• Petäistö: Mitä tekisi Ranskan äärioikeistopresidentti?

    Äärioikeistolainen jo yksin Ranskan johdossa aiheuttaisi shokin Eurooppaan, mutta EU-vastaisten populistipuolueiden nousu muissa jäsenmaissa Ranskan vanavedessä voisi todella johtaa jopa unionin täydelliseen halvaantumiseen, kirjoittaa Helena Petäistö. ”Se taas olisi Kremlin valtiaan sekä hänen leiriinsä loikanneen Yhdysvaltain presidentin, Donald Trumpin, unelman täyttymys.”
    Ranskan seuraava presidentti voi olla kansallisen liittouman voimahahmo Marine Le Pen (keskellä) tai nuori puoluejohtaja Jordan Bardella (vasemmalla). Kuvassa lisäksi Achille Bisiaux.
    Ranskan seuraava presidentti voi olla kansallisen liittouman voimahahmo Marine Le Pen (keskellä) tai nuori puoluejohtaja Jordan Bardella (vasemmalla). Kuvassa lisäksi Achille Bisiaux. Kuva: AFP / LEHTIKUVA / SAMEER AL-DOUMY
    Mielipide|Politiikka
    5.6.202606:00
    Kolumni
    Helena Petäistö

    Ensi vuonna tähän aikaan Ranskan presidentin nimi ei ole enää Emmanuel Macron. Toukokuusta lähtien Élysée-palatsin isäntänä on joku muu kuin vahvaa Eurooppaa ajava visionääri, energinen uudistaja ja kansainvälinen toimija.

    Entä jos hänen tilalleen Euroopan toiseksi suurimman talousmahdin ja EU:n ainoan ydinasevallan johtoon nousee maan äärioikeiston edustaja? Täsmälleen kuukauden päästä ratkeaa pariisilaisessa tuomioistuimessa, voisiko se olla Kansallisen liittouman, Rassemblement Nationalin, voimahahmo Marine Le Pen vai nuori puoluejohtaja Jordan Bardella.

    Jos niin kävisi ja eurooppalaisen mahtimaan ja Saksan rinnalla EU:n toisen veturivaltion johdossa olisi ääriäoikeistolainen presidentti, seuraus olisi Euroopan laajuinen shokki. Sitä ei tässä maailmantilanteessa totisesti tarvittaisi. Se tarkoittaisi paniikin vaaraa euroalueen finanssimarkkinoilla ja koko unionin halvaantumista vähintään viideksi vuodeksi.

    Ei ihme, että kaikissa kanslioissa eri puolilla unionia, myös Suomessa, ollaan erittäin huolissaan, puhumattakaan Ukrainasta.

    Lisää aiheesta
    • Unkarin Viktor Orbánista ja Ranskan Marine Le Penistä ei tullut heidän unelmiensa änkyräparivaljakkoa EU:ta sotkemaan.

      Politiikka | Orbánin tappio merkitsi yhden unelman romahdusta Ranskan Le Penille

    Vielä runsas vuosikymmen sitten Marine Le Pen halusi Ranskan eroavan rahaliitosta, mutta kun frangin loputtomat devalvaatiot nähneet kansalaiset tykkäsivätkin eurosta, hautasi hän eroaikeet vähin äänin. Frexitiä eli Ranskan eroa EU:sta ei kannata kukaan.

    Euroopan yhdentymiskehitys tyssäisi kuitenkin joka alalla, etenkin Euroopan yhteinen puolustus ja Ukrainan tukeminen. Onneksi Macron ehti kauaskantoisesti panna Ranskan EU-puheenjohtajakaudella alkuun Ukrainan valmistautumisen jäsenyysneuvotteluihin.

    Naton sisällä tulisi väistämättä yhteenottoja eikä vähiten Venäjän rajaa lähellä olevien Itä-Euroopan ja Pohjoismaiden kanssa. Ranskan vetäytyminen Naton sotilasjohdosta, kuten de Gaullen aikana, ei olisi poissuljettu.

    EU:n päätöksentekokyky heikentyisi entisestään tehostamisen sijasta. Ranska käyttäisi sumeilematta veto-oikeuttaan kaikissa yksimielisyyttä vaativissa päätöksissä.

    Pyrkimys yhä tiiviimpään unioniin vaihtuisi kansallisvaltioiden Euroopaksi. Ranskassa kansalliset lait palaisivat EU-lakien yläpuolelle. Ihmisten vapaa liikkuvuus vaihtuisi maassa passintarkastuksiin, ja ulkomaalaisten asema työpaikan, asunnon ja sosiaaliturvan saannissa heikkenisi. Brysselin määräys valtionvelan lyhentämiseen jäisi omaan arvoonsa samoin kuin EU:n vapaakauppasopimukset ja vihreä siirtymä.

    Myös dominoefektin vaara eli EU-vastaisten populistipuolueiden nousu muissa jäsenmaissa Ranskan vanavedessä olisi mahdollinen. Se voisi todella johtaa jopa unionin täydelliseen halvaantumiseen.

    Se taas olisi Kremlin valtiaan sekä hänen leiriinsä loikanneen Yhdysvaltain presidentin, Donald Trumpin, unelman täyttymys. Nyt kun länsimaat tarkoittaa käytännössä Eurooppaa ja Brittiläistä kansainyhteisöä, tällainen seikkailu olisi todella kohtalokas kaikille!

    Kolumnin kirjoittaja on toimittaja, tietokirjailija.
    Lisää aiheesta
    • Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui yhtenä viimeisestä virkatehtävistään Pariisin Ukraina-kokoukseen missä presidentti Emmanuel Macron toivotti hänet tervetulleeksi.

      Politiikka ja talous | Macron täytti Euroopan johtajuustyhjiön Ukrainan tukemisessa ja naulasi tavoitteen, jota kaikki eivät välttämättä allekirjoita

    • Politiikka | Eurooppa on puun ja kuoren välissä − toivottavasti siihen ei ole herätty liian myöhään

    • EU-kommision Ursula von der Leyen ja Ranskan Emmanuel Macron tapasivat viime viikolla Kööpenhaminassa.

      Ulkomaat | Macronin Ranska alkaa olla EU:n suurin heikkous – Ukraina ei ole ainoa kärsijä, jos poliittista kaaosta ei saada hallintaan

    • Politiikka | Ranskan ja Saksan kriisit vaarantavat EU:n toimintakyvyn pahimmalla mahdollisella hetkellä

    Artikkelin aiheet
    ranskan politiikka
    äärioikeisto
    Euroopan unioni
    Marine Le Pen
    Jordan Bardella
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa