• Ministeriö laittaisi Suomen talouden ankaralle kuntokuurille

    Valtiovarainministeriön virkamiesten esittämät leikkaus- ja veronkorotuslistat päätyvät myös hallitusneuvottelijoiden pöydälle. Valtiontalouttua pitäisi ministeriön mukaan vahvistaa seuraavien kahden vaalikauden aikana yhdeksällä miljardilla eurolla.
    Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Talous
    10.3.202306:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Valtiontalous on ollut alijäämäinen yhtäjaksoisesti vuoden 2008 finanssikriisistä lähtien. Vuosittainen alijäämä on paisunut jo noin kymmeneen miljardiin euroon. Poliitikot tietävät, että jotain pitäisi asialle tehdä. Vanhan sanonnan mukaan he eivät kuitenkaan tiedä, miten tulla sen jälkeen valituksi uudelleen.

    On selvä, ettei nykyinen meno voi jatkua. Valtiovarainministeriön kuukausi sitten julkistaman laskelman mukaan valtio joutuu ottamaan seuraavien neljän vuoden aikana lisää velkaa kymmenen miljardia euroa vuodessa, vaikka uusista menoista ei päätettäisikään. Suurimpia syitä tähän ovat valtionlainojen korkomenojen kasvu ja inflaation aiheuttamat sosiaalietuuksien indeksikorotukset. (MT 10.2.)

    Valtiolla oli tammikuun lopussa velkaa 144 miljardia euroa. Lainojen koron nouseminen yhdellä prosenttiyksiöllä tarkoittaa lähes puolentoista miljardin euron menolisäystä. Korot ovat nousseet huomattavasti enemmän ja uusia koronnostoja on luvassa.

    Valtiovarainministeriö esitteli maanantaina omat listansa keinoista, joilla valtiontaloutta voitaisiin seuraavalla vaalikaudella tasapainottaa. Ministeriön mukaan kahden seuraavan vaalikauden aikana julkista taloutta pitäisi vahvistaa yhdeksällä miljardilla eurolla. Vaalien jälkeen valittavan hallituksen pitäisi tasapainottaa taloutta kuudella miljardilla eurolla.

    Valtiovarainministeriön mukaan kysymys ei ole valmiista leikkauslistoista, vaan tarkoitus on antaa eväitä vaalikeskusteluihin.

    Poliitikkojen on huolellisesti pohdittava mahdollisten lääkkeiden haitallisia sivuvaikutuksia.

    Ministeriön esittämään keinovalikoimaan kuuluu leikkausten lisäksi veronkorotuksia. Ehdotuksia on niin paljon, että kaikki puolueet löytävät niistä omansa. Listalla on paljon sellaista, joita puolueiden on erittäin vaikea ennen vaaleja hyväksyä.

    Listalta löytyvät muun muassa alennettujen arvonlisäverokantojen korottamista, eläkkeiden ja sosiaalietuuksien indeksitarkastuksista luopumista, lukukausimaksuja korkeakouluihin, leikkauksia kehitysyhteistyöhön ja asumistukeen, korotuksia päivähoitomaksuihin, maapohjan kiinteistöveron laajentamista sekä tietenkin leikkauksia maataloustukiin.

    Virkamiestyönä laadittua listaa veronkorotuksista ja etuuksien leikkauksista on helppo arvostella, mutta esitys on kuitenkin vaalien alla tärkeä muistutus valtiontalouden tilasta. On hyvä, että VM julkaisi esityksensä nyt, jotta puolueet voivat vaalikamppailun yhteydessä kertoa omat linjauksensa.

    Vasemmistopuolueille VM:n listat ovat erittäin vaikeita nieltäviä. Kokoomukselle ne sopivat paljon paremmin. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi Iltalehden haastattelussa, että kokoomus ei tee hallitusyhteistyötä niiden puolueiden kanssa, jotka eivät sitoudu talouden tasapainottamiseen kuudella miljardilla eurolla, ja myöhemmin vielä kolmella miljardilla eurolla. Tämä on Orpon mukaan kokoomukselle kynnyskysymys. (Iltalehti.fi 7.3.)

    Puolueet ovat jo kertoneet, mikä heille ei ainakaan sovi. Vasemmistopuolueille ei sovi ainakaan yhteystyö perussuomalaisten kanssa. Pääsevätkö ne yli kokoomuksen asettamasta kynnyksestä?

    Virkamiesten listat ovat joka tapauksessa hallitusneuvottelijoiden pöydällä vaalien jälkeen. Poliitikkojen tehtävä on päättää, miten hillitään valtion menojen kasvua ja missä tahdissa. Neuvotteluja ei ole syytä vaikeuttaa entisestään etukäteen asetetuilla ehdottomuuksilla. Niistä joutuu kuitenkin tinkimään.

    Kun rahat ovat vähissä, valtion on ensisijaisesti turvattava välttämättömimmät tarpeet. Sellaisia ovat ruoka, turvallisuus ja lämpö. Virkamiesten esittämät lääkkeet ovat kovia. Päätöksiä tehtäessä poliitikkojen on huolellisesti pohdittava mahdollisten lääkkeiden haitallisia sivuvaikutuksia. Ne voivat myös pahentaa tautia.

    Lisää aiheesta
    • Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi pyytäneensä valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majasta kutsumaan kaikki puolueet koolle sen jälkeen, kun VM:n näkemys maanantaina julkistetaan. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | Saarikko Ylellä vakavoituneesta tilannekuvasta: Tuleva hallitus joutuu ottamaan joka vuosi lainaa yli 10 miljardia – puolueet kutsutaan koolle

    • Elinkeinoelämän järjestöjen mukaan seuraavan hallituksen pitäisi muun muassa tehdä päätökset, joilla avoimelle sektorille voi syntyä henkilötyövuosina mitattuna 100 000 työpaikkaa vaalikauden loppuun mennessä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | Elinkeinoelämän järjestöt: Tulevan hallituksen laitettava velkaantumiselle piste ja luotava 100 000 työpaikkaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan