• Koulut alkoivat, kännykkärauha ei

    Älypuhelimesta on valitettavasti tullut koululuokkiemme häirikkö, Antti Kaikkonen toteaa kolumnissaan.
    Viime kesänä julkaistun YK:n raportin mukaan pelkkä älypuhelimen läsnäolo oppitunnilla heikentää oppimista.
    Viime kesänä julkaistun YK:n raportin mukaan pelkkä älypuhelimen läsnäolo oppitunnilla heikentää oppimista.  
    Mielipide|Koulutus
    30.8.202410:33
    Kolumni
    Antti Kaikkonen

    Alkaneen koulujen syyslukukauden on syytä olla viimeinen, jota älypuhelimet häiritsevät kouluissamme. Kun kännyköiden tuomat haitat lasten koulumaailmaan ovat tulleet nyt varsin selväksi, tarvitaan johtopäätöksiä. Ja päätöksiä.

    Suomen kouluihin tarvitaan täysi kännykkärauha.

    Viime kesänä julkaistun YK:n raportin mukaan pelkkä älypuhelimen läsnäolo oppitunnilla heikentää oppimista. Jos puhelinta käytetään kesken oppitunnin, voi keskittymisen palautumisessa mennä jopa 20 minuuttia.

    Älypuhelimesta on valitettavasti tullut koululuokkiemme häirikkö, joka nakertaa koululaisten mahdollisuutta keskittyä ja oppia. Älypuhelin on yhä useammin myös kiusaamisen väline.

    Älypuhelinten läsnäolo on myös tuonut ylimääräisiä kiemuroita opettajan työhön, koululaisten keskittymisestä huolehtimiseen sekä kurin säilyttämiseen oppitunnilla. Kännyköihin liittyvät kiistat ja pelisääntökeskustelut ovat nykyisin kouluissamme arkea.

    On käyty keskustelua siitä, onko kännykkä koululaisen perusoikeus. Mielestäni koululaisen perusoikeus on käydä koulua ja oppia rauhassa. Oikeus oppiin pitää turvata siivoamalla älypuhelimet nurkkaan koulupäivän ajaksi. Koulun pitää olla koululaiselle rauhallinen ja turvallinen paikka oppimiseen sekä kasvuun.

    YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on vaatinut valtioita asettamaan tiukat rajat älypuhelimille kouluissa. Raportin mukaan lähes neljäsosa maailman maista on jo kokonaan kieltänyt puhelimen käytön kouluissa.

    YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on vaatinut valtioita asettamaan tiukat rajat älypuhelimille kouluissa.
    YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on vaatinut valtioita asettamaan tiukat rajat älypuhelimille kouluissa. 

    Asiasta on kertynyt nyt niin paljon tutkimustietoa ja asiantuntijalausuntoja, että johtopäätökset on Suomessakin syytä vetää.

    Kannustan hallitusta tuomaan ripeästi mahdollisimman selkeän lakiesityksen asiasta eduskuntaan. Keskusta on valmis tällaista lakia tukemaan. Laki on saatava voimaan lähikuukausina. Yhtään lukukautta ei pidä enää haaskata.

    Tutkimusnäyttö älypuhelinten aiheuttamista ongelmista koulunkäynnissä on vankkaa. Myös palaute vanhemmilta ja opettajilta on, että selkeät kansalliset pelisäännöt tarvitaan ja pian. Ei voi jatkaa niin, että joissain koulussa homma toimii ja toisissa ei. Nyt on päättäjien aika toimia yhdessä tilanteen korjaamiseksi.

    Asiasta on tarpeetonta rakentaa ideologista tai puoluepoliittista kiistaa. Päinvastoin.

    Uskon, että eduskunnassa voisimme koota laajan enemmistön lakihankkeen taakse. Koulutuksen ja lasten asiassa tarvitaan yhteistyötä. Nuorten pahoinvointia on yhteiskunnassamme aivan liikaa. Siihen on puututtava monin tavoin, joista tämä on yksi.

    Jos toimimme asiassa reippaasti, voisi uusi lainsäädäntö valmistua jo tänä syksynä, jolloin sen saisi voimaan heti ensi vuoden alusta. Parasta olisi, jos joulurauhan myötä koulutyöhön saapuisi myös kännykkärauha.

    Kolumnin kirjoittaja on kansanedustaja ja keskustan puheenjohtaja.

    Lisää aiheesta
    • Kuurilan turma tiedettiin asemilla etukäteen ‒ junaan ei tietoa saatu. Kuva: Museovirasto / Journalistinen kuva-arkisto

      Yhteiskunta | Katastrofi raiteilla sysäsi Suomea kännykkävaltioksi ‒ vääjäämätön törmäys tajuttiin heti junien lähdettyä

      Tilaajalle
    • Erityisesti nuoret kuljettajat käyttävät kännykkää ajaessaan, selviää Liikenneturvan kyselystä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Liikenne | Erityisesti nuoret kuljettajat käyttävät kännykkää ajaessaan, selviää Liikenneturvan kyselystä

    • Koulumatkan harjoittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen koulun alkua.

      Perhe | Koulumatkan harjoittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin – näillä vinkeillä lähetät lapsesi turvallisesti koulutielle

    • Itsepalvelukioskissa vieraillut pariskunta ei ollut kiinnostunut kutunjuustoista, mutta peltipurkissa ollut vaihtokassa kyllä kelpasi.

      Maatalousyrittäjät | Röyhkeät varkaat veivät kuttujuustokioskin kassan keskellä päivää: ”He kiistivät jyrkästi vieneensä mitään ja varmuuden vuoksi vielä kieltäytyivät palauttamasta mitään”

    • Amorin nuoli tavoittaa lukeneen.

      Ihmissuhteet | Deittimarkkinoilla menestyvät ne, jotka selaavat kännykän sijasta kirjaa – näitä miehet ja naiset tahtovat kuulla vastakkaisen sukupuolen lukevan

    • Vanhat salaojakartat ovat hyvässä tallessa Simonkadun toimiston kellarissa, kertoo toiminnanjohtaja Olle Häggblom Salaojayhdistyksestä.

      Maatalous | Kännykkä kädessä voi pian lähteä salaojia etsimään

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle