• Kierrätysmotivaationi koki pahan kolauksen, kun kuulin mitä kaupan ruokapakkauksille tapahtuu selkäni takana

    Jos roskaamistahti jatkuu entisellään, merissä on pian enemmän muovia kuin kalaa.
    Jos elintarvike jää kaupassa myymättä, se päätyy murskattavaksi pakkauksineen päivineen.
    Jos elintarvike jää kaupassa myymättä, se päätyy murskattavaksi pakkauksineen päivineen. Kuva: Sanne Katainen
    Mielipide|Elintarviketeollisuus
    30.9.202421:00
    Kolumni
    Aura Pilkama

    Maailman merissä kelluu yli 150 miljoonaa tonnia muovijätettä. Välinpitämättömästi käsitelty ja usein täysin turha muoviroska on muodostanut valtameriin valtavia, yli miljoonan neliökilometrin muovipyörteitä. Pienempiä roskalauttoja velloo rannikkoalueillakin.

    WWF:n parin vuoden takaisen raportin mukaan merten muoviroska uhkaa nelinkertaistua vuoteen 2050 mennessä. Jos roskaamistahti jatkuu entisellään, merissä on pian enemmän muovia kuin kalaa.

    Viime viikolla MT kertoi pohjoispohjanmaalaisesta viljelijästä, joka tyrmistyi kierrätyslannoitteen sisältämästä muovisilpusta. Biojätteestä valmistetussa lannoitteessa oli silmin nähden valtava määrä roskaa. Viljelijä kieltäytyi levittämästä mikromuoviksi muuttuvaa moskaa pelloilleen.

    Nykyään muoviongelmaa yritetään suitsia lainsäädännöllä, joten olikin hämmästyttävä tieto, millaisia määriä muovia lainsäädäntö sallii lannoitteeksi päätyvässä mädätteessä. Yli kahden millimetrin kokoisia epäpuhtauksia saa olla jopa viisi grammaa kuiva-ainekiloa kohden. Määrä vastaa 240 muovikassin levittämistä hehtaarille. Alle kahden millin kokoista roskasilppua ei valvota lainkaan.

    Muovipillin korvikkeeksi kehitetty kartonkinen pilli saattaa muhjuuntua ärsyttävästi suussa ja muovipullon korkki törröttää ikävästi kasvoille, mutta kestän nämä pienet harmit, kun mietin merilintuja, kilpikonnia ja valaita, jotka tukehtuvat roskaan.

    Hätkähdyttävä on myös muovin alkuperä. Kaupoissa myymättä jäänyt ruoka murskataan muovipakkauksineen yhdeksi suureksi massaksi. Muovisilppua seulotaan myöhemmin, mutta osa siitä kulkeutuu peltoon.

    Toisaalla muoviongelmaa yritetään suitsia. Muutama vuosi sitten EU kielsi kertakäyttöiset ruokailuvälineet, muovipillit ja pumpulipuikot. Kesästä alkaen muovikorkit eivät ole enää saaneet irrota pulloista ja tölkeistä, jotta ne eivät kulkeutuisi luontoon. Suurin osa luontoon päätyvästä roskasta on juuri tällaista kertakäyttöistä muovia, joka takertuu eläimiin ja päätyy niiden elimistöön. Tutkijat ovat löytäneet mikromuovia jopa ihmisten aivoista.

    Muovipillin korvikkeeksi kehitetty kartonkinen pilli saattaa muhjuuntua ärsyttävästi suussa ja muovipullon korkki törröttää ikävästi kasvoille, mutta kestän nämä pienet harmit, kun mietin merilintuja, kilpikonnia ja valaita, jotka tukehtuvat roskaan.

    Kotona kierrättäminenkään ei ole aivan pieni harjoitus. Pienessä keittiössä lajittelupaikan löytäminen pahville, paperille, muoville, metallille, pulloille ja biojätteelle vaatii suunnittelua. Juomapakkauksia pitää huuhdella ja ravistella, ja silti kierrätyskassien pohjalle ja joskus lattioille valuu tahmeaa nestettä. Tunnollisesti irrottelen muoviset ikkunat pahvipakkauksista omiin kasseihinsa ja kiskon muovikorkkia irti pahvitölkistä.

    Tieto peltoon päätyvästä muovisilpusta ja kauppojen kaiken muhentavasta jätelaarista aiheutti kuitenkin pahan kolhun kierrätysmotivaatiooni. Ajattelen, että jos jaksan nostella kaupasta kotiin kannetun ruoan keittiön kaappeihin, jaksan myös lajitella pakkaukset kierrätykseen. Samaa odotan kaupoilta ja jatkojalostuslaitoksilta. Luontoon muovi ei kuulu.

    Lisää aiheesta
    • Maastoon kuivuneessa mädätteessä on muovia silmin nähden paljon.

      Maatalous | Muovisilppua lannoitteeksi

    • Kassalta ostettu muovikassi ei ole Lidlin vastuullisuuspäällikkö Annu Puurulan mukaan ekoteko.

      Kauppa | Suomalaiset kuluttavat liikaa muovipusseja – kassalla myytävien pussien muovin määrä voi yllättää

    • Vesi ja ruoka altistuu tuotannon ja pakkauksen eri vaiheissa monille muovin kemikaaleille.

      Tekniikka | Yhdessä litrassa pullovettä on keskimäärin lähes neljännesmiljoona muovipartikkelia –mikromuovia on hanavedessäkin

    • Paljain silmin näkymätön mikromuovi sekä suurikokoisempi muoviroska ovat saastuttaneet Suomen hiekkarantoja aina Perämereltä Suomenlahden itäosaan saakka. LEHTIKUVA / Jussi Nukari

      Muoviroskaa ja mikromuovia löytyi WWF:n tutkimuksessa Suomen hiekkarannoilta Perämereltä Suomenlahdelle – Arvaatko, mikä on yleisin muoviroska?

    • Mount Everestiltä löydetty mikromuovi on todennäköisesti peräisin kiipeilijöiden varusteista.

      Mikromuovia löytyi läheltä Mount Everestin huippua – lähteenä todennäköisesti retkeilijöiden varusteet

    • Luontoon joutuva muovi ei katoa, vaan silppuuntuu ympäristöä rasittavaksi mikromuoviksi. Ongelmia aiheuttavat myös muovien kuljettamat kemikaalit.

      Vuoden turhakkeeksi valittu fleece on vain jäävuoren huippu – "Koko yhteiskunta myllyttää mikroroskaa"

    • Kyseessä on Maailman terveysjärjestön ensimmäinen mikromuovin terveysvaikutuksia selvittävä raportti. LEHTIKUVA/AFP

      WHO: Juomaveden mikromuovin määrä ei vielä terveysriski ihmisille – tulevaisuuden riski aiotaan selvittää

    • Tutkija Samuel Hartikainen (edessä) ja pääkäyttäjä Teemu Vilppo tutkimassa mikromuoveja kaksidimensionaalisella kaasukromatografimassaspektrometrillä Kuopion yliopiston ympäristö- ja biotieteitten laitoksella.

      Järvien mikromuovia on käytännössä mahdotonta poistaa: Kuormitusta syntyy pesuaineista, liikenteestä ja kosmetiikasta

    • Muovijäte on kasvava globaali ongelma.

      Tutkijat löysivät mikromuovia koskemattomista osista Pyreneiden vuoria

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

    • 7

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat