• Yliopistosta läpi lähes lukematta ja luentoja sängyn pohjalta – kunnianhimo ja vaatimustaso puuttuvat korkeakoulutuksesta ja koulutuspolitiikasta

    Koulutuksen kriisi alkaa näkyä myös yliopistoissa. On syntymässä itseään ruokkiva kehä, jossa vaatimustaso poljetaan maanrakoon samalla kun opiskelijoiden taidot ja itseohjautuvuus heikkenevät.
    Etäopetuksen lisääminen houkuttaa varmasti yliopistoja säästöjen vuoksi. Etäopetuksen vaikutusta oppimistuloksiin ei kuitenkaan tarkkaan tiedetä. Voiko hiljaisen tiedon siirtyminen lakata, kun kasvokkaisia keskusteluja ei kampuksilla käydä? Kuvituskuva.
    Etäopetuksen lisääminen houkuttaa varmasti yliopistoja säästöjen vuoksi. Etäopetuksen vaikutusta oppimistuloksiin ei kuitenkaan tarkkaan tiedetä. Voiko hiljaisen tiedon siirtyminen lakata, kun kasvokkaisia keskusteluja ei kampuksilla käydä? Kuvituskuva. Kuva: Pekka Fali
    Mielipide|Koulutus
    19.7.202310:10
    Kolumni
    Lauri Hauru

    ”Oppimistulokset laitoksellamme ovat laskeneet kuin lehmän häntä", kuulin taannoin omin korvin erään professorin suusta. Samaa huolestuttavaa viestiä kaikuu yliopistojen käytäviltä muutenkin.

    Suunta näkyy erään toisen, yliopistossa opettavan, henkilön mukaan opiskelijoiden luku- ja kirjoitustaidon romahtamisena sekä puutteellisina tiedonhakutaitoina.

    Ei ole vaikea uskoa, että lukiosta voi selvitä läpi lukematta yhtään kirjaa (TS 28.5.2023). Olen törmännyt maisterivaiheen opiskelijaan, joka kehui, ettei ole yhtään kokonaista kirjaa lukenut yliopisto-opinnoissaan.

    Maamme korkeimpien koulutusohjelmien läpi on mahdollista surffailla miten vain sattuu huvittamaan.

    Koronasulkujen jälkeen kampuksille ovat palanneet vain harvat. Nykyään voi usein valita, seuraako luentoja etänä vai tuleeko paikan päälle.

    Viesti on selvä: älä tule paikalle, jos et jaksa. Ja eipä jaksakaan. Kourallinen opiskelijoita saapuu saliin, kun loput seuraavat opetusta sängyn pohjalta – jos seuraavat. Kello 8.15 alkava luento tuntuu olevan liian kova pala purtavaksi nykyopiskelijalle.

    Missä on vaatimustaso? Missä on vaivannäkö?

    Maamme korkeimpien koulutusohjelmien läpi on mahdollista surffailla miten vain sattuu huvittamaan.

    Yliopistot kilpailevat rahoituksesta, jota jaetaan muun muassa valmistuvien tutkintojen perusteella. Syntyy paine puskea nimellisesti valmiita maistereita ulos tiedekunnista vaikka väkisin.

    Aloituspaikkoja lisätään senkin uhalla, että sisäänpääsyvaatimuksista jouduttaisiin joillain aloilla tinkimään – yleisestä vaatimustasosta puhumattakaan.

    Vielä puuttuisi, että valmistuu ensimmäinen sukupolvi maistereita, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa kirjekurssilla.

    Hallitusohjelmassa julistetaan kunnianhimoiselta kuulostavaa tavoitetta: vuoteen 2030 mennessä yritetään saada puolelle nuorista aikuisista korkeakoulututkinto.

    Sinänsä hieno tavoite.

    Mutta minä kysyn: millä hinnalla? Hyötyykö yhteiskunta insinööreistä ja maistereista, joilla on hieno tutkinto muttei osaamista?

    Hallituksen tavoite pakottaa korkeakoulut kilpailemaan entistä enemmän määrästä laadun sijaan. Jostain on pakko säästää, kun opiskelijamäärät nousevat eikä rahoitus todellisuudessa kata kuluja.

    No mutta etäopetushan on ratkaisu! Säästyy kiinteistö- ja henkilöstökustannuksia, kun ei kohta tarvita kampuksia lainkaan.

    Vielä puuttuisi, että valmistuu ensimmäinen sukupolvi maistereita, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa kirjekurssilla. Pian opintojen vaatimustaso on niin alhaalla, että suomalainen korkeakoulutus kuulostaa lähinnä vitsiltä.

    Kunnianhimoinen sivistyksen ihanne on kadonnut. Se ei ole enää itseisarvo. Miten se tällaisessa ympäristössä voisikaan olla?

    Toivoa sopii, että hallitusohjelman lause ”akateemisella tutkimuksella ja tieteellä on itseisarvo” ei jää juhlapuheeksi. Kovin se on vain ristiriidassa tutkintomäärien nostoaikeiden kanssa.

    Muistatko sen opettajan, joka asetti korkean vaatimustason ja samalla antoi kaiken tukensa sen saavuttamiseen? Muistatko, kuinka turvallista, innostavaa ja kehittävää sellaisessa ympäristössä olikaan opiskella?

    Sillä tavalla synnytetään niitä paljon puhuttuja huippuosaajia.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Elinkeinoelämän keskusliiton johtajan Riikka Heikinheimon mielestä kaikkien oppilaitosten kyky kouluttaa kysyntää vastaavaa laadukasta osaamista koko maassa on koulutuspolitiikkamme kulmakivi.

      Koulutus | EK:n johtaja: Pysyykö koulutus muutoksessa mukana?

      Tilaajalle
    • Opiskelijoita Helsingin yliopiston kirjastossa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI .

      Koulutus | OECD-vertailu: Suomalaisten nuorten aikuisten korkea-asteen koulutustaso laskenut keskitason alapuolelle

    • Diplomi-insinöörejä aletaan kouluttaa Jyväskylän yliopistossa syksyllä 2021.

      Uusilla koulutusohjelmilla vastataan alueiden osaajapulaan – "Koulutus on ratkaisevaa yritysten kasvulle ja maakuntien elinvoimalle"

    • Suomen uusi tiede- ja kulttuuriministeri, keskustalainen Petri Honkonen Saarijärveltä hoitaa ministerivakanssiaan ensi vuoden kevääseen ja seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka.

      Politiikka | Uusi tiede- ja kulttuuriministeri on huolissaan nuorten ahdistuksesta: ”Nuoriso voi pahoin”

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle