• Suomalaisen maa- ja metsätalouden näkökulmasta ruotsalaiskomissaarin valinta olisi hyvä

    Metsäkatoasetuksen soveltamisohjeiden puuttuminen ei koske vain EU:n jäsenmaita, vaan unioni haluaa puuttua koko maailman metsäkatoon eli asetus koskee myös kaikkia EU:n kauppakumppaneita. Tavoite on sinänsä hyvä, mutta eri asia on, haluavatko kauppakumppanit EU:n säätelyä noudattaa.
    Ursula von der Leyenin johtamalla komissiolla on suuria vaikeuksia saada metsäkatoasetuksen soveltamisohjeita tehtyä valmiiksi, muun muassa siksi, että ne koskevat myös EU:n ulkopuolisia maita.
    Ursula von der Leyenin johtamalla komissiolla on suuria vaikeuksia saada metsäkatoasetuksen soveltamisohjeita tehtyä valmiiksi, muun muassa siksi, että ne koskevat myös EU:n ulkopuolisia maita. Kuva: Carolina Husu
    Pääkirjoitus|Politiikka
    30.9.202406:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Kiistelty EU:n metsäkatoasetus tuli voimaan viime vuoden kesäkuussa. Voimaantulon jälkeen alkoi 18 kuukauden siirtymäaika, jonka jälkeen asetuksen soveltamisen pitäisi käytännössä alkaa. Siirtymäajan aikana Euroopan komissio on luvannut julkaista ohjeistuksia metsäkatoasetuksen toimeenpanosta. Siirtymäaika päättyy kuluvan vuoden lopussa, mutta komissio ei ole vieläkään kertonut, miten asetusta on tarkoitus soveltaa.

    Komissio tapasi viime viikolla sidosryhmiä, joihin asetus suoraan tai välillisesti vaikuttaa. Ennen tapaamista ennakoitiin, että komissio kertoo asetuksen toimeenpanon lykkääntymisestä ja soveltamisohjeiden julkistamisesta lähipäivinä. Komission edustajat eivät kertoneet kumpaakaan, vaan kokoukseen osallistuneiden mukaan komissio ei suostunut vieläkään kertomaan juuri mitään yksityiskohtia asetuksen soveltamisesta. (MT 25.9.)

    Soveltamisohjeiden viipyminen kertoo osaltaan siitä, etteivät komissio, EU-parlamentti ja jäsenmaat hyväksyessään asetuksen tienneet mitä oikeastaan hyväksyivät. EU:ta on moitittu siitä, ettei lainsäädännön yhteydessä ole tehty säädösten vaikutusarvioita. Metsäkatoasetuksen kohdalla puuttuu edelleen myös selvennys, mitä asetus käytännössä tarkoittaa.

    Soveltamisohjeiden puuttuminen ei koske vain EU:n jäsenmaita, vaan unioni haluaa puuttua koko maailman metsäkatoon eli asetus koskee myös kaikkia EU:n kauppakumppaneita. Tavoite on sinänsä hyvä, mutta eri asia on, haluavatko kauppakumppanit EU:n säätelyä noudattaa.

    EU:lla tuskin on voimaa sanella kauppakumppaneille, mitä pitää tehdä.

    Suuri osa asetuksen piiriin kuuluvista tuotteista on osin tai kokonaan tuontitavaraa. Asetus koskee soijaa, kahvia, kaakaota, nautakarjaa, puuta sekä niistä valmistettuja tuotteita, joiden käyttö voi aiheuttaa metsäkatoa. Kauppakumppanit ovat arvostelleet metsäkatoasetusta. Jos kauppakumppanit eivät suostu EU:n sääntöihin, vaarana on, että EU säätelee itseään ulos kansainvälisestä kaupasta.

    MT:lle kerrottiin, että soveltamisohjeiden laatijoille on ilmeisesti tullut yllätyksenä, miten vaikeaa on laatia metsäkadon torjumiseksi soveltamisohjeita, joka käsittelee kolmansia maita ja EU:n jäsenmaita tasapuolisesti. Tämä ei pitäisi olla yllätys erityisesti tilanteessa, jossa yhteisten sääntöjen laatiminen on todella vaikeaa. EU:lla tuskin on voimaa sanella kauppakumppaneille, mitä pitää tehdä.

    Tässäkin yhteydessä pitää muistaa, että huolimatta keväällä pidetyistä EU-vaaleista ja EU-parlamentin koostumuksen muuttumisesta, Ursula von der Leyenin johtama nykyinen komissio on valittu edellisten EU-vaalien jälkeen. Uusi von der Leyenin komissio aloittaa varsinaisen työnsä aikaisintaan vuoden lopulla, koska parlamentin pitää hyväksyä komission jäsenet.

    Uudessa komissiossa on erilaisia näkemyksiä muun muassa metsäkatoasetuksesta tai ainakin sen soveltamisohjeista kuin vanhassa komissiossa. Ympäristökomissaariksi on ehdolla Ruotsin maltillista kokoomusta edustava Jessika Roswall. Nyt näyttää, että hänen vastuulleen olisivat tulossa keskeisimmät metsäasiat. Roswallin kautta pohjoismaisen metsätalouden ääni kuuluisi nykyistä komissiota paremmin. (MT 27.9.)

    MT:n Eurooppa-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen ennakoi analyysissaan, että Roswall joutuu metsämielipiteittensä takia parlamentin lokakuussa järjestettävissä kuulemisissa vihervasemmiston kovan arvostelun kohteeksi. Toivottavasti hänet valitaan tehtävään.

    Joka tapauksessa metsäkatoasetuksen soveltamisen aloittamista on syytä lykätä, koska soveltamisen kohteille pitää antaa aikaa. Suomessa hallitus muuttuu toimitusministeriöksi vaalien jälkeen siihen asti kun uusi hallitus nimitetään. Tämä olisi hyvä käytäntö myös EU:ssa.

    Lisää aiheesta
    • Ympäristökomissaari Jessika Roswallin salkkuun kuuluu myös metsiin liittyviä asioita. Päällystakkina ruotsalaisella on komission espanjalainen varapuheenjohtaja Teresa Ribera.

      Metsäpolitiikka | EU:n ruotsalaisella ympäristökomissaarilla halua lieventää ennallistamista ja metsäkatoasetusta – parlamentin vihreät ja demarit hiovat sotakirveitä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsäkatoasetus
    Euroopan komissio
    Jessika Roswall
    metsätalous
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa