
Viimevuotisten viljelijämielenosoitusten säikäyttämänä EU:n komissio antoi viime keväänä lupaavasti nimetyn yksinkertaistamisasetuksen, jolla mahdollistettiin jäsenmaille "joitakin vähäisiä mukautuksia" viljelijöiden hallinnollisen taakan vähentämiseksi.
Suomessa näitä komission suomia mahdollisuuksia hyödynnetään tuomalla tukiehtoihin takaisin aiemmasta viherryttämistuesta tuttu viljelyn monipuolistamisen vaatimus. Sitä voi tästä vuodesta lähtien noudattaa ehdollisuuden viljelykiertovaatimuksen rinnalla tai sijaan.
Nimenomaan: rinnalla tai sijaan.
Nyt valittavissa on kaksi erilaista viljelyä monipuolistavaa vaatimusta. Olen itse nähnyt viljelijän valintatilannetta kuvaavan vuokaavion, jossa eri vaihtoehtoja kuvaavia nuolia sojottaa sinne sun tänne. Valittavissa olevien vaatimusten ehtoihin on saatu mahtumaan tavattoman monta jos-sanaa.
Aika sotku, sanoisin. Viljelykiertovaatimus on ehkä monimutkainen, mutta sillä on arvokas tavoite ja siitä on hyötyä. Kun hyvät tavoitteet joka tapauksessa vesitettiin sallimalla aiemmin käytössä ollut löperö monipuolistamisvaatimus, miksi viljelykiertovaatimus ylipäätään täytyi enää jättää kuviota sotkemaan ja viljelijöitä hämmentämään?
Helpoimmalla selviävät ne, joilla on tilansa koosta riippuen kahta tai kolmea viljelykasvia. Tällöin ei tarvitse uhrata ensimmäistäkään ajatusta viljelykierroille tai sen tuottamille hyödyille.
Mikäli tämä on nyt sitä tukijärjestelmän yksinkertaistamista, niin kyllä se nyt sitten saa tältä erää riittää.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.