• Lukijalta: Sadoille koneyrittäjille tulossa uusia velvoitteita – yrittäjien pitää tehdä jopa 20 000 euron energiakatselmuksia

    Energiatehokkuuslain muutos tuo turhaa byrokratiaa, kirjoittaa Koneyrittäjien varatoimitusjohtaja Matti Mäkelä. Yritysten tulee tehdä energiakatselmuksia, joista muodostuu ainoastaan uusi kuluerä.
    Hakkuut käynnissä. Kuvituskuva.
    Hakkuut käynnissä. Kuvituskuva. Kuva: Tapio Vesterinen
    Mielipide|Politiikka
    29.5.202613:30
    Lukijalta
    Matti Mäkelä

    Energiatehokkuuslain muutos tuli voimaan vuoden alusta. Muutos perustuu vuonna 2023 hyväksyttyyn uuteen energiatehokkuusdirektiiviin, jonka tavoitteena on vähentää energiankulutusta ja parantaa energiatehokkuutta koko unionissa.

    Vaikka direktiivin tavoite on hyvä, sen kohde lienee jossain muualla kuin koneyrityksissä. Alustavan arvion mukaan kuitenkin satoja koneyrittäjiä joutuu uusien velvoitteiden piiriin.

    Suomen tulee minimoida uuden byrokratian aiheuttamat kustannukset alemmanasteisella sääntelyllä etenkin niille toimialoille, joille sääntely sopii heikosti.

    Koneyrityksissä energia kuluu valtaosin työkoneissa, joita on jo vuosia käytetty mahdollisimman polttoainetaloudellisesti. Uusien velvoitteiden myötä yrittäjien tulee tehdä energiakatselmuksia, joiden kustannuksiksi arvioitiin lainvalmistelun yhteydessä 5 000–20 000 euroa.

    Katselmuksista muodostuu ainoastaan uusi kuluerä.

    Katselmukset eivät vaikuta siihen, että polttoaineesta aiheutuvaa kustannuserää pyritään myös jatkossa keventämään. Katselmuksista muodostuu siten ainoastaan uusi kuluerä.

    Keskeistä katselmusten kustannusten muodostumisessa on se, että miten laajoina ne velvoitetaan tehtäväksi. Koneyrittäjiltä ei tulisi edellyttää niin sanottuja kohdekohtaisia katselmuksia lainkaan, koska energia kuluu työkoneissa. Lisäksi kustannusten muodostumisen näkökulmasta on olennaista, voidaanko niitä tehdä yrityksen omana työnä vai ostetaanko ne konsultilta.

    Lainsäädännön tulo kannustaa katselmusten omatoimiseen tekemiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että pätevyysvaatimukset energiakatselmusten tekemiseen tulisi olla yrityskenttään sopivia ja että viranomaiset tarjoaisivat pätevyyden osoittamiseen tarpeeksi koulutuksia järkevästi hinnoiteltuna.

    Suomi vastusti muutamia vuosia sitten EU:n energiatehokkuusdirektiivin uudistamista. Komissio valmistelee parhaillaan uutta ehdotusta energiatehokkuusdirektiiviksi, jota odotetaan loppuvuodeksi. Tässä teemassa Suomen tulee olla aktiivinen vaikuttamistyössään.

    Matti Mäkelä

    varatoimitusjohtaja

    Koneyrittäjät

    Lisää aiheesta
    • Direktiivin vaatimukset eivät kohdistu yksittäisiin asuinrakennuksiin, vaan tavoitteena on parantaa koko asuinrakennuskannan keskimääräistä energiatehokkuutta.

      Rakentaminen | Pelättyä remonttipakkoa ei tule − tällaisia muutoksia pian voimaan astuva rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuo

      Tilaajalle
    • Energiakaupungit ry:n mukaan hallituksen energiapolitiikka vaarantaa sähköjärjestelmän kestävyyden. Kuvassa on Alvan Rauhalahden voimalaitos Jyväskylässä.

      Energia | Vakava varoitus hallituksen energiapolitiikasta: ”Romuttaa energiajärjestelmän kestävyyden, nostaa hintoja”

    • Asuinrakennusten lämmöneristykseen satsaaminen auttaa pienentämään energiankulutusta. Kuvituskuva.

      Energia | Lukijalta: Laastariratkaisujen aika energiatehokkuuden tavoittelussa on ohi

    • Suomessa on lähes 570 000 omakotitaloa, joita kaavailtu direktiivi saattaa koskea. Aihekuva.

      Rakentaminen ja remontointi | EU uhkaa ajaa yli kahden miljoonan suomalaisen kodit kalliiseen pakkoremonttiin

    Artikkelin aiheet
    energiatehokkuuslaki
    Energiatehokkuusdirektiivi
    Koneyrittäjät
    energiakatselmus
    byrokratia
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa