• EU-direktiivi aiheuttaa merkittäviä muutoksia ajokorttiin – näin se voi vaikuttaa Suomessa

    Ajokortin ajavia 17- ja 18-vuotiaita on Suomessa nykyään lähes yhtä paljon.
    Tilaajalle
    Vastikään ajokortin saanut 17-vuotias rallilupaus Kalle Rovanperä poseerasi MT:lle vuonna 2017. Seuraavana vuonna poikkeusluvan saajia oli jo yli tuhat.
    Vastikään ajokortin saanut 17-vuotias rallilupaus Kalle Rovanperä poseerasi MT:lle vuonna 2017. Seuraavana vuonna poikkeusluvan saajia oli jo yli tuhat. Kuva: Petteri Kivimäki
    Koti|Liikenne
    5.4.202520:00
    Hermanni Härkönen

    Vuonna 2018 uudistunut poikkeuslupajärjestelmä lisäsi merkittävästi alaikäisten kuskien määrää Suomessa. Poikkeuslupia kortin hakemiseen myönnetään vuosittain jo noin 20 000, mikä on lähes saman verran kuin ajokortteja ajetaan 18-vuotiaana. Kaikki poikkeusluvan saaneista eivät kuitenkaan suorita ajokorttia ennen kuin täyttävät 18.

    Ennen oli toisin. Aikana ennen uudistusta poikkeuslupia myönnettiin vain muutamia vuosittain. Käytännössä sen sai vain erityisen painavasta, esimerkiksi perheeseen liittyvästä syystä.

    Tai jos oli huippu-urheilija. Tunnetuin poikkeusluvan saanut lienee Toni Nieminen, joka sai ajokortin 17-vuotiaana, tuolloin jo kaksinkertaisena olympiakultamitalistina. Niemisen ajokortin ehtona oli se, että hän sai ajaa vain kilpailu- tai harjoitusmatkoja.

    Poikkeusluvan sai myös rallin kärkisarjassa uraansa aloitellut Kalle Rovanperä, jonka ajokoe hyväksyttiin syksyllä 2017. Samana vuonna Rovanperän kanssa hyväksyttiin yhteensä 13 poikkeuslupahakemusta.

    Seuraavan vuonna poikkeusluvan sai jo yli tuhat alaikäistä. Viime vuonna lupia myönnettiin 20 603 kappaletta, ja alle 18-vuotiaille ajokortteja toimitettiin yhteensä 20 082.

    Käytännössä uudistus on laskenut ajokortin ikärajan isossa osassa Suomea 17 ikävuoteen.

    Poikkeuslupien määrän räjähtäminen ei ollut uudistuksen tarkoitus. Lainvalmistelussa hakemusten määräksi arvioitiin noin 5 000 vuosittain, mutta määrä nousi nopeasti parinkymmenen tuhannen hujakoille.

    Ajo-opettajan näkökulmasta 17-vuotiaat erottuvat jossain määrin muista.

    Kuopion Ajovarman ajokokeen vastaanottaja Jorma Härön kokemuksen mukaan vuosikin on täysi-ikäisyyden kynnyksellä pitkä aika.

    ”Se voi näkyä esimerkiksi niin, että jos sattuu virhe, ja kuski sen itse huomaa, niin hänen on hankalampi pitää pää kylmänä ja päästä tilanteesta yli”, hän selittää.

    Yksilöiden välillä on tietenkin eroja, ja monet 17-vuotiaatkin läpäisevät ajokokeen ongelmitta. Kriteerit ovat samat kuljettajan iästä riippumatta.

    Pohjois-Savossa ajokortin 17-vuotiaana sai vuonna 2023 hieman vajaa viidennes ikäluokasta. Ykkösenä on Pohjanmaa, jossa ajokortti oli jopa yli 40 prosentilla 17-vuotiaista.

    ”Pienemmillä paikkakunnilla poikkeuslupia näkyy ehkä enemmän. Siellä voi olla pitkä matka esimerkiksi kouluun. Kaupungeissa sitten taas korostuvat harrastukset”, Härö arvioi.

    Paikkakunnista Suomen ykkönen on Kuortane, jossa 17-vuotiaista jopa 80 prosentilla on tilastojen mukaan B-ajokortti.

    ”Pienemmillä paikkakunnilla poikkeuslupia näkyy ehkä enemmän.”

    Jorma Härö

    Alaikäisten kuljettajien kasvanut määrä on herättänyt myös kritiikkiä. Esimerkiksi Liikenneturva on vaatinut lakiin korjauksia, jotka lisäisivät alaikäisille kuskeille turvallisuutta lisääviä poikkeusvaatimuksia.

    Edellinen hallitus valmisteli lakia, jossa olisi laskettu ajokortin yleinen ikäraja 17 vuoteen. Samalla olisi esimerkiksi kielletty alaikäisiltä kuskeilta ajaminen yöaikaan, ja sallittu vain yksi matkustaja. Laki ei kuitenkaan ehtinyt valmistua hallituskauden aikana.

    Nykyinen hallitus ei ottanut lainvalmistelua jatkaakseen. Tähän vaikutti se, että EU:ssa on valmisteltu yhteisen ajokorttidirektiivin uudistusta. Sen neuvotteluissa saavutetusta sovusta kerrottiin maaliskuussa.

    Ajokorttidirektiivin kansallisen toimeenpanon yhteydessä ajokorttilaki on joka tapauksessa avattava, joten silloin siihen voidaan haluttaessa tehdä muitakin muutoksia, kertoo osastopäällikkö Henna Antila Traficomista.

    EU:ssa saadun sovun mukaan B-ajokortin yleinen ikä laskisi 17 ikävuoteen, mutta ajoneuvon kuljettaminen alaikäiselle sallittaisiin vain niin, että mukana olisi tietyt vaatimukset täyttävä apukuljettaja. Suomen nykyisessä poikkeuslupajärjestelmässä tällaisia rajoitteita ei ole.

    Direktiivin yksityiskohdat ja kansallinen soveltaminen ovat vielä hämärän peitossa, ja niiden selviämiseen todennäköisesti menee vielä ainakin pari vuotta.

    Uusi unionin tason sääntely ei kuitenkaan suoraan estä myös nykyisen poikkeuslupajärjestelmän säilyttämistä, Antila kertoo.

    ”Tässä on kyse ennen kaikkea EU:n yhteisestä ajokorttisäännöksestä”, hän avaa.

    ”Direktiivissä oleva apukuljettajamalli on otettava käyttöön myös Suomessa ja mahdollistettava rajat ylittävä ajaminen 17-vuotiaille apukuljettajan kanssa.”

    Suomen pitäisi siis laskea omassa lainsäädännössään yleisen ajokortin ikäraja apukuljettajan kanssa 17 vuoteen ilman poikkeuslupaa.

    Poikkeusluvalla nykyinenkin 17-vuotiaiden ajo-oikeus ilman vänkäripakkoa olisi kuitenkin mahdollista säilyttää, jos näin halutaan tehdä. Samalla poikkeusluvalle voidaan asettaa myös lisäehtoja.

    "Direktiivin voimaantulo ei estä kansallisten poikkeusten säilyttämistä apukuljettajamallin rinnalla, jos niin halutaan", Antila kertoo.

    Lisää aiheesta
    • 17-vuotiaalle Veeti Hyväriselle ajokortin hankkiminen heti, kun se on mahdollista, oli  selvä valinta.

      Liikenne | Yhä harvempi nuori hankkii ajokortin, mutta maakunnissa on eroja – nuorelle mäkihyppääjälle ajolupa on välttämättön

      Tilaajalle
    • Uudistuksen arvioidaan tuovan julkiselle taloudelle reilun kolmen miljoonan säästöt.

      Politiikka | Ajokorttilausuntojen siirtäminen yksityiselle etenee – valiokunta ehdottaa poikkeusta koulutuksen perusteella

      Tilaajalle
    • Ajokortin voi menettää hyvin monesta eri terveydellisestä syystä.

      Hyvinvointi | Taktisella ajoituksella voi välttää ajokortin ensimmäisen pakollisen lääkärintarkastuksen

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin