

Taiwan nousi Aasian talousveturiksi viime vuoden 8,6 prosentin bkt-kasvullaan. Puolijohdeteollisuus ja tekoälyinvestoinnit maailmalla siivittivät saarivaltion vientiä.
Taiwanin kauppavaihto Suomen kanssa nousi viime vuonna noin 1,35 miljardiin euroon, euroon, kauppa on kolminkertaistunut edellisvuodesta. Taiwanilaisia Suomessa vieraili yli 53 000.
Suomi toi enemmän kuin vei, ja Taiwan on Suomelle viidenneksi tärkein kauppakumppani Aasiassa. Taiwanin valtion edustajana Suomessa toimiva Freddy Tshiongtso Lim nimeää mahdolliseksi yhteistyön toimialaksi kvanttiteknologian, jonka teknologiassa Suomi on vahva. Vastaavasti Taiwanilla on vahva asema ekosysteeminsä puolijohdevalmistajana.
Lähettiläs Lim arvioi, että nämä tekijät voisivat täydentää toisiaan tulevaisuudessa. Hän nimeää esimerkkinä kasvavan espoolaisen kvanttitietokoneiden valmistajan IQM Quantum Computers -yhtiön.
”Suomalaisilla elintarvikkeilla, jotka tunnetaan turvallisuudestaan ja laadustaan, on vahvaa potentiaalia Taiwanin markkinoilla.”
Elintarvikkeina Suomesta on viety Taiwanille esimerkiksi sianlihaa, myllytuotteita maitojauhetta ja alkoholituotteita.
”Kun Taiwankin on ikääntyvä yhteiskunta, kysyntä korkealaatuisille ravintolisille ja maitotuotteille kasvaa. Suomalaisilla elintarvikkeilla, jotka tunnetaan turvallisuudestaan ja laadustaan, on vahvaa potentiaalia Taiwanin markkinoilla”, Freddy Lim vastaa.
”Toisen maailmansodan ja vuosikymmenten sekä 1990-luvulla tehtyjen demokraattisten uudistusten jälkeen, Taiwan on tänään vapaa ja itsehallinnollinen valtio.”
Vanhan Kuomintangin hallinnon ja propagandan jälkeen Taiwan ei tänään haikaile Kiinan yhdistämistä itseensä. Maan puolustusvoimat ovat puolustamista eivät hyökkäystä varten. Saarivaltion tavoitteina ovat rauhan, nykyisen elämäntavan ja demokratian säilyttäminen.

”On syytä korostaa, että Taiwanin strateginen merkitys ei alkanut puolijohteista. Jo vuosisatojen ajan Taiwan on ollut merkittävä solmukohta Itä-Aasian kaupankäynnissä sekä keskeinen osa alueellisia ja globaaleja toimitusketjuja – kauan ennen siruteknologian syntyä.”
Elektroniikkaan ja huipputeknologiaan innovoiva Taiwan on suurlähettilään mukaan jatkuvasti uudistanut rooliaan maailmantaloudessa.
Entä onko kauppa ja taloudelliset siteet Kiinan kanssa edistäneet myös rauhan pysyvyyttä? Freddy Limin vastaus on diplomaattinen:
”On vaikea ennustaa, voivatko ne toimia kestävänä rauhan ja vaurauden perustana. Autoritaarisen järjestelmän päätöksenteko voi olla läpinäkymätöntä ja arvaamatonta. Uskon kuitenkin, että rauha ja vakaus Indo–Tyynenmeren alueella hyödyttävät paitsi Taiwania, myös Kiinaa ja koko maailmantaloutta.”
Taiwanin kauppavaihto Suomen kanssa nousi vuonna 2025 noin 1,35 miljardiin euroon, kauppa kolminkertaistui edellisvuodesta.
Taiwanilaisia vieraili Suomessa viime vuonna yli 53 000, kasvua 172 prosenttia edellisestä vuodesta.
Suomelle 5. tärkein kauppakumppani Aasiassa. Kauppa on Suomelle alijäämäistä.
1/10 Suomen pinta-alasta.
Vuotuinen talouskasvu keskimäärin 3,5 %/vuosi (2020-2025). 2025: 8,6 prosenttia.
Väkiluku noin 23,4 miljoonaa (vuoden 2024 lopussa.). Kuten Suomessa, syntyvyys laskee ja väestö vanhenee.