästäminen on ymmärrettävää ja yksilön kannalta rationaalista. Työttömyyttä pelkää kuitenkin moni sellainenkin, jolla ei olisi siihen erityistä syytä.

    Osasyynä eurojen makuuttamiseen lienee käsitteiden sekoittuminen. Rapakuntoon velkaantunut kansantalous sekoittuu puheissa yksityiseen talouteen, jossa tilanne ei ole lainkaan yhtä synkkä.

    Ovatko kuluttajat yksin syyllisiä talouden alakuloon? Eivät. Yritysten varovaisuus hakea kasvua on jäänyt vähemmälle huomiolle. Poikkeuksiakin on. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on vedonnut yrityksiin, että ne kantaisivat vastuunsa vastineeksi hallituksen toteuttamista työmarkkinauudistuksista.

    Kasvurohkeuden perään on huudellut myös Valtion teollisuussijoituksen toimitusjohtaja Pia Santavirta. Johtajat tekevät sitä, mitä omistajat haluat, Santavirta on muistuttanut.

    Suomalaiset omistajat keskittyvät varman päälle pelaamiseen. Vaikka investointipotentiaalia olisi, lyhyen aikavälin kannattavuus ja varmat osingot menevät usein edelle, käy ilmi konsulttiyhtiö McKinsey & Companyn selvityksistä. Parikymmentä suomalaista suuryhtiötä on kasvanut noin viisi prosenttia hitaammin kuin maailman 5 000 suurinta firmaa keskimäärin.

    Kasvaisiko talous nopeammin, jos pieleen mennyt afääri ei olisikaan mielikuvissa häpeäksi vaan merkki rohkeudesta?

    Pienet ja keskisuuret yritykset ovat valitelleet nihkeän lainansaannin olevan kasvun tiellä. Isoilla firmoilla kuitenkin riittää valinnanvaraa rahoitusmarkkinoilla.

    Kuluttajien luottamus on yhä matalalla tasolla, vaikka taloudessa on useita hyviä merkkejä taantuman hellittämisestä.
    Kuluttajien luottamus on yhä matalalla tasolla, vaikka taloudessa on useita hyviä merkkejä taantuman hellittämisestä. Kuva: Sanne Katainen

    Varovaisuus ilmenee myös hitaana liikkeellelähtönä Ukrainan jälleenrakennukseen. Suomessa fundeerataan, muut Pohjoismaat jo valtaavat markkinoita. Elinkeinoelämän keskusliiton ja Team Finland -verkoston Pro Ukraina -hankkeen kyselyssä 350 yrityksestä lähes puolet kertoi, ettei Ukraina ole niille nyt ajankohtainen.

    Useat asiantuntijat ovat arvioineet talouskasvun lähtevän liikkeelle asuntokaupan vilkastumisesta. Se puolestaan edellyttäisi asunnonvaihtajilta uskoa siihen, että nykyisestä asunnosta pääsee eroon.

    Käynnissä on talouden tuijotuskilpailu, jossa kuluttajat odottavat työllisyystilanteen parantumista ja talouden elpymistä, yritykset kuluttajien luottamuksen lisääntymistä ja kulutuksen kasvua. Voisivatko molemmat olla totta samaan aikaan?

    Kuluttajien ja yritysten rohkeuden kasvu sataisi eri reittejä myös alkutuottajien laariin.

    Eväitä talouskasvulle on: paljon hyvässä kunnossa olevia yrityksiä, laadukas koulutus, valtion panostukset tutkimus- ja innovaatiorahoitukseen, halpa sähkö ja tileillä makaavat eurot.

    Kirjoittaja on MT:n vastaava päätoimittaja
    Lisää aiheesta
    • Kuluttaja karkkiostoksilla. Bruttokansantuotekin reagoi, uskaltaako kuluttaja tehdä valinnan ja ostopäätöksiä.

      Talous | Kasvoiko Suomen talous sittenkin vuoden 2025 lopussa? Tilastokeskukselta voi pian odottaa varmennusta

    • Rauha ja vakaus Indo–Tyynenmeren alueella hyödyttävät Taiwania ja Kiinaa, sanoo suurlähettiläs Freddy Tshiongtso Lim.

      Politiikka ja talous | Taiwanin suurlähettiläs nimeää kaksi suomalaista kärkituotetta, jotka tekisivät kauppansa diplomaatin kotimaassa

      Tilaajalle
    • velkajarrutyöryhmä on asettanut tavoitteen, jonka mukaan julkista taloutta tulee sopeuttaa 8–11 miljardilla vuoteen 2031 mennessä. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA / STR.

      Politiikka | SAK ja STTK varoittavat velkajarrun vaikutuksista – "Heikentää entisestään Suomen taloutta"

    Artikkelin aiheet
    Suomen talous
    kuluttajat
    yritysten kasvu
    talouskasvu
    sijoittaminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja