• Lukijalta: Puun energiakäytön rajoittaminen olisi lyhytnäköistä ja kapeakatseista

    Sahateollisuuden kilpailukykyä ei tule heikentää tietoisesti veronkorotuksilla, koska yhdessäkään verrokkimaassa puun energiakäyttöä ei veroteta, kirjoittaa Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto. Sivuvirroille on hänen mukaansa potentiaalia, mutta kehitystyö vie paljon aikaa.
    Haketta lastataan sahalla. Kuvituskuva.
    Haketta lastataan sahalla. Kuvituskuva. Kuva: Anu Kovalainen
    Mielipide|Politiikka
    11.12.202513:00
    Lukijalta
    Tino Aalto

    MT kertoi puun polton olevan vastatuulessa (4.12.). Onkin todennäköistä, että puun energiakäytön huippulukemat ovat takanapäin. Yhtenä keskeisenä tekijänä on sähkökattilainvestoinnit.

    Lisää aiheesta
    • Lämmöntuotannon sähköistymisestä huolimatta puuta tarvitaan energiaksi vielä pitkään.

      Metsäenergia | Puun poltto vastatuulessa – korvaaminen kuitenkin vaikeaa

      Tilaajalle

    Puun energiakäytöllä on kuitenkin merkittävä rooli erityisesti lämmöntuotannossa vielä pitkän aikaa. Tätä tilannetta ei tule heikentää poliittisin päätöksin. Mahdollinen heikennys tapahtuisi käytännössä Suomessa veronkorotuksin. Eli maassa, jossa muutoinkin verotus on viety hyvin kireälle tasolle.

    Viime viikkoina on julkaistu jälleen opposition vaihtoehtobudjetteja. SDP, vihreät ja vasemmistoliitto ovat ottaneet yhdessä hampaisiinsa puun energiakäytön. Sen veronkorotus heikentäisi teollisuuden kilpailukykyä sekä huolto- ja omavarmuuden kannalta tärkeää uusiutuvan energian tuotantoa.

    Moni suomalainen huomaisi veronkorotuksen lämmityksen hinnannousuna. Verotus saattaisi kasvattaa harvennusten hoitorästejä ja sitä kautta haittaisi hiilivarastojen kasvua. Sahateollisuuden puun saatavuus ei myöskään veron myötä paranisi.

    Puun energiakäyttö on keskeinen osa sahateollisuuden yritysten liiketoimintamallia. Tukista tulee karkeasti noin 50 prosenttia sahatavaraa, 30 prosenttia haketta, 10 prosenttia purua ja 10 prosenttia kuorta. Purun ja kuoren osalta energiakäyttö on tärkein teollisen mittakaavan loppukäyttökohde.

    Puun energiakäyttö on keskeinen osa sahateollisuuden yritysten liiketoimintamallia.

    Kaikille sivujakeille on löydyttävä loppukäyttökohde, jotta liiketoiminta on kannattavaa.

    Sahateollisuuden yritykset ovat olleet mukana lukemattomissa erilaisissa hankkeissa, joissa on etsitty teollisen mittakaavan uusia käyttökohteita erityisesti purulle. Toistaiseksi yrityksistä huolimatta kaupallista ja teknologista läpimurtoa ei ole tapahtunut. Yritykset kuitenkin jatkuvat.

    On tärkeä ymmärtää, ettei energiakäytön verotus kiihdyttäisi uudenlaisten kansainvälisten lopputuotemarkkinoiden kehitystä.

    Lopputuloksena teollisuuden kilpailukykyä heikennettäisiin tietoisesti. Yhdessäkään sahateollisuuden verrokkimaassa puun energiakäyttöä ei veroteta.

    Sahauksen sivuvirtojen suuri potentiaali on liikennepolttoaineissa. Mikäli EU-tasolla uskalletaan pitää kiinni nimenomaan fossiilitalouden rajoittamisesta, esimerkiksi lentoliikenteessä biopolttoaineiden kysyntä kasvaa. Sahanpuru voi tällöin olla yksi biopolttoaineiden raaka-ainelähde. Optimistisesti ajateltuna tämä skenaario voi toteutua 2030-luvun loppupuolella.

    Matkalla on kuitenkin vielä monta mutkaa.

    Tino Aalto

    toimitusjohtaja

    Sahateollisuus ry

    Lisää aiheesta
    • Uruguayssa sijaitseva UPM:n Paso de los Toroksen sellutehdas on tehnyt hyvää tulosta.

      Metsäteollisuus | Tutkija odottaa UPM:n pohtivan seuraavaksi energiasta irtautumista

      Tilaajalle
    • Metsä Group ilmoitti marraskuussa muutosneuvotteluista, jotka mahdollistaisivat tuotannonrajoitukset yhtiön sahoilla. Kuvassa tukin vastaanottoa Rauman sahalla.

      Puukauppa | Talouskäänteen odotus on pitkittynyt sahoilla

      Tilaajalle
    • Rauhalahden voimalaitos Jyväskylässä käyttää polttoaineenaan muun muassa rankahaketta.

      Talous | Energiapuun liekki hiipuu, mutta toivo kysynnän kasvusta kytee

      Tilaajalle
    • Biotalousstrategia pyrkii muun muassa edistämään puun käyttöä rakentamisessa.

      Metsäpolitiikka | Tällaisia puupohjaisia tuotteita EU aikoo suosia jatkossa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puun energiakäyttö
    energiapuu
    kiertotalous
    bioenergia
    lämmöntuotanto
    Metsäteollisuus- ja -talousyritykset
    Verotus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa