• Yliö: Geopolitiikkaa EU-viljelijöiden kustannuksella – kun pelataan eri säännöillä, tasavertaisen kilpailuasetelman rakentaminen on vaikeaa

    Sekä Mercosur-maissa että Ukrainassa esimerkiksi lihantuotannon standardit ja vaatimukset ovat väljemmät kuin Euroopassa. Kun tuontia sopimusten myötä näiltä alueilta vapautetaan, EU-tuottajat joutuvat vaikean tilanteen eteen, kirjoittaa johtaja Juha Ruippo MTK:sta.
    Nautoja laitumella Brasiliassa. Kuvituskuva.
    Nautoja laitumella Brasiliassa. Kuvituskuva. Kuva: Tuulikki Viilo
    Mielipide|Politiikka
    22.11.202414:30
    Yliö
    Juha Ruippo

    EU aloitti 25 vuotta sitten neuvottelut Mercosur-maiden eli Argentiinan, Brasilian, Paraguayn ja Uruguayn kanssa. Matkan varrella Venezuela on vaihtunut Mercosur-yhteisössä Boliviaksi.

    Viisi vuotta sitten komissio sai aikaiseksi neuvottelutuloksen. Ratifiointi törmäsi Amazonin alueen metsäpaloihin, luontokatoon ja erityisesti Ranskan vastustukseen.

    Nyt viisi vuotta on kulunut keskustellessa ympäristöasioiden lisäpöytäkirjoista ja kompensaatioista. Ratkaisua haetaan edelleen. Mercosur-maiden maataloustuotteiden viejät haluavat pääsyn EU:n maksukykyisille markkinoille, EU haluaa auto- ja kemianteollisuudelle markkinoita Etelä-Amerikasta. Geopoliittisen kriisin takia samoista tuotteista puhutaan myös Ukrainan osalta.

    Geopolitiikka nosti Mercosur-sopimuksen ratifioinnin uudelleen ajankohtaiseksi viime kesänä: uusi presidentti USA:ssa, sota maatalousmahtimaa Ukrainassa, Kiinan kumppanuusajatukset.

    Odotuksena oli, että jo G 20-maiden kokouksen yhteydessä Rio de Janeirossa olisi julkaistu jotain uutta EU:n ja Mercosur-maiden taloudellisesta yhteistyöstä. Nyt katseet ovat kohdistuneet Mercosur-maiden huippukokoukseen joulukuussa.

    EU joutuu kilpailemaan kumppaneista uudessa geopoliittisessa toimintaympäristössä. Kiina on iso haaste, eikä presidentin vaihdoksen seurauksia USA:ssa ole helppo arvata. Pitkäjänteisyys ja arvaamattomuus kohtaavat nyt EU:n toimintaympäristössä.

    Mercosur-maat ovat maatalousmarkkinoiden strategisia suurtoimijoita. Merkittävää on se, mihin teknologisiin standardeihin toimijat nojaavat.

    Mercosur-maiden suosiollisuutta EU:n autoteollisuudelle on pyritty saamaan erityisesti naudanlihamarkkinoita koskevilla myönnytyksillä. Samalla itse asiassa suurempia myönnytyksiä on tarjottu siipikarjalihan tuonnille. 99 000 tonnia nautaa tullitta siirtymäajan jälkeen ja samaan aikaan 180 000 tonnia siipikarjan lihaa.

    Tähänkin asti Brasilian tuottajat ovat saaneet merkittävän aseman EU-markkinoilla, tullien rasittamanakin.

    Viime päivien keskustelu on palauttanut mieliin valitettavan tilanteen Mercosur-maista. Vaikka kasvuhormoneja ei paikallisten viranomaisten mielestä saa käyttää, ei se tarkoita sitä, ettei jäämiä löytyisi. Samoin torjunta-aineiden käytön ja ympäristövaatimusten osalta Euroopassa viljelijöiden vaatimukset kasvavat, kun tuotteet ovat toistensa kilpailijoina sisämarkkinoilla.

    EU:n metsäkatolainsäädännön vaikutukset voivat olla merkittäviä, ja Mercosur-maat ovat vaatineet lisäkompensaatioita sopimuksen varmistamiseksi.

    Syöttekö mieluummin brasilialaista kuin ukrainalaista broileria?

    Poliittisesti ei ollut mahdollista kasvattaa nautakiintiöitä. Komissio tarjosi Mercosur-maille avokäteisesti isoa siipikarjanlihakiintiötä sillä ajatuksella, että markkinoille kyllä mahtuu. Samalla Ukrainan kriisin seurauksena on vapautettu ukrainalaisten tuotteiden markkinoillepääsyä EU:n sisämarkkinoille.

    Ukrainalaiset ovat pystyneet nopeasti muuttamaan tuotantoaan sianlihasta siipikarjaan. EU:n sisämarkkinoilla tuonnin osuus on noin 7 prosenttia, josta 30 prosenttia tuli 2023 Brasiliasta ja hieman vähemmän eli 24 prosenttia Ukrainasta. Lähes samaan markkinaosuuteen pääsivät britit ja thaimaalaiset.

    Ukrainalaisen tuonnin nopean kasvun seurauksena viime kesänä uusittu Ukrainan ATM-sopimus jo rajoitti tuontimahdollisuutta kiintiöillä.

    Kukaan ei kyseenalaista ukrainalaisten tukemisen tarvetta, mutta vuosittaisten ATM-päätösten sijalle valmistellaan uutta vähemmän markkinoita häiritsevää lähestymistapaa.

    Ukrainan tuotannon vaikutukset näkyvät erityisesti rajanaapureiden markkinoilla. Samoin kuin Mercosur-tuonti, ukrainalaisten omat tuotantotavat poikkeavat EU:n vaatimuksista ja tuottavat merkittäviä kustannussäästöjä, samalla kun ne luovat kaksoisstandardin EU:n sisämarkkinoille.

    Sokeri, etanoli ja siipikarjan liha yhdistävät Ukrainan ja Mercosur-maiden kilpailua EU:n sisämarkkinoista. EU:ssa monet haluavat nähdä Ukrainan myös mahdollisena vaihtoehtoisena proteiinilähteenä ja siinä mielessä kilpailijana Mercosur-maiden soijan tarjonnalle.

    Tasavertaisen kilpailuasetelman rakentaminen EU:n ja Ukrainan tuottajien välille on vaikeaa. Sama koskee Mercosur-maiden vientiteollisuutta.

    Niin Ukrainassa kuin Mercosur-maissa on pienviljelijöitä, joiden kilpailukyky on heikko. Vientimarkkinoilla on kuitenkin eri toimijat. Ukrainassa isot tilat voivat pyörittää niin siipikarjatuotantoa tai sokeriteollisuutta tilan sisäisenä toimintana, jolloin mittakaavaedut ovat merkittäviä.

    EU:ssa on keskusteltu Mercosur-sopimuksen kompensaatioista. Ukraina on monelle myös mahdollisuus purkaa yhteinen maatalouspolitiikka.

    Juha Ruippo

    johtaja (kauppapolitiikka ja kansainväliset suhteet)

    MTK

    Lisää aiheesta
    • Siipikarjaliiton Veera Lehtilästä on kyseenalaista avata markkinaa tuotteille, jotka eivät täytä EU:ssa toteutettavan tuotannon vaatimuksia.

      Elintarviketeollisuus | Suomalaisen broilerin pelätään joutuvan maksumieheksi, jos 25 vuotta hierottu kauppasopimus etenee

    • Jyrki Niemi ja ellen Huan-Niemi muistuttavat, että sääntöpohjainen ja avoin monenkeskinen kansainvälinen kauppa on entistä kovemmalla koetuksella.

      Kauppa | Yliö: Kauppasopimusten viidakko mutkistuu ja kestävän kehityksen rooli korostuu

      Tilaajalle
    • Politiikka ja talous | Joustaako metsäkatoasetus kauppapolitiikan paineessa?

    • Ukrainan halpatuontia vastustavat puolalaiset viljelijät ovat traktoreillaan aiheuttaneet kaaosta sekä Puolan ja Ukrainan välisillä raja-asemilla että keskeisillä valtaväylillä.

      Maatalouspolitiikka | Puolan ja Ukrainan rajariita leimahti uudelleen − puolalaiset viljelijät syyttävät ongelmista myös EU:n ympäristölakeja

      Tilaajalle
    • Maatalous | Päätyisivätkö maataloustuet jättitiloja omistaville oligarkeille? Ukrainan EU-jäsenyys laittaisi unionin koko maaseutupolitiikan uusiksi

    • EU-komission puheenjohtaja, saksalainen Ursula von der Leyen pyrkii todennäköisesti myös uuden syksyllä työnsä aloittavan komission johtoon. Hän on vaatinut EU:lle lisää omia varoja jäsenmaiden vastustuksesta piittaamatta.

      Politiikka ja talous | EU:n vaikea valinta: kilpailukykyä pitäisi parantaa, mutta yksi keskeinen keino on myrkkypilleri jäsenmaille − myös Suomelle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    EU-maatalous
    Mercosur-sopimus
    Ukraina
    lihantuotanto
    geopolitiikka
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa