Petäistö: Mitä tekisi Ranskan äärioikeistopresidentti?

Ensi vuonna tähän aikaan Ranskan presidentin nimi ei ole enää Emmanuel Macron. Toukokuusta lähtien Élysée-palatsin isäntänä on joku muu kuin vahvaa Eurooppaa ajava visionääri, energinen uudistaja ja kansainvälinen toimija.

Entä jos hänen tilalleen Euroopan toiseksi suurimman talousmahdin ja EU:n ainoan ydinasevallan johtoon nousee maan äärioikeiston edustaja? Täsmälleen kuukauden päästä ratkeaa pariisilaisessa tuomioistuimessa, voisiko se olla Kansallisen liittouman, Rassemblement Nationalin, voimahahmo Marine Le Pen vai nuori puoluejohtaja Jordan Bardella.

Jos niin kävisi ja eurooppalaisen mahtimaan ja Saksan rinnalla EU:n toisen veturivaltion johdossa olisi ääriäoikeistolainen presidentti, seuraus olisi Euroopan laajuinen shokki. Sitä ei tässä maailmantilanteessa totisesti tarvittaisi. Se tarkoittaisi paniikin vaaraa euroalueen finanssimarkkinoilla ja koko unionin halvaantumista vähintään viideksi vuodeksi.

Ei ihme, että kaikissa kanslioissa eri puolilla unionia, myös Suomessa, ollaan erittäin huolissaan, puhumattakaan Ukrainasta.

Vielä runsas vuosikymmen sitten Marine Le Pen halusi Ranskan eroavan rahaliitosta, mutta kun frangin loputtomat devalvaatiot nähneet kansalaiset tykkäsivätkin eurosta, hautasi hän eroaikeet vähin äänin. Frexitiä eli Ranskan eroa EU:sta ei kannata kukaan.

Euroopan yhdentymiskehitys tyssäisi kuitenkin joka alalla, etenkin Euroopan yhteinen puolustus ja Ukrainan tukeminen. Onneksi Macron ehti kauaskantoisesti panna Ranskan EU-puheenjohtajakaudella alkuun Ukrainan valmistautumisen jäsenyysneuvotteluihin.

Naton sisällä tulisi väistämättä yhteenottoja eikä vähiten Venäjän rajaa lähellä olevien Itä-Euroopan ja Pohjoismaiden kanssa. Ranskan vetäytyminen Naton sotilasjohdosta, kuten de Gaullen aikana, ei olisi poissuljettu.

EU:n päätöksentekokyky heikentyisi entisestään tehostamisen sijasta. Ranska käyttäisi sumeilematta veto-oikeuttaan kaikissa yksimielisyyttä vaativissa päätöksissä.

Pyrkimys yhä tiiviimpään unioniin vaihtuisi kansallisvaltioiden Euroopaksi. Ranskassa kansalliset lait palaisivat EU-lakien yläpuolelle. Ihmisten vapaa liikkuvuus vaihtuisi maassa passintarkastuksiin, ja ulkomaalaisten asema työpaikan, asunnon ja sosiaaliturvan saannissa heikkenisi. Brysselin määräys valtionvelan lyhentämiseen jäisi omaan arvoonsa samoin kuin EU:n vapaakauppasopimukset ja vihreä siirtymä.

Myös dominoefektin vaara eli EU-vastaisten populistipuolueiden nousu muissa jäsenmaissa Ranskan vanavedessä olisi mahdollinen. Se voisi todella johtaa jopa unionin täydelliseen halvaantumiseen.

Se taas olisi Kremlin valtiaan sekä hänen leiriinsä loikanneen Yhdysvaltain presidentin, Donald Trumpin, unelman täyttymys. Nyt kun länsimaat tarkoittaa käytännössä Eurooppaa ja Brittiläistä kansainyhteisöä, tällainen seikkailu olisi todella kohtalokas kaikille!