• Taiwan haluaa tietää, montako takapihasikalaa Suomessa on – lihan vientisopimusten avaaminen ja ylläpito vaativat valtavasti viranomaistyötä

    ”Jos vastaus myöhästyy, vienti voi mennä katkolle.”
    Tilaajalle
    Suomessa ei edes ole olemassa takapihasikala-kategoriaa. Kuvan possut on kuvattu Keniassa.
    Suomessa ei edes ole olemassa takapihasikala-kategoriaa. Kuvan possut on kuvattu Keniassa.  Kuva: Satu Lehtonen
    Maatalous|Lihantuotanto
    19.12.202315:05
    Satu Lehtonen

    Harva tulee ajatelleeksi, miten paljon viranomaistyötä vaaditaan, jotta lihan vienti tiettyihin maihin saadaan avattua ja vientilupia ylläpidettyä.

    Yksi esimerkki on Ruokavirastossa parhaillaan oleva selvitys, jossa listataan muun muassa, miten paljon Suomessa on takapihasikaloita.

    Selvitystä tehdään Taiwanin pyynnöstä. Se on osa isompaa selvityskokonaisuutta.

    Pieniä takapihasikaloita on maailmalla monessa maassa, mutta Suomessa ei ole määritelty tällaista sikalakategoriaa, asiantuntija Ulla Ollila Ruokaviraston vientijaostosta kertoo.

    Suomessa on pitopaikkoja, jotka pitävät esimerkiksi harraste- tai seuraeläinsikoja tai tuottavat lihaa paikalliseen myyntiin. Ne voitaneen määritellä takapihasikaloiksi. Nämäkin eläimet ovat Ruokaviraston rekisterissä.

    Kysely liittyy afrikkalaisen sikaruton sukulaiseen, klassiseen sikaruttoon.

    ”Taiwaniin on viety sianlihaa jo pitkään. Nyt he ovat tiukentaneet vaatimuksiaan”, Ollila kertoo.

    ”Taiwan voi tunnustaa tämän selvityksen perusteella Suomen vapauden klassisesta sikarutosta. Nykyisten laitosten viennin jatko ja uusien laitosten hyväksyminen vientiin riippuu siitä, että vastaamme kyselyyn ajoissa. Jos vastaus myöhästyy, vienti voi mennä katkolle.”

    Kysely liittyy afrikkalaisen sikaruton sukulaiseen, klassiseen sikaruttoon. Taiwanilaiset haluavat selvittää kaikki siihen liittyvät riskit, vaikka tautia ei ole Suomessa esiintynyt koko itsenäisyyden aikana eikä sitä juurikaan esiinny koko Euroopassa.

    ”On aikamoinen ponnistus tehdä laaja selvitys liittyen tautiin, jota meillä ei ole”, Ollila sanoo.

    Joskus prosessit etenevät, toisinaan ne jäävät roikkumaan.

    Suurin viranomaistyö liittyy siihen, kun lihan vienti avataan johonkin maahan ensimmäistä kertaa. Ollila muistelee, että sianlihan viennin avaaminen Kiinaan oli noin kymmenen vuoden prosessi.

    Näissä tapauksissa on tehtävä laajoja selvityksiä, jotka liittyvät muun muassa Suomen eläintautitilanteeseen ja laitosten valvontaan. Usein halutaan tietää jopa henkilömäärä, joka osallistuu tietynlaiseen valvontaan.

    Joskus prosessit etenevät, toisinaan ne jäävät roikkumaan, kun selvitystä pyytänyt maa ei reagoikaan vastaukseen.

    Kun vientilupa on saatu, laakereillaan ei voi jäädä lepäämään. Esimerkiksi Kiinan viennin ylläpito vaatii laitosten normaalin valvonnan lisäksi erikseen Ruokaviraston vientijaoston tekemiä valvontakäyntejä. Lisäksi kiinalaiset käyvät itse tarkastamassa laitoksia uudestaan.

    Ruokaviraston vientijaostossa on kymmenen asiantuntijaa, joista suuri osa osallistuu kyselyihin vastaamiseen ja markkinoillepääsyprojekteihin.

    Lisää aiheesta
    • Erityisesti karitsanlihan tuotanto hupeni tammi-syyskuussa. Kuvituskuva, kuvan karitsat eivät liity aiheeseen.

      Lihantuotanto | Lihan tuotanto ja vienti Suomesta laski, ensi vuonna tilanteeseen odotettavissa käänne

      Tilaajalle
    • Tulevaisuudessa kiinalaisten lautasilla saattaa olla suomalaista broileria.

      Siipikarjantuotanto | Suomalaiselle siipikarjanlihalle avautumassa ovet Kiinaan – Atrian ja HKScanin tavoitteena käynnistää vienti ensi keväänä

    • Vienti on tärkeä asia suomalaisen sianlihamarkkinan toimivuudelle.

      Eläintaudit | Jos suomalaisvillisiasta löytyisi sikarutto, 14 miljoonaa kiloa vientiin aiottua sianlihaa pysähtyisi rajalle

    • Kai Gyllström aloitti Atrian toimitusjohtajana kesäkuun alussa. Hän on sitä ennen työskennellyt 14 vuotta Arlalla.

      Lihantuotanto | Lihantuotannon edellytykset ovat Suomessa erinomaiset, sanoo Atrian uusi toimitusjohtaja Kai Gyllström – viennissä vastassa on kova hintakilpailu, johon on vastattava lisäarvotuotteilla

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys