• Ajokorttilausuntojen siirtäminen yksityiselle etenee – valiokunta ehdottaa poikkeusta koulutuksen perusteella

    Ajokorttien ikäluokkatarkastusten poistaminen julkisen terveydenhuollon palveluvalikoimasta sai hyväksynnän valiokunnalta pienin muutoksin.
    Tilaajalle
    Uudistuksen arvioidaan tuovan julkiselle taloudelle reilun kolmen miljoonan säästöt.
    Uudistuksen arvioidaan tuovan julkiselle taloudelle reilun kolmen miljoonan säästöt. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Politiikka
    27.2.202517:20
    Hermanni Härkönen

    Hallituksen esitys ajokorttilausuntojen siirtämisestä pois julkisen terveydenhuollon vastuulta etenee. Suunnitelma sai keskiviikkona hyväksynnän eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalta.

    Esityksen mukaan hyvinvointialueet eivät enää olisi velvoitettuja antamaan perusterveydenhuollon lääkärinlausuntoja ajokortteja varten. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tyypillisiä ikäluokkatarkastuksia.

    Sen sijaan erikoissairaanhoidossa, eli esimerkiksi jonkin pitkäaikaissairauden perusteella annettavien lääkärinlausuntojen järjestämisvastuu säilyisi ennallaan.

    Valiokunta esitti lakiesitykseen muutosta, jonka mukaan hyvinvointialueilla olisi edelleen velvollisuus antaa ajokorttilausunto opiskelijoille, jos heidän koulutuksensa edellyttää ajokorttia.

    Lausunnosta jätettiin myös kaksi eriävää mielipidettä. Valiokunnan sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään kuuluvat jäsenet ehdottivat lisämuutosta, jossa lausunto edelleen ohjattaisiin antamaan, jos se liittyy kiinteästi potilaan hoitoon.

    Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen ja vihreiden Bella Forsgrén taas esittivät koko lakiesityksen hylkäämistä. He perustelivat kantaansa sillä, että lakialoitteen tavoite lääkärien lisääntyneestä ajasta ei toteudu, jos tehtävään nykyisin käytetyn ajan mukainen rahoitus poistetaan hyvinvointialueilta. Heidän mukaansa uudistus myös asettaa etenkin syrjäseudulla asuvat ihmiset eriarvoiseen asemaan.

    Lakiesitystä perustellaan sillä, että se vähentää julkisen terveydenhuollon lääkärien toimintatyötä, ja lisää siten hoitoon käytössä olevaa resurssia. Uudistuksen säästöksi on arvioitu 3,2 miljoonaa euroa. Lain oli tarkoitus tulla voimaan jo vuoden alussa.

    Lisää aiheesta
    • Tavallisen B-ajokortin uusijoiden tulee käydä lääkärintarkastuksessa ajokorttia uusiessa siitä asti, kun täyttävät 70 vuotta.

      Liikenne | Ikääntyvät autoilijat hallituksen säästötalkoisiin – ajokortin uusijat joutuvat jatkossa yksityiselle lääkärille

    • Täyssähköinen Polestar 4 oli yksi viime vuoden uutuuksia.

      Autot | Sähköautot kilisyttävät mukavasti valtion kassaa arvonlisäveron kautta

    • Piittaamattomuus liikenteessä on kasvanut. Tämä näkyy muun muassa SRVA-tehtävien hoidossa.

      Erä | Autoilijoiden piittaamattomuus aiheuttaa vaaratilanteita riistakolareiden setvimisessä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ajokorttilausunnot
    terveydenhuollon uudistus
    Eduskunta
    hyvinvointialueet
    lainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa