Ranskan ja Saksan kriisit vaarantavat EU:n toimintakyvyn pahimmalla mahdollisella hetkellä

Kesäkuussa valittu EU-parlamentti on järjestäytynyt ja uusi Ursula von der Leyenin johtama komissio aloittanee työnsä viimeistään joulukuun alussa. Työtä riittää.

Vladimir Putinin johtama Venäjä on uhka koko Euroopalle. EU:lta pitää löytyä uskottavia keinoja, joilla kokonaisturvallisuutta vahvistetaan.

Venäjän hyökkäystä torjuvaa ja kohti siedettävää rauhaa ponnistelevaa Ukrainaa on tuettava entistä päättäväisemmin. Tämän haasteen kulmakerroin kasvaa dramaattisesti, jos Donald Trump voittaa Yhdysvaltain presidentinvaalit.

EU:n on myös otettava käyttöön entistä järeämpiä keinoja maahanmuuton hallitsemiseksi. Laitaoikeiston vyörytys jatkuu, jos tässä epäonnistutaan.

Eikä tässä vielä kaikki. Vihreän siirtymän jatko on vaakalaudalla, vaikka ilmastonmuutos etenee huolestuttavasti. Taloudellisesti Eurooppa ei pärjää Kiinalle ja Yhdysvalloille. Uusi seitsenvuotinen rahoituskehys olisi saatava kasaan. Laajentumisjuna ei saisi pysähtyä ja maatalouspolitiikka pitäisi myllätä perusteellisesti.

Nyt, jos koskaan, EU tarvitsisi Saksalta ja Ranskalta vahvaa johtajuutta. Sellaista ei kuitenkaan ole luvassa. Ei ehkä pitkään aikaan, jos ylipäätään vielä joskus on.

Ranskassa presidentti Emmanuel Macron on ajanut päin seinää. Macronin piti omalla politiikallaan todistaa, ettei perinteistä oikeistoa ja vasemmistoa enää tarvita sen jälkeen, kun hän on pelastanut sekä Ranskan että Euroopan.

Toisin kävi. Poliittiset äärilaidat ovat Ranskassa vahvempia kuin koskaan. Hajanainen vasemmistoblokki voitti vaalit, mutta maalla on Macronin tahdosta laitaoikeiston tuen varassa keikkuva keskustaoikeistolainen hallitus.

Tästä epäyhtälöstä huolimatta pääministeri Michel Barnierin pitäisi saada Ranskan julkinen velka ja alijäämä hallintaan. Macronin on pakko keskittyä tämän itse aiheuttamansa kaaoksen taklaamiseen, jos hän ei halua, että laitaoikeiston Marine Le Pen voittaa vuoden 2027 presidentinvaalit.

Saksassa liittokansleri Olaf Scholzin tilanne on yhtä synkkä. Maan talous on kuralla. Yhä useammat saksalaiset kyseenalaistavat miljardituet Ukrainalle, tivaavat tiukempaa pakolaispolitiikkaa ja ovat kyllästyneitä kalliiksi tulevaan vihreään siirtymään.

Vain kolmasosa saksalaisista antaisi äänensä Scholzin johtaman koalition kolmelle puolueelle. Keskustaoikeiston CDU/CSU on yksin suositumpi kuin koko koalitio yhteensä ja laitaoikeiston AfD peittoaa kanslerin oma sosiaalidemokraattisen puolueen.

Jo nyt on selvää, että EU:n vuosien 2028−2034 budjetista ei voida sanoa mitään varmaa ennen Saksan vaaleja syksyllä 2025. Se taas jäädyttää monta muuta asiaa. Haaveet lisäresursseista, joita EU välttämättä tarvitsisi, voidaan unohtaa pitkäksi aikaa. Saksalta tuskin on luvassa myönnytyksiä edes vaalien jälkeen.

Valtiontukiasioissa sekä Macronin että Scholzin on ajettava omiensa etua, mikä toimii erityisesti Suomen kaltaisia pieniä EU-maita vastaan. Scholz antoi jo esimakua. Hän torppasi italialaissaksalaisen pankkifuusion ja yritti torjua EU:n tullit kiinalaisille sähköautoille.

Pääministeri Barnier on tehnyt selväksi, että Ranska vetää myös jatkossa kotiinpäin kauppa- ja maatalouspolitiikassa. Se vaikeuttaa EU:n kilpailukyvylle tärkeiden kauppasopimusten solmimista ja maatalouspolitiikan uudistaminen muuttuu vaikeasta lähes mahdottomaksi savotaksi.

Ukrainalle Saksan ja Ranskan sekasorto ja Venäjä-myönteisten ryhmien vahvistuminen on myrkkyä. Venäjän hyökkäystä yhä epätoivoisemmin torjuva maa tarvitsisi EU:n mahtikaksikon varauksettoman ja entistä vahvemman tuen siltä varalta, että USA lipeää rintamasta. Jos Venäjä on niskan päällä, kun neuvottelut rauhasta joskus alkavat, koko Eurooppa on pulassa.