• Lukijalta: Viljelijöiden pitäisi ottaa viljamarkkinat haltuunsa

    Ilkka Pilpola kertoo saaneensa positiivista palautetta kirjoituksestaan, jossa ilmoitta jättävänsä kylvöt väliin. Hän kiittää palautteesta ja ehdottaa seuraavaa yhteistä päämäärää tuottajille.
    Kylvöllä. Kuvan kylvökoneen siemensäiliössä apilaa. Kuvituskuva.
    Kylvöllä. Kuvan kylvökoneen siemensäiliössä apilaa. Kuvituskuva. Kuva: Pekka Fali
    Mielipide|Politiikka
    12.5.202618:30
    Lukijalta
    Ilkka Pilpola

    Sain edellisen kirjoitukseni (MT 27.4.) perusteella muutamalta tuntemattomalta henkilöltä soiton, joissa kiitettiin kirjoitustani ja pohdittiin, pitäisikö vain jättää pellot tänä keväänä kylvämättä. Kiitos niistä.

    Lisää aiheesta
    • Kirjoittaja kannustaa jättämään kylvöt tänä vuonna väliin. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Lukijalta: Jätän tänä vuonna kaikki kylvöt väliin

    Omaksi ilokseni kylvin pari peltoa, jotta näky olisi iloinen omasta ikkunasta. Muihin laitan valkoapilaa, jos vain siemenet niille löydän.

    Olisi kiva saada kasaan porukka perustamaan jopa valtakunnallisen osuuskunnan tai vastaavan, josta olisi notkauttamaan neuvotteluissa kauppojen ja teollisuuden polvia, ja joka ei heti palkkaa johtajaksi verta imevää ”bisnesmiestä”, joka saman tien myy kaiken pikavoittojen toivossa.

    On olemassa S-ryhmä, Valio, Atria ja niin edelleen, jotka on perustettu osuuskuntaperiaatteella, mutta joiden taloudellisen hyödyn vuoksi kaikki tuottajat kärsivät. Saimme vuosikymmenien tikun kynnen alle.

    Olisiko nyt siis aika perustaa yksi tai useampi osuuskunta, jonka kautta saisimme uutta voimaa neuvotteluihin?

    Ei tarvitse puhua hinnoista vaan määräisimme ne sen mukaan, että ”ota tai jätä”. Itämeri-lisä olisikin toisinpäin, että parempi maksaa se lisää eikä vähemmän.

    Jos joku toisi kuorman Euroopasta hintoja alhaalla pitävän ylituotannon ylläpitämiseksi, kuten idän puukaupassa, myisimme kaksi kuormaa pois. Sitähän se markkinatalous näemmä on.

    Ilkka Pilpola

    Mynämäki

    Lisää aiheesta
    • ”Ajattelin, että jos leivän hinnasta on viljelijän osuus 4 prosenttia, täytyy leivän tekijällä pyyhkiä hyvin. Ei se aivan niin mene”, toteaa Simo Ralli.

      Ruoka | Se on liian kallista kaikille – ruuan hinta on liikaa niin kuluttajalle kuin viljelijälle

    • Kylvökoneen säiliö pitää täyttää sellaisen kasvin siemenellä, jolle on markkinoita ja jonka sadolle hinnan voi kiinnittää jo ennen kylvöä, kirjoittaja korostaa.

      Talous | Lukijalta: On korkea aika siirtyä voivottelusta tekoihin – voimme itse vaikuttaa kasvinviljelyn huonoon kannattavuuteen

    • Riistapelto, jossa rehujuurikasta. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Ruoantuotannossa hömppäheinämaat romuttaisivat markkinat

    • ”Viljelijät lähtevät kylvämään viljaa vaikka se ei kannata. Meillä on semmoinen tuottamisen eetos Suomessa”, sanoo Timo Jaakkola.

      Talous | Viljatila kannattavaksi näillä ohjeilla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    viljelijät
    viljamarkkinat
    osuuskunta
    maatalous
    markkinatalous
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa