Kaikilla nuorilla ei vain voi mennä huonosti – jokin nykymenossa mättää

Maailma on mennyt monessa asiassa hyvään suuntaan. Muutos parempaan ei kuitenkaan yksiselitteisesti tarkoita, että nykyään jokaisesta tuntuisi menevän paremmin.

Esimerkiksi lapset ja nuoret voivat lyhyellä tähtäimellä entistä huonommin, vaikka suunnan pitäisi olla toinen.

Liian montaa nuorta ahdistaa, mikä heijastuu yhteisöön muun muassa yleisenä pahoinvointina. Toki etenkin yläasteikäisillä murrosikä vaikuttaa moneen asiaan, muttei se nykyään selitä enää kaikkea.

Mielenterveysasiat ovat vakava paikka, joita ei saa myöskään inflatoida. Oikeat sairaudet tulisi hoitaa entistä nopeammin kuntoon, mutta yleiseen pahoinvointiin on pakko olla syitä diagnoosien ulkopuoleltakin.

Suomalainen nuoriso on kasvanut nykypäivään verrattuna hyvin erilaisessa kasvuympäristössä vuosien saatossa.

Suuret ikäluokat kasvoivat sotaveteraanisukupolven kasvattamana, milloin sodan arjet heijastuivat myös lapsiin. Tästä huolimatta he elivät todennäköisesti onnellisen lapsuuden 2020-luvun ”luksuksien” puutteesta huolimatta.

Niin tekivät myös seuraavat sukupolvet, mistä osviittaa antaa muun muassa suomalaisten nuorten oppimistulosten nousu maailman kärkeen.

Pieneen oltiin tyytyväisiä, kun jokaisen kodista ei löytynyt kymmeniä jätesäkkejä kerran leikittyjä leluja tai pelikonsoleita. Nykyään nuorilla on rajaton määrä erilaisia virikkeitä, mikä on voinut jo kostautua.

Kun on totuttu yltäkylläisyyteen osana länsimaista kulutusyhteiskuntaa kaverivanhemmuuden aikana, lapselle tai nuorelle pienenkin ein sanominen voi aiheuttaa voimakkaan vastareaktion.

Ilmiöstä kuulee valitettavan usein opettajiltakin, kun koulu on yrittänyt asettaa ensimmäistä kertaa rajoja kasvuikäiselle. Jos lapsi on tottunut saamaan haluamansa aina ja heti, rajaan törmääminen tuntuu ymmärrettävästi ikävältä.

Toinen onnellisuutta turruttava asia on älypuhelin. Nuorten liikkumistilastoja tarkasteltaessa ulkona oleminen hävisi selvästi ruuduille, mikä vaikuttanee eittämättä heidän psyykeeseensä.

Jokainen aikuinenkin voi miettiä omalle kohdalleen, miltä tuntuu ”ruutupäivän” jälkeen verrattuna haravointipäivän jälkeiseen fiilikseen. Mitä moinen voi tehdäkään vielä kasvamassa olevan pienen ihmisen mielelle?

Älypuhelinten liikakuluttamisella entistä nuoremmat törmäävät lisäksi ruudun takaa ”aikuisten asioihin”, joista nuorten ei tulisi vielä moneen vuoteen murehtia.

Ennenkin on toki eletty ydinsodan tai muiden katastrofien pelossa, mutta siitä huolimatta nuorilla on riittänyt tulevaisuuden uskoa.

Tienvaltaajien ihannoinnin sijasta nuorille tulisi luoda valoisaa tulevaisuuden kuvaa kasvatuksella, jossa on myös ”ikäviä” rajoja ja niukkuutta.

Ei ole nykynuorten vika, että he voivat huonosti, vaan aikuisilla, perheiden päinä on pohdinnan paikka. Ehkä kehitys onkin mennyt jo liian pitkälle.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.