• Tyytyväisyys saavutettuun tilanteeseen tappoi entisen mallioppilaan kehityksen − nyt Suomen on aika ottaa oppia muilta

    Muun Itä-Euroopan ylenkatsominen ei ratkaise Suomen ongelmia, kun muiden oivalluksista ja toimintatavoista pitäisi itse oppia, kirjoittaa Santeri Nousjoki kolumnissaan.
    Syömävelalla ostettiin kansa luulemaan, että Suomen menestystarina jatkuisi ilman uudistuksia.
    Syömävelalla ostettiin kansa luulemaan, että Suomen menestystarina jatkuisi ilman uudistuksia.  Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    Mielipide|Yhteiskunta
    19.7.202409:27
    Kolumni
    Santeri Nousjoki

    Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia.

    Jo 1800-luvun fennomaanit perustivat suomalaisuuden määrittelynsä naapureiden vertaamiselle. Pitkään vertailua kehtasikin harjoittaa hyvällä omallatunnolla.

    Sotien jälkeinen hyvinvoinnin kasvu hakee vertaistaan historiassa, mitä Nokian huippuvuodet vielä viimeisen kerran aidosti kiihdyttivät. Eurokriisin aikana muun maailman ja Euroopan mennessä eteenpäin Suomi jäi junnaamaan paikoilleen.

    Maa oli liian helppo pitää tyytyväisenä velkarahalla, milloin talouskasvun pysähtymistä kansa ei omassa hyvinvoinnissaan nähnyt. Valtionhan ei koskaan tarvitse maksaa velkaa takaisin, väitettiin.

    Maailman onnellisin kansa yritti pitää menestyksen kulissia yllä samalla, kun Suomen olisi pitänyt uudistua ja ottaa muista mallia. Valitettavasti korvien väliin oli jo hiipinyt tyytyväisyys saavutettuun nykytilaan, mikä tappoi kehityksen.

    Kun luulee olevansa maailman paras jossakin, on muiden hyviä oppeja tai havaintoja vaikea sisäistää. Paremmuuden tunne luo nopeasti ylimielisyyttä, jota suomalaiset ovat perinteisesti kokeneet muita Itä-Euroopan maita kohtaan.

    Esimerkiksi virolaisia suomalaiset ovat aina ylenkatsoneet, vaikka esimerkiksi valtiontalouden hoidossa meillä olisi etelästä paljonkin opittavaa. Viron ja Suomen vertailu paljastaa myös, kuinka vankkumaton usko suomalaisilla on valittuun yhteiskuntamalliin.

    Monet itäisen EU:n maat kasvavat ja kehittyvät nyt sellaista vauhtia, minkä pitäisi Suomessa herättää enemmänkin ajatuksia. Eikä kaikkia eroja voida laittaa vain halvemman työvoiman piikkiin, vaan vastaus löytynee jälleen ihmisten asenteista.

    Itä-Eurooppa kärsi neuvostoterrorista aina 1990-luvun alkuun saakka. Sen jälkeen, oikeassa sosialismissa eläneinä, entiset vasallismaat päättivät rakentaa hyvinvointinsa markkinatalouden perustalle, sillä valtiokeskeisyyden pimeä puoli oli jo nähty.

    Valtiokeskeisyys on suomalaisuutta vaivaava piirre, josta olisi kohtuullisissa määrin pakko päästä irti tulevaisuuden hyvinvoinnin tähden. Kun aiemmin syömävelaksi otetun lainan korkokulut laukkaavat miljardeissa, ”oikeassa oleminen” ei enää auta.

    Valtiokeskeisyyttä kritisoidessa vasta-argumentiksi kuulee aina sanottavan Yhdysvaltojen ultrayksilökeskeisyyden, vaikka todellisuudessa mitään yhteiskuntamallia ei ole pakko kopioida sellaisenaan.

    Monessa asiassa suomalainen yhteiskunta toimii edelleen mainiosti, mutta vähintään yhtä monessa asiassa tarvitaan myös muutosta.

    Korjattavissa asioissa pyörää ei tarvitse hankehumpassa keksiä uudelleen, vaan omaksua läheltä ja kaukaa Suomeen parhaiten soveltuvat ratkaisut.

    Kehitys alkaa uudelleen, kun myönnämme kansakuntana olleemme jossakin väärässä. Jos mitään virhettä ei näe, on entisen mallioppilaan vaikea kääntää kurssiaan kasvun uralle.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • EK:n pääekonomisti Penna Urrilan mukaan velkaantuminen alkaa hallita Suomen päätöksentekoa, ellei mitään tehdä. "Nopea ja ensimmäinen käänne parempaan suuntaan täytyy saada pian.”

      Politiikka | Suomen velkaantuminen syöksyy jyrkästi eri suuntaan kuin muiden Pohjoismaiden ja jopa Kreikan ja Espanjan: ”Rahahanat ovat olleet löysällä, ja vaalien lähestyessä linja näyttää löystyvän entisestään”

      Tilaajalle
    • Talous | Ministeriö laittaisi Suomen talouden ankaralle kuntokuurille

    • Suomalaiset vastasivat MT-gallupissa, että valtion tulisi tasapainottaa valtiontaloutta julkisia menoja leikkaamalla. Verojen korottajat jäävät vähemmistöön.

      Politiikka ja talous | MT-gallup: Kaksi kolmesta suomalaisesta tasapainottaisi valtion taloutta menoleikkauksin

    Artikkelin aiheet
    suomi
    valtiokeskeisyys
    yhteiskuntamalli
    itä-eurooppa
    Santeri Nousjoki
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle