Suurpetotilanne kaipaa realismia ja kuuntelemista

Kansalaisten kohtaamiset susien kanssa ja uutiset petoeläinten aiheuttamista vahingoista ovat olleet jo pidemmän aikaa arkipäivää. Suden suojelutason muutos EU:n luontodirektiiviin saatiin onnistuneesti tehtyä jo keväällä, mikä mahdollistaa metsästyslain muutoksen Suomessa. Kansallinen päätös asiasta on tällä hetkellä eduskunnan lausuntokierroksella.

Samaan aikaan suuri osa poikkeuslupiin perustuvista kaadoista on jumissa hallinto-oikeuteen tehtailtujen valitusten vuoksi. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa tarve susikannan harventamiseen on todettu jopa EU-tasolla, mutta käytännössä mitään ei tapahdu.

Demokratian näkökulmasta tämä on kestämätöntä: jos kertaalleen annettuja päätöksiä ei saada toimeen, luottamus järjestelmään horjuu.

Eri näkökantoja edustavien ihmisten tilannekuva susien aiheuttamasta uhasta vaihtelee huomattavasti, ja petoeläimenä niihin liittyy myös vahvaa symboliikkaa.

Havainnot susista ja niiden aiheuttamista vahingoista ovat kuitenkin tosia. Emme voi suomalaisina uskottavasti väittää olevamme luonnon kanssa rinnakkain elävä yhteiskunta, jos emme kuuntele sitä, mitä harvaan asutuilla alueilla asuvat ihmiset oikeasti sanovat. Viesti on ollut melko selvä: susien kerrotaan vaikuttavan kielteisesti harvaan asuttujen alueiden ihmisten arkeen ja jopa viranomaisyhteistyöhön. Kotieläinvahingot ja koirien menetykset ovat faktoja, eivät mielikuvia.

Erityisesti Pohjois- ja Kaakkois-Suomen susitilanteeseen löytyy selitys myös itärajan takaa. Esimerkiksi Venäjän Murmanskin alueella ei harjoiteta entisissä määrin kannanhoidollista metsästystä, koska metsästäjät on lähetetty hyökkäyssotaan Ukrainaan. Seuraukset näkyvät erityisesti poronhoitajien arjessa.

Susi ei ole ainoa ajankohtainen aihe suurpetokeskustelussa. Maa- ja metsätalousministeriö kertoi elokuussa toivovansa Euroopan komissiolta luontodirektiivin tarkastelua myös karhun osalta. Itäisen Suomen karhukannat ovat nousussa, mutta kuten susienkin osalta, poikkeusluvallisia kaatoja ei voida valitusten vuoksi tehdä. Myös keskustelu karhukannasta tulee vaatimaan rakentavaa vuoropuhelua.

Suurpedot kuuluvat Suomen luontoon, mutta niiden hallinta vaatii tasapainoa, realismia ja ennen kaikkea ihmisten kuuntelemista. Ilman sitä luottamus yhteiskuntaan rapautuu, ja vastakkainasettelu syvenee entisestään. Oikeuslaitoksen ja viranomaisten olisi hyvä kehittää ja nopeuttaa prosessejaan, jotta kannanhoitoa voidaan vaikuttavasti toteuttaa. Mutta jos kannanhoito jää kansallisen lain päivittämisen jälkeenkin valituskierteen vangiksi, taakan siitä kantavat maaseudun asukkaat.

Kolumnin kirjoittaja on europarlamentaarikko (kok.).