Kun lehmä sairastaa, aikaa voi joutua katsomaan yksi heinänkorsi kerrallaan

Toisinaan joutuu katsomaan aikaa heinänkorsi kerrallaan. Kaikkensa yrittää. Letkulla litkuja laittaa. Lääkettä ja vähän väliä rapsutusta. Mistä tietää onko enää toivoa? Voiko tätä vielä pelastaa? Joskus sen näkee, että lehmäkin luovuttaa. Siihen saakka jatkan ja kaikkeni annan ja yritän. Heinän korren suuhun työnnän. Yksi kerrallaan.

Meillä Koskelassa juhannus meni Ruu-lehmää hoivatessa. Se sai tosi nopeasti etenevän poikimahalvauksen neljännen poikimisensa jälkeen. Se käveli vielä pirteästi uuden vasikkansa kanssa laitumelta navettaan, imetti vasikkaa, söi ja joi. Mutta oli romahtanut makaavaksi, kun lypsin muut lehmät.

Eläinlääkärit lääkitsivät sitä useamman kerran. Rouva piristyikin hyvin. Ruokahalu palasi ja kiinnostus vasikkaan. Se oli kuitenkin ennättänyt saamaan jalkaansa jonkin vamman, kenties halvaantuessaan makasi huonossa asennossa. Vaikka kuinka lehmää nostelimme, kuljetimme ulos, jumppasimme ja syötimme, lopulta oli tehtävä päätös sen elämän päättämisestä. Lehmä ei voi elää lehmän elämää jalattomana.

Tässä juhannussaagassa tiivistyy maatalousyrittäjyyden olemus. Ikinä ei voi tietää. Eläinten ja sään kanssa sattuu ja tapahtuu etenkin juuri silloin, kun sitä vähiten toivoisi. Kun tapahtuu, täytyy olla valmis tekemään töitä joskus liian pitkään ja hartaasti. Useimmiten onneksi sentään saunanraikkaana juhlamekko päällä. Sillä milloinpa muulloinkaan, kuin silloin se kaikki tapahtuu, kun ajattelit, että taidanpa lähteä tansseihin.

Täytyy olla sitkeyttä ja toivoa paremmasta. Luovuuskaan ei ole haitaksi. Uusia tilanteita nimittäin tulee, eikä kaikkeen ole valmista käsikirjaa. Jonain päivänä voi joutua vaikka käyttämään moottorisahaa ja lekaa, jotta saa lehmän kuljetettua ulos navetasta. Yrittäjänä pitää osata tehdä jatkuvasti päätöksiä. Ja oppia elämään niiden seurauksien kanssa. Jos jokin menee mönkään, niin kuin tietenkin välillä ja useamminkin menee, täytyy oppia päästämään irti epäonnistumisesta sekä oppia ja uskoa, että huomenna on kaikki paremmin.

Ruunkin kohdalla mietin, mitä kaikkea olisin voinut tehdä toisin ja teinkö oikeita päätöksiä. Se oli päässyt vähän pulskaksi ja oli liian hyvällä laitumella ennen poikimista. Olisikohan sitä pitänyt jo nostaa ennen eläinlääkärin ensimmäistä käyntiä ja tajuta tilanne jo navettaan hakiessa. Aina voi parantaa ja jossitella, mutta jotta tästä kaikesta selviää, on kohta mentävä vain iltanavettaan ja annettava huomio siellä vielä märehtiville. Muistettava, että kun parhaansa tekee, sen on oltava riittävästi.