• Lukijalta: Hehtaaritukien lasku ja riskienhallintatoimet hyödyttäisivät ruoantuotantoa

    Aktiiviset ruoantuotantotilat hyötyisivät keskipitkällä aikavälillä siitä, että hehtaaritukien tasoa laskettaisiin, kirjoittavat Jyrki Niemi ja Henrik Wejberg.
    Kirjoittajat jatkavat keskustelua maataloustukien kohdentamisesta.
    Kirjoittajat jatkavat keskustelua maataloustukien kohdentamisesta.  Kuva: mikko Nikkinen
    Mielipide|Maatalous
    21.10.202522:00
    Lukijalta
    Jyrki Niemi & Henrik Wejberg

    Ryhänen ja Lauhanen peräänkuuluttavat yliökirjoituksessaan (13.10) tarvetta arvioida uudelleen maataloustukien kohdentamista, erityisesti ruoantuotannon ulkopuolella olevien peltojen osalta. Olemme samaa mieltä siitä, että keskustelu aiheesta on tarpeen.

    On kuitenkin oltava tarkkana, ettei päädytä ”ojasta allikkoon”, kun tavoitellaan tuen suuntaamista nykyistä enemmän aktiiviseen ruoantuotantoon. Keinotekoisten ja monimutkaisten hallinnollisten aktiivitilamääritelmien rakentaminen lisäisi byrokratiaa, hallinnollisia kustannuksia ja ohjaisi toimijoita kiertämään sääntöjä – ilman että itse tuotanto tehostuu tai huoltovarmuus paranee.

    Kirjoittajien mukaan tukien maksaminen ruoantuotannon ulkopuolella oleville pelloille vähentää pellon tarjontaa ja nostaa sen hintaa, mikä vaikeuttaa aktiivisten yrittäjien toimintaa ja investointeja. Tämä on tärkeä huomio – mutta on syytä tunnistaa, että tuet nostavat pellon hintaa myös silloin, kun ne kohdistuvat aktiiviseen viljelyyn. Tukirahat kapitalisoituvat pellon arvoon, mikä vaikeuttaa erityisesti nuorten ja kasvavien tilojen mahdollisuuksia hankkia lisämaata.

    ”Käyttökelpoinen ja konkreettinen tapa suunnata tukia ruoantuotantoon olisi riskienhallinnan tukeminen.”

    Yksi näkökulma, joka näyttää usein unohtuvan tukikeskustelussa, on se, että aktiiviset ruoantuotantotilat hyötyisivät keskipitkällä aikavälillä siitä, että hehtaaritukien tasoa laskettaisiin. Se voisi alentaa pellon hintoja, mikä mahdollistaisi kannattaville tiloille laajentumisen pienemmin kustannuksin. Tämä taas voisi pitkällä aikavälillä parantaa ruokajärjestelmän tehokkuutta ja maatalouden kannattavuutta.

    Toinen käyttökelpoinen ja konkreettinen tapa suunnata tukia ruoantuotantoon olisi riskienhallinnan tukeminen. EU:n komission heinäkuussa julkaisema CAP-budjettiesitys mahdollistaa entistä laajemmat riskienhallintatoimet jäsenmaille. Tätä mahdollisuutta voisi hyödyntää myös Suomessa.

    Sato-, tulo- tai tautivakuutusten tukeminen kohdistuisi suoraan tiloille, joilla on todellista tuotantoa ja riskejä hallittavana. Tilat, joilla ei ole kaupallista tuotantoa, eivät voisi näistä tuista hyötyä. Näin tukien suuntaaminen tapahtuisi luonnollisesti ilman monimutkaista hallinnollista rajaamista.

    Jyrki Niemi

    tutkimusprofessori

    Henrik Wejberg

    tutkija

    Luonnonvarakeskus (Luke)

    Lisää aiheesta
    • Komissio heittää maatalouspolitiikan uudistuksessa palloa jäsenmaille. Uudenlainen rahoitusratkaisu pakottaa jäsenmaita tekemään valintoja maatalouden tukemisesta.

      Maatalouspolitiikka | 100 000 euron tukikattoa kaavaillaan maatalouteen – aktiiviviljelijän määritelmä voi tiukentua

      Tilaajalle
    • Onko kotimainen viljantuotanto auringonlaskun ala?

      Kasvintuotanto | Tuottajaliitto ihmettelee viljatilojen kriisikokouksen ajankohtaa: ”Samalla viikolla MTK:n peltokasviseminaari kokoaa alan toimijat Lahteen”

    • Vielä on vaikeaa arvioida, kuinka maataloustukiin tulevat muutokset näkyvät viljelijöiden tukisummissa, sillä rahoituselementit muuttuvat.

      Maatalouspolitiikka | Maataloustukiin tulossa noin 15 prosentin lovi komission tarkentuneen esityksen perusteella

      Tilaajalle
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen