Kenen on vastuu, kuka maksaa? Viljelijä tietysti

Piti tehdä ihan yksinkertainen ohjeistava juttu siitä, miten lannanlevitykseen voi hakea lisäaikaa, jos pellot ovat vielä lokakuussakin syksyn sateiden jäljiltä liian märkiä.

Tiesin, että lisäaikaa on joissakin tapauksissa mahdollista saada vielä marraskuulle, mutta halusin tarkentaa, miten sitä haetaan, millä perustein sitä voi saada ja kuka asiasta päättää.

Ajattelin kysyä asiaa joltakulta kunnan maaseutusihteeriltä. Hehän ovat niitä, jotka elävät tukiasioiden arkea viljelijöiden rinnalla – heiltä nyt varmasti saisi selkeimmät ohjeet, miten toimia.

Mutta eipä saanutkaan. Useampikin maaseutusihteeri totesi vain, ettei voi kommentoida asiaa, koska se kuuluu kunnan ympäristöpuolelle – siellä päätetään, onko tilanne sellainen, että lannanlevityksen lykkääntyminen marraskuulle on oikeutettua.

Seuraavaksi aloin pommittaa ympäristösihteereitä. Lopulta yksi vastasi puhelimeen ja sain häneltä selkeän selostuksen.

Hänen alueellaan homma näyttää pelaavan. Saapuneet hakemukset, tai oikeammin ilmoitukset, tarkastetaan. Jos näyttää siltä, etteivät lisäajan edellytykset täyty, viljelijään otetaan yhteyttä ja häntä ohjeistetaan.

Kuntien välillä voi kuitenkin olla eroja. Säädöksiä kahlattuani tulin siihen käsitykseen, että ilmoitukseen ei välttämättä tarvitse vastata mitään. Entä jos viljelijä tekee ilmoituksen, levittää lannan marraskuussa ja sitten viranomaiset katsovatkin, että väärin teit, edellytykset eivät täyttyneet? Kuka silloin kantaa vastuun?

Kaivetaanpa ympäristöministeriön sivulta nitraattisetukseen liittyvä kysymyksiä ja vastauksia -sivusto. Siellähän kysytään ihan samaa! ”Viljelijäkö arvioi poikkeuksellisen sääolosuhteen kriteerit? Entä jos tulee sanktioita, kuka on vastuussa?”

Vastaus kuuluu: ”Poikkeuksellisten sääolosuhteiden kriteerit arvioi viime kädessä viljelijä.” Vastuukysymyksen vastaus sivuuttaa.

Taitaa olla niin, että lopullinen vastuunkantaja, riskinottaja ja maksaja on tässäkin viljelijä.

Kuten niin monessa muussakin asiassa. Vuosikymmenet on toitotettu, että kaikkien pitää laajentaa. Jos viljelijä on sen takia ajanut itsensä uupumukseen ja velkavankeuteen, vastuu on yksin hänen, ei neuvojien tai laajennuspatistajien.

Kun turpeesta yhtäkkiä tuli kaiken pahan alku ja juuri, maksajiksi joutuvat kotieläintuottajat ja kasvihuoneviljelijät, joille turve on ehdottoman tärkeä tuotantopanos.

Ja kun luonnon monimuotoisuutta vaalitaan antamalla susikannan kasvaa, maksajina ovat lampurit. Kun isolla vaivalla ja rahalla rakennetut susiaidatkaan eivät enää petoja estä, moni joutuu pakon edessä luopumaan koko elinkeinostaan.

Tai onhan niitä kärsijöitä muitakin, niitä vain ei muisteta. Lammastilojen väheneminen iskee arvokkaisiin luonnonlaitumiin ja korvaamattomiin maatiaisrotuihin, turvekuivikkeen hupeneminen heikentää eläinten hyvinvointia. Mutta nämä kai ovat vain merkityksettömiä oheisvahinkoja?