• Lukijalta: Ammattikuljettajiksi opiskelevia kohdellaan eri säännöillä kuin muita nuoria

    Logistiikka- ja metsäalan opiskelijat voivat saada ajoluvan oppilaitoksen perusteellisen opetuksen kautta, kirjoittaa Aila Asikainen. ”Silti heidän saamansa lupa on rajoitetumpi kuin muiden ikäpoikkeusluvan saaneiden nuorten.”
    Ajo-opetuksessa. Kuvituskuva.
    Ajo-opetuksessa. Kuvituskuva. Kuva: Timo Villanen
    Mielipide|Autot
    22.1.202617:30
    Lukijalta
    Aila Asikainen

    Suomessa myönnetään vuosittain tuhansia ikäpoikkeuslupia 17-vuotiaille nuorille, jotta he pääsevät ajamaan henkilöautolla. Näiden lupien tarkoitus on helpottaa kulkemista opintoihin ja harrastuksiin.

    Kuitenkin järjestelmässä on räikeä epäkohta. Kaikki nuoret eivät ole tasavertaisessa asemassa, vaikka suurin osa ikäpoikkeuslupahakemuksista hyväksytään.

    Logistiikka- ja metsäalan opiskelijat voivat saada ajoluvan oppilaitoksen kautta. Heidän koulutuksensa on perusteellista ja ammattilaisten ohjaamaa, ja tavoitteena on valmistaa heistä tulevia ammattikuljettajia. Oppilaita ei päästetä kokeisiin ennen kuin opettajat ovat varmoja heidän osaamisestaan.

    Silti heidän saamansa lupa on rajoitetumpi kuin muiden ikäpoikkeusluvan saaneiden nuorten. He saavat ajaa vain koulussa ja koulumatkoja, eivät vapaa-ajan ajoja, vaikka suoritetut kokeet ovat kaikille samat. Tämän poikkeusluvan lisäksi heidän huoltajiensa on haettava erillistä maksullista ikäpoikkeuslupaa vapaa-ajan ajoihin, jos sellaiseen on tarve.

    Oppilaita ei päästetä kokeisiin ennen kuin opettajat ovat varmoja heidän osaamisestaan.

    Koulumatkoja varten myönnetyllä huoltajan anomalla ikäpoikkeusluvalla saa toistaiseksi ajaa mihin kellon aikaan tahansa ja minne tahansa, kun taas ammattikoulun kautta luvan saaneet voivat menettää ajolupansa ja saada päiväsakkoja, jos ajavat muuta kuin kouluajoja. Eikä kyse tarvitse olla edes mistään yöllisestä ajelusta.

    On vaikea ymmärtää, miksi tulevia ammattikuljettajia kohdellaan eri säännöillä kuin muita nuoria. Heidän koulutuksensa on perusteellisempaa, ja juuri he tarvitsisivat ajokilometrejä kartuttaakseen kokemusta. Miksi heidän poikkeusajolupansa on rajoitetumpi tai miksi heidän on haettava kaksi erillistä poikkeuslupaa?

    Tämänhetkinen tilanne pahimmillaan murentaa tulevien ammattiautoilijoiden uskoa ja luottamusta lainsäästäjiin ja virkavaltaan. Nuorten uskoa yhteiskuntaan pitää vahvistaa ei horjuttaa.

    Toivottavasti tulevaan ajokorttilakimuutos korjaisi tilanteen.

    Aila Asikainen

    Juva

    Lisää aiheesta
    • 17-vuotiaalle Veeti Hyväriselle ajokortin hankkiminen heti, kun se on mahdollista, oli  selvä valinta.

      Liikenne | Yhä harvempi nuori hankkii ajokortin, mutta maakunnissa on eroja – nuorelle mäkihyppääjälle ajolupa on välttämättön

      Tilaajalle
    • Vastikään ajokortin saanut 17-vuotias rallilupaus Kalle Rovanperä poseerasi MT:lle vuonna 2017. Seuraavana vuonna poikkeusluvan saajia oli jo yli tuhat.

      Liikenne | EU-direktiivi aiheuttaa merkittäviä muutoksia ajokorttiin – näin se voi vaikuttaa Suomessa

      Tilaajalle
    • Liikenneturva ehdottaa lisää ajokoulutusta, yöajokieltoa ja apukuljettajamallia 17-vuotiaille kuljettajille.

      Autot | HS: Ajokortin poikkeusluvan ehtoja pitäisi tiukentaa, sanoo Liikenneturvan asiantuntija

    • Nykyisellään poikkeusluvan voi saada, jos nuorella on säännöllinen kulkemistarve harrastuksiin tai opintoihin. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Autot | 17-vuotiaiden yöllinen ajokielto ja poikkeuslupien kiristys herättävät huolta etujärjestöissä – kuinka nuoret pääsevät töihin ja harrastuksiin maaseudulla?

    • "Ikärajaa ei olla muuttamassa, mutta ikäpoikkeusluvan myöntämisen edellytyksiä tullaan tarkistamaan", kommentoi liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) ajokorttien poikkeusluvan myöntämistä 17-vuotiaille. LEHTIKUVA/Heikki Saukkomaa.

      Liikenne | Ministeri Ranne: Ajokortin poikkeusluvan myöntämisen edellytyksiä tullaan tarkistamaan

    Artikkelin aiheet
    ikäpoikkeuslupa
    ajokorttiasetus
    nuorten ajokortit
    Tieliikenne
    Ajokortti
    Liikenneturvallisuus
    Tieliikenneturvallisuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla