• Sähköautot kilisyttävät mukavasti valtion kassaa arvonlisäveron kautta

    Autoalan mukaan autoveron lakkauttaminen vilkastuttaisi autokauppaa ja lisäisi valtion arvonlisäverokertymää.
    Täyssähköinen Polestar 4 oli yksi viime vuoden uutuuksia.
    Täyssähköinen Polestar 4 oli yksi viime vuoden uutuuksia. Kuva: Jarmo Palokallio
    Koneet ja autot|Autot
    27.2.202505:00
    Jarmo Palokallio

    Sähköautoja on pidetty autoverotuksen vapaamatkustajina. Sitä ne eivät kuitenkaan ole, vakuuttaa autoala.

    ”Valtio on huolissaan autoveron laskusta. Siihen syyllisenä pidetään sähköautoja. Ne kuitenkin kerryttävät valtiolle arvonlisäveroa”, toteaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

    Liikenne on yksi valtion tärkeimmistä lypsylehmistä. Tuon verokertymän ylläpidossa ongelmaksi on noussut uusiin autoihin kohdistuvan autoveron päästöperusteisuus. Se ei pure päästöttömiin sähköautoihin.

    Myös polttomoottoriautojen keskipäästöt ovat laskeneet. Autoveron tuotto onkin pudonnut yli miljardista eurosta alle 300 miljoonaan euroon.

    Kallion mukaan aika olisi kypsä autoverosta luopumiseen. Se vilkastuttaisi uusien autojen kauppaa, mistä valtio hyötyisi arvonlisäverotulojen kasvuna.

    Auto- ja liikennetoimittajien valinta Vuoden autoksi on Kia EV3, jonka lähtöhinta jää alle 40000 euroon.
    Auto- ja liikennetoimittajien valinta Vuoden autoksi on Kia EV3, jonka lähtöhinta jää alle 40000 euroon. Kuva: Jarmo Palokallio

    Arvonlisäveroa kertyy etenkin sähköautoista, jotka ovat selvästi polttomoottoriautoja kalliimpia. Verokarhu hyötyy siten jo nyt enemmän uudesta sähköautosta kuin polttomoottoriautosta.

    Sähköautojen osuus on kasvanut nopeimmin työsuhdeautoissa. Täyssähköautojen osuus ensirekisteröidyistä työsuhdeautoista lähenteli jo puolta viime vuonna.

    Tänä vuonna autokaupan toiveet kohdistuvat uusiin, entistä edullisempiin sähköautoihin. Niiden hintoja on painettu vastaavien polttomoottoriautojen tuntumaan.

    Autoveron poiston suurimpia hyötyjiä olisivat suuripäästöisimmät polttomoottoriautot. Kallion mukaan hinnaston yläpäässä autot ovat ilman veroakin niin kalliita, että harvalla on niihin varaa.

    Muutaman kymmenen kalliin suuripäästöisen auton vaikutus liikenteen kokonaispäästöihin olisi mitätön. Samalla nekin kasvattaisivat osaltaan arvonlisäveropottia.

    ”Kaiken lisäksi uusi auto on aina vastaavaa käytettyä vähäpäästöisempi”, Kallio muistuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Autokanta vanhenee etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa.

      Autot | Autokanta vanhenee käsiin ‒ osassa maata autot ajetaan loppuun

      Tilaajalle
    • Kaikille auton omistajille ei ole selvää, mitkä asiat vaikuttavat auton arvoon ja turvallisuuteen. Rengas- ja autohuoltoketju Vianorin mukaan moni unohtaa kaksi keskeistä seikkaa.

      Autot | Jos haluat, että autosi jälleenmyyntiarvo säilyy, erityisesti nämä kaksi asiaa kannattaa muistaa

    • Autokauppiaiden mukaan uusien autojen tilaukset ovat jo lähteneet kasvuun, mikä ennustaa tästä vuodesta viimevuotista parempaa.

      Autot | Autokaupan alho helpottamassa ‒ uusien autojen tilaukset nousussa

      Tilaajalle
    • Käytetyt autot kiinnostavat edelleen ostajia uusia autoja enemmän.

      Autot | Henkilöautojen rekisteröinnit hyytyivät tammikuussa ‒ tämä merkki piti ykkössijansa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Asiantuntija: Väärä säilytys voi tuhota auton renkaat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla