Tyytyväisyys saavutettuun tilanteeseen tappoi entisen mallioppilaan kehityksen − nyt Suomen on aika ottaa oppia muilta

Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia.

Jo 1800-luvun fennomaanit perustivat suomalaisuuden määrittelynsä naapureiden vertaamiselle. Pitkään vertailua kehtasikin harjoittaa hyvällä omallatunnolla.

Sotien jälkeinen hyvinvoinnin kasvu hakee vertaistaan historiassa, mitä Nokian huippuvuodet vielä viimeisen kerran aidosti kiihdyttivät. Eurokriisin aikana muun maailman ja Euroopan mennessä eteenpäin Suomi jäi junnaamaan paikoilleen.

Maa oli liian helppo pitää tyytyväisenä velkarahalla, milloin talouskasvun pysähtymistä kansa ei omassa hyvinvoinnissaan nähnyt. Valtionhan ei koskaan tarvitse maksaa velkaa takaisin, väitettiin.

Maailman onnellisin kansa yritti pitää menestyksen kulissia yllä samalla, kun Suomen olisi pitänyt uudistua ja ottaa muista mallia. Valitettavasti korvien väliin oli jo hiipinyt tyytyväisyys saavutettuun nykytilaan, mikä tappoi kehityksen.

Kun luulee olevansa maailman paras jossakin, on muiden hyviä oppeja tai havaintoja vaikea sisäistää. Paremmuuden tunne luo nopeasti ylimielisyyttä, jota suomalaiset ovat perinteisesti kokeneet muita Itä-Euroopan maita kohtaan.

Esimerkiksi virolaisia suomalaiset ovat aina ylenkatsoneet, vaikka esimerkiksi valtiontalouden hoidossa meillä olisi etelästä paljonkin opittavaa. Viron ja Suomen vertailu paljastaa myös, kuinka vankkumaton usko suomalaisilla on valittuun yhteiskuntamalliin.

Monet itäisen EU:n maat kasvavat ja kehittyvät nyt sellaista vauhtia, minkä pitäisi Suomessa herättää enemmänkin ajatuksia. Eikä kaikkia eroja voida laittaa vain halvemman työvoiman piikkiin, vaan vastaus löytynee jälleen ihmisten asenteista.

Itä-Eurooppa kärsi neuvostoterrorista aina 1990-luvun alkuun saakka. Sen jälkeen, oikeassa sosialismissa eläneinä, entiset vasallismaat päättivät rakentaa hyvinvointinsa markkinatalouden perustalle, sillä valtiokeskeisyyden pimeä puoli oli jo nähty.

Valtiokeskeisyys on suomalaisuutta vaivaava piirre, josta olisi kohtuullisissa määrin pakko päästä irti tulevaisuuden hyvinvoinnin tähden. Kun aiemmin syömävelaksi otetun lainan korkokulut laukkaavat miljardeissa, ”oikeassa oleminen” ei enää auta.

Valtiokeskeisyyttä kritisoidessa vasta-argumentiksi kuulee aina sanottavan Yhdysvaltojen ultrayksilökeskeisyyden, vaikka todellisuudessa mitään yhteiskuntamallia ei ole pakko kopioida sellaisenaan.

Monessa asiassa suomalainen yhteiskunta toimii edelleen mainiosti, mutta vähintään yhtä monessa asiassa tarvitaan myös muutosta.

Korjattavissa asioissa pyörää ei tarvitse hankehumpassa keksiä uudelleen, vaan omaksua läheltä ja kaukaa Suomeen parhaiten soveltuvat ratkaisut.

Kehitys alkaa uudelleen, kun myönnämme kansakuntana olleemme jossakin väärässä. Jos mitään virhettä ei näe, on entisen mallioppilaan vaikea kääntää kurssiaan kasvun uralle.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.